sunnuntai 19. elokuuta 2012

Syksyinen aamu.

Nyt sen näkee pihallakin.
Laittaessani aamulla kahvia tippumaan katsoin ulos ja huomasin jokseenkin "järkyttyneenä":
- NO NYT SE SITTEN ON OHI!
Kesä. Kesä on kääntynyt selkeästi ja silminnähden syksyyn.
Koivujen lehdet kuulsivat jo keltaisina aamu auringon paistaessa niihin...
YHYYYYyyyyyyyyyyy....

(kuva lainattu googlen kuvahaun tuloksesta "syksyn lehdet")

Ainoa positiivinen asia syksyssä lienee sen kauneus. Kun sää on aurinkoinen ja valonsäteet leikittelevät kylmienöiden värjäämillä kirkkaanvärisillä lehdillä. Kun lehtipuista putoilee kauniita lehtiä maahan, värjäten maan kauniin kirjavaksi.
Syksyssä minun mielestäni parasta on sen väriloisto.
Vielä sää lupailee suht.sateetontaa täksi viikoksi. Sitten ennusteen mukaan näyttäisi sateetkin saapuvan.

Kertulla olikin hieman hankala aamu.
Ei meinannut ensin herätä millään. Joi hieman maitoa ja sitten lähdön hetkellä alkoi itkemään jo kotona. Se raastoi äidin sydäntä.
Toki arvasin, että välissä ollut viikonloppu tekisi jotakin niin hyvin alkaneeseen hoitoon, mutta en vaan voinut mitään että miltei aloin itsekin itkeä nähdessäni tyttöni kyynelehtivän ja hokevan "Iii..kottiin!..." (ii= isi ja kottiin= entinen/tuleva kotimme)

(kuva lainattu googlen kuvahausta "itkevä taapero")Selitin siinä huolimatta siitä ymmärtäisikö hän, että:
- Isi tulee hakemaan sinut tänään ihan normaaliin aikaan (klo 14 jälkeen) ja sitten lähtisimme yhdessä kaikki hakemaan meille uutta sänkyä naapurikylästä. Äiti on jo siellä  teitä odottamassa...tulet isin kanssa sinne. Kulta pieni, sitten menemme käymään siellä "kotona-kotona"..
Tänä aamuna en saanut murultani vilkutuksia tai edes reipasta "moi moi..." -huikkaisua ovelta hänen lähtiessään isänsä sylissä itkeksien hoitoon.
Jospa se olisi helpottanut autoon päästyä eikä enää olisi tarvinnut vääntää itkua perille saakka, vaikka matka hoitoon ei olekaan pitkä.

Itse menen klo 10 kouluun. On hieman "outoa" kun saa olla kotona klo 9 saakka. Tai siis klo 9 on oltava jo linkkiasemalla lähdössä autoon jos meinaa ehtiä. Aikaa jää kuitenkin vielä reilut 30min ennen koulun alkua tappaa aikaansa siellä. Todennäköisesti tullenen menemään kahvioon tuoksi ajaksi. On asia erikseen ostanko sieltä edes kahvia vai kuljailenko vain esim.koulun pihalla. Mikäs siinä jos sää vain on lämmin. Sama silloin nauttia raittiista ulkoilmasta.

1 kommentti:

  1. Meilläkin Spede hiukan nihkeästi jää hoitoon... Kovetan itseni ja sanon vaan "hei, hei"...

    VastaaPoista