sunnuntai 26. elokuuta 2012

Vauhdikas ja kodikas viikonloppu.

Menimme jo perjantaina meidän entiseen kotiimme.
Otimme petikamppeet mukaan ja olimme siellä koko viikonlopun.
- IHANAA OLI!
Mutta perjantaiseen vielä:
Koulua oli meillä tuolloin 13;45 saakka. Viimeisillä tunneilla piti olla tietotekniikkaa, mutta se vaihtuikin yllättäen matematiikan lähtötasotestiksi.
Olin tottakai hieman "O-OU!-fiiliksillä"
Eikä niistä tehtävistä tuntunut tulevan mitään sen jälkeen kun opettaja sanoi että saatte tehdä tämän jonka jälkeen jokainen saisi lähteä kotiinsa..."

Tehtävät paperilla ei olleet varmastikaan vaikeita, mutta minut sai "sekaisin" se, mitä opettaja sanoi viimeisimmäksi...(aivan kuin hän olisi jotenkin painottanut sitä sanoessaan "...Kun on tehnyt niin saa lähteä kotiin sitä mukaa..."
Palauttaessani oman paperini en voinut olla sanomatta:
- Meni miten meni, mutta tässä tämä minun paperi nyt kuitenkin olisi...

Lauantai-aamusta jäimme tytön kanssa kahden (okei, oli koirakin meidän kanssa...)
Isännän lähdettyä oman harrastuksensa pariin jo enne kukonlaulua ja palaten vasta iltapäivästä.
Päivä kului tytön kanssa ihan verkkaiseen, vaikka meillä ei ollutkaan siellä viihdykkeenä tv:tä, enempää kuin mahdollisuuksia päästä internettiinkään.
Olimme ulkona jo ennen klo 07!
Päikkärit tyttö otti sitten n.klo 12:30-> 13:40 väliin.
Aamusta ollessamme ulkosalla kannoin jo saunaankin valmiiksi polttopuut (pienissä erissä tottakai!)
Ja grillasimme me tytön kanssa makkaratkin ulkona.
Koirakin sai oman osansa, syömättä jääneestä tytön makkarasta. :D

Illasta oli ihanaa saunoa siellä OMASSA saunassa.
Ja mikä parasta, kun ...
_ Jos yöllä oli käytävä wc:ssä , ei tarvinnut kytätä wc:n lattiaa että "missä kohtaa suikero juoksee..." vaan sai käydä ihan ilman niiden kyttäämisiä.
AIVAN IHANAA!

Tänään muonavahvuuteemme liittyi poika.
Teimme (okei,miesväki teki) remppaa ja minä olin lasten kanssa pensaassa ja pihalla muutenkin.
Söimme kahtena aamuna nyrkeittäin puolikoita pihaltamme, sillä niitä oli paljon.
En varmaan tämän vatsan kanssa jaksaisikaan kovin etäksi metsään lähteä. Tuo mätäs on juurikin hyvän matkan päässä, helppokulkuisen pihamme poikki vain ja se on siinä!
Sääkin oli aivan ihana. Joskaan ei täysin aurinkoinen koko viikonloppua, mutta ei ainakaan sadellut. Se riittää minulle.

Huomenna siellä on yleinen asunnonnäyttö. Hirvittää hieman JOS joku päättäisikin olla valmis maksamaan siitä sen pyydetyn summan-> joutuisimme todellakin lähtemään eikä paluuta sinne sitten olisi.
Olemme sanoneet tämnän vuokra-asuntommekin jo irti,joten sen suhteen paineet on pienet ja pelonsekaiset...
UGH!

Nyt on palattava koulutehtävien pariin... huomenna olisi kuitenkin "vasta" klo 10:een meno koululle. Jei!

2 kommenttia:

  1. Onko vielä kauan myyntisopimusta jäljellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a...nyt kysäsit sellaista asiaa johon en pysty sanomaan juuta enkä jaata.
      Sen verran voinen sanoa iloista asiaa (meidän hyväksemme) tähän asiaan, että ketään ei ollut saapunut näyttöön, joten saamme huokaista jossain mielessä siitä asiasta.-> koti ei liene menossa alta sittenkään.

      Järki taitaa sen sijaan lähteä ellen kömmi pienen "lantun" viereen nyt unille. Huomenna luvassa super pitkä päivä (8:15-15:30)*blääh!*

      Poista