maanantai 17. joulukuuta 2012

Pikaisesti Luomusta.

Aamusta sotkimme Luomun kanssa neuvoloimaan klo 8.
Mummo tuli meille jo hyvissä ajoin (klo 7 jälkeen) ja me puskimme Luomun kanssa auraamattomia jalkakäytäviä tuiskussa kohti terveyskeskusta.
Neiti taisi nukkua vain paremmin mitä huonompi sää ulkona oli, sillä häntä piti hieman terkkarin herätellä päästessämme viimein `sisälle`.

Mitat oli seuraavanlaiset:
 PITUUS: 50,5cm
PAINO; 3688g
PIPO: 43.8cm

SUU, SILMÄT JA NAPA SIISTI :)

Seuraavan kerran menemme sinne pe 28.12.2012 klo 9:30.
Silloin on "pikakuulumiset" ja katsotaan taas kuinka neiti on kasvanut.

Mummo toi tullessaan "Nimipäiväkalenterin" jospa saamme siitä hieman apuja nimen keksimiseksi. ;)
Vaikka meillä jonkinlainen hahmotelma siitä jo on orastavalla alulla, mutta kenties saamme jonkin AHAA-elämyksen sitä selatessamme.

Nyt laittelemaan ruoka loppuun jos sattuu isäntä tulemaan syömään kotiin. Kahvikin on laitettava valmiiksi latinkiin siltä varuin. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Rauhallinen lauantai...

Huolimatta siitä, että yöllä sain (lue: jouduin) heräämään ruokkimaan Luomua, olin aamulla kuitenkin varsin pirteä.
Päivämme on mennyt kotosalla talostellessa, sillä mies lähti koulutukseen jo aamulla klo 8.
Häntä täällä odotellaan jolloinkin kotiinkin saapuvaksi...

Tein tuossa puolenpäivän jälkeen joulutorttujakin, kun muistin jotta on valmiita levyjä pakastimessa. ( ja entiset oli syöty niin onpahan kahvin kanssa jotakin tuorettakin sitten äpöstää ja napostaa... :)  )

Lanttu on nukkunut-syönyt-nukkunut-seurustellut hetken kunnes taas syönyt ja nukkunut... ja nukkuupa hän nyt jälleen (vai sanoisinko paremminkin "edelleen" :D

Tässä voisin alkaa näin joulukortit 2012-projektini saatua päätökseen vaikka suunnittelemaan "Luomun" kastetilaisuuteen kutsukortteja. :D
Vielähän ne ei ole ajankohtainen asiana, mutta olisipa edes kutsut tehty valmiiksi kun ensin siitä nimestäkin pääsemme selvyyteen.
Siinä mielessä näkyy valoa tunnelinpäässä että on jonkinlaista suuntimaa, mikä se voisi olla.
-Siitä on hyvä jatkaa!
Kerron sitten halukkaille @viestillä kun asia on ajankohtaisempi. Tänne (blogiin) hälle taidan jättää elämään tuon "Luomu" nimen... (tai puhunko sitten välillä "Luomu-Lantusta" tai pelkästä "Lantusta" katsotaan nyt... :D

Nyt olisi kenties oikea aika pakata se Kertun peli, sillä viimeksi kun siitä täällä mainitsin en sitä ehtinyt tehdä, neidin ehtiessä herätä ennen kuin olin ehtinyt sitä tekemään... (taitaa hän valvoa kyllä edelleen tv:n ääressä, mutta jos olisin nopea- Hän ei ehkä tajuaisi MITÄ oikein pistin paperiin, mikäli yllättäisi minut kodinhoitohuoneestamme "askartelemasta" (tai tonttuilemasta) :D

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille... tämä tonttu palaa astialle kenties huomenissa *<:)

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Tonttuna työssä.

Täällä taas kerran tonttuilen työssä kun en eilen millään jaksanut tehdä sitä "yössä". :D
Täytyy nimittäin paketoida Kertulle tullut peli jonka tilasin viime viikolla ja jonka hain postista eilen vai oliko se toissapäivänä... anyway, on se laitettava kuitenkin jonkinlaiseen paperiin!

Viimeyön TAISIN nukkua ihan ok. (kun muistaisin, vaikka on vasta näin aamu. Klo 08:00)
Olin niin väsynyt illalla, että nukahdin HETI mentyäni petiin. Annoin periksi jopa Kertulle ja se tiesi sitä että hän sai tulla viereemme nukkumaan.
Menin kyllä nukuttamaan häntä omaan huoneeseensa, hänen omaan petiinsä, mutta tuoli joka siinä hänen petinsä vieressä on (rottinkinen nojatuoli) oli äärettömän huono istua. Alaselkäni säkenöi kipinöitä ja nivusiinkin sattui, joten oli pakko luovuttaa kun neiti vaan EI alkanut unilleen... koko ajan sain olla kättäni antamassa hälle-> tästä johtuen asentoni istumiseen oli TODELLA HUONO.
Heräsin kyllä sitten joskus klo 01:30 kun mies pomppasi "Luomun" itkiessä hieman. Ensin hän kävi laittamassa tuttia hälle, mutta vikinän jatkuttua hetken päästä hän meni syöttämään häntä keittiöön korvikkeella.
Mietin hetken:
- Pitäisikö minun vain nousta ja mennä jatkamaan se homma, miehen kun on aamulla herättävä töihinsä klo 05... Äsh, ajattelin ja vedin peiton takaisin korvilleni. Kun hän kerran oli jo noussut niin jospa hän sen klaaraisi. Minä nousen sitten ensi kerran joka olisi mahdollisestikin klo 03-04 välille ajoittuva herätys.
Olin itsekäs, mutta niin on moni sanonut että:
- AJATTELISIT JOSKUS ITSEÄSI!
Nyt ajattelin. (hih!)

En ehtinyt kauaa siinä peiton alla olemaan, kun mies tuli takaisin ja "Luomu" nukkui. Hetken.
Reilun ½h kuluttua "Luomu" vinkui taas. Siispä nousin ylös ja menin olkkariin syöttämään tyttöä. Vetäisi se lähemmäksi 1dl korviketta kunnes uinahti. Vaihdoin hälle varuiksi vaipankin ettei se vinkumisen syy ole siellä häiritsemässä meidän uniamme.
Sitten takaisin petiin ja unet jatkui siihen saakka kunnes miehen herätys pärähti soimaan.
Minä nousin sitten hetki sen perään, sillä "Luomu" tahtoi jälleen ruokaa.
Nyt olisi ollut minulla mahdollisuus mennä jatkamaan unia miehen haettua poika kouluun (n. klo 7:30 lähtivät). Minä vein nukkuvan "Luomun" Kertun kanssa samaan huoneeseen uinumaan..ja jäin itse hereille tekemään "tonttujen" töitä.
Kenties paketoin nopsaan sen pelin ja menen itsekin hetkeksi vielä peiton alle.
Eilen Kerttu makaili jopa 8;30 saakka! Tässä tulee siis kiirus ellen ala toimia. :)

Oikein mukavaa torstai päivää teille kaikille! *<:)

tiistai 11. joulukuuta 2012

Päivä pulkassa.

Jep.
Tänään olen saanut enemmän ja vähemmän aikaiseksi kaikenlaista.
Ensinnäkin aamusta heräsin lopulta ihmeen pirteänä kelloni soidessa minua ylös, huolimatta siitä, että;
*Kerttu oli aamuyöstä itkenyt "äitiä" ja tullut lopulta meidän petiin. Huolimatta siitä, että;

*sain nousta yöllä muutamaan otteeseen syöttämään Luomua.

*Taistelin Kerttua päikkäreille (hän oli silminnähden väsynyt!) mutta ensin Luomu heräsi huutamaan maitoa ja mentyäni sitä hälle antamaan, Kerttu käytti tilaisuuden hyväkseen lähtien pedistään pois ja unet voitiin unohtaa samantien.*huokaus*

* Eipä siinä, ei hän kauaa olisi ehtinyt nukkuakaan, sillä mummo (anoppini) tuli ulkoiluttamaan jälleen tyttöämme. He lähtivät heillä käymään rattailla ja minä jäin nukkuvan Luomun kanssa kotiin.

Ensiksi join päiväkaakaon kun sain sen tehdä RAUHASSA ilman häiriötekijöitä. Sitten tyhjäsin puhtaat astiat tiskikoneesta ja levitin pyykkiäkin narulle. Kävin läpi erään vaatesäkin, johon olin kirjoittanut "Vauvan vaatteita". Otin sieltä käyttöön muutamat nauhapaidat + pienemmän bodyn. Yhdet sukkahousut meni suosiolla roskiin, sillä niistä oli mennyt kuminauha huonoksi. (veltostui sitä mukaa jos sitä nauhaosaa levitti.)

Mies tuli töistä pojan kanssa ja minä lähdin hakemaan postista saapunutta pakettia kävellen.
Hitaasti, mutta varmasti matka taittui.
Paketissa oli tilaamani peli jossa ikäsuositus oli 3+ ("korvan metsästys" tai vastaava oli pelin nimi...) Idea oli jokseenkin hauska jotta tilasin sen Kertulle pukin pakettiin. Oli siellä paketissa muutakin (en vain juuri nyt muista. - enkä ole päässyt avaamaan pakettia koska tyttö häärää koko ajan vieressäni...illasta sitten kun hän nukkuu, alkaa tämä touhu-tonttu töihinsä :)
Kävinpä samalla reissuin myös kaupalla. Ostin ihan sopivia vaippoja Luomulle, sillä hän sai kyllä tulevalta sylikummiltaan vaippakakun, jonka jouduin avaamaan ja ne "vaippakiekot" on nyt muuton jälkeen niin hyvässä tallessa että en löydä en sitten millään!
Olen käyttänyt (luullakseni +2 kokoa suurempia vaippoja Luomulla) jotka sain eräältä kaveriltani, sillä ne oli jääneet heillä käyttämättömiksi oman tyttönsä kasvettua niistä "ulos".
Ei niissä muutoin vikaa ole, tulee vaan pyykkiä kun ne tahtoo valskata. Menee osa tavarasta ohi imuosan ja se tietää pyykkiä.+ menee vaunun pohja märäksi (ja ne petivaatteet jotka vaunussa on.)
Olenkin jo 2 kertaa saanut pestä makuupussin joka siinä pohjalla on.

Koiramme on kaivanut aidan alta jäiseen maahan kuopan ja käännellyt (kuonollaan?) aidan verkkoa naapurin puolelle. Siellä on nyt hänen mentävä kolo mistä se mokoma karkaa jos vain irti laskee takapihalle. Hetken se siinä viihtyy, kunnes ottaa hatkat.
Eilen illastakin mies joutui autolla lähteä etsimään huomatessaan että "Jaahas, koiruus ei olekaan enää takapihallamme..."
Jossakin määrin se ON raivostuttavaa.

Nyt on sanottava, että ÄITI ON NYT VÄSYNYT!
Minua NUKUTTAISI, mutta tietenkään silloin ei lapsista villimpää nukuta tippaakaan.
Kerttu oli ollut jo miltei nukahtamaisillaan ollessaan mummonsa kanssa kävellen heillä, mutta oli kuitenkin virkistynyt ja se siitä.
Nytkö on tultu siihen, että hän ei enää nuku päiväunia.

Ostin tänään eräältä tuttavalta ruskeita Teema merkin jälkiruoka kulhoja. Mietin kyllä että oliko siinä mitään järkeä. Taisi olla jokin heräteostos jota kaduin päätöksen tehtyäni, mutta tehty mikä tehty. Ehkä jatkossa mietin KOLME kertaa ennen kuin ostopäätöksen teen. Jossakin mielessä, kai ne sopii muumimukien kanssa yhteen ainakin sarjan puolesta, sillä ne muumimukitkinhan on aika liki Teema-sarjan mukaisia. Erona vain että kuvitus on sarjakuvamainen.

Tämä menis nyt tuonne jos saisi vaikka levätäkseen edes hetken. Luomu nimittäin nukkuu ja miesväki on reserviläisten joulutulilla. Saa nähdä saako mies kysytyksi siellä messuavalta papilta, koska hän on aikeissa jäädä eläkkeelle, jotta saammekohan hänet kastamaan enää Luomua. (sikäli kun hälle nimen ensin keksimme...huokaus!!!!)


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Uusi viikko.

Tästä se lähtee. Uusi viikko on aluillansa.
Luvassa tälle aamua on ainakin ajanvarausta "Luomulle" neuvolaan. (yritin jo kerran soittaa, mutta ei vastannut kukaan.. ilmeistä siis että heillä on sinne jokin soittoaika.)

Huomenna olisi reserviläisten järjestämät joulutulet. Katsotaan alkaako mummo katsomaan "Luomua" jotta pääsenkö minäkin miehjen ja pojan mukaan. (Mikään ei estä ottamasta Kerttuakaan mukaan... jos hän vain malttaa ja tahtoo läheä.)

Sitten olisimmekin jo keskiviikossa... ei tiedossa mitään sille päivää..

Torstaina on pojalla joulujuhla päivä. (Sinne en minä tule menemään...vaikka mukava olisi nähdä mitä he oikein ovat keksineet. Lasten joulujuhlat on aina jotenkin niin...jännittäviä sillä koskaan ei voi olla varma, meneekö osat ja roolit kuten on tarkoitettu... hih)

Perjantaina on sitten "Luomu" 2viikon ikäinen :) Ja uusi viikonloppu jo käsillä.
Täytyy toivoa että säät pysyisi leutoina lopummasta viikkoa jotta pääsisimme "Luomun" kanssa pihalle olemaan sen sallitun 5min. :) Sen myötä jos sää jatkuisi leutona, voisimme sinne neuvolaankin sitten mennä vaunuillen.
Tällä viikolla EN ole aikeissa leipoa mitään, ellen joulutorttuja tee valmiista levyistä... Edellisetkin leipomukset on jääneet syömättä. Etenkin kun anoppi on kantanut meille myös ties mitä piirakkaa ja oma tekemiään keksejä. (EN PAHALLA!) pakastin on keksitty ja tänään olisikin jo eräs tulossa hakemaan meidän entisen arkkupakastimen, sillä me emme itä tarvitse tilanviejänä. Meillä kun on pakastin keittiössä jääkaapin vieressä (kaappipakastin,vai mikä se on viralliaslta nimeltään...)

Nyt Kerttu vaatii päästä syliin (minua hieman raivostuttaa kun hän ei TAJUA lakata hokemasta haluaan ja sitten herää vauva siihen huutoon.)
+ Että meillä on maito ihan loppumassa. Ja tyttö keksii alkaa rimmata sitä just silloin kun sitä olisi säästellen juotava. Enää 1x 1L purkki , olisi kiva saada ruoankin kanssa juoda maitoa, mutta ei näköjään sitten juoda!
TUNNUSTAN syntisyyteni: Lantraan tälläisissä tilanteissa maidon myös Kertulle vedellä.. XD Saa sen edes hieman pidempään riittämään hälle siten.
- Ei tuo ole vielä valittanut siitä...  :D

Palatkaamme astialle. Neiti kuuluu jo olevan omatoimisesti jääkaapilla!!!!!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Lanttu: ikää 1 viikko.

Tänään kävi odottamamme neuvolan täti katsomassa Luomu-Lanttuamme kotikäynnillä.
Tapansa mukaan, hän kyseli minun vointini sekä punnitsi Luomun.
Luomun paino oli noussut hienosti viikossa sairaalan lähtöpainosta +300g.
Täti kehui myös sitä, miten jäntevä tyttö oli.
Sain d-vitamiinitipat sekä ohjeen niiden aloittamiseen tytön ollessa 2viikon ikäinen (3-5tippaa/pv).
Myös kunta tarjosi lapsuuden muistojen tallentamista varten "Lapsuuden kulta-aika"- kirjasen. Hieman oli erisävyinen kuin miltei 3vuotta sitten Kertun saama. Kuulema sävyt saattavat vaihdella ajan kanssa, sanoi neuvolan täti kun asiaa hälle ääneen pohdiskelin. :D

Hairahduin aamulla tilaamaan sitten hieman hassuttelu-juttuja. Osa niistä tulee menemään joulupakettiin muualle, kuin meidän perheelle, joten anteeksi kun en voi paljastaa ihan kaikkea. Mutta meidän neidille (Kertulle) tilasin sellaisen rannekkeen, johon voi laittaa nimen ja puh.numeron. Näin jos eksyisi se kädessään, niin siitä näkisi sitten jotakin tietoa minne lapsen löytänyt henkilö voisi soittaa.

(Onkohan minulla alitajunnassa pelko omien lapsieni katoamisesta, kun olen tilannut taaperokylttejä Muotokielestä ja nyt tälläisen rannekkeenkin Bebes:ltä.)

Omat olotilat on kyllä jokseenkin PALJON paremmat kuin tähän saakka yhtenäkään aamuna/päivänä/ iltana. Enää ei ole pedistä ylös nouseminen niin tuskien takana kuin tähän saakka on ollut. Liikkuminenkaan ei enää ole ihan niin vaivalloista enää sen jälkeen kun olen päässyt ylös ja ottanut muutaman askeleen.

Täytyy vielä katsoa, josko olisi paikkoja erääseen teatteri esitykseen, ostaisin liput itselleni ja miehelle. Menisimme katsomaan "Pokka pitää"-esityksen loppuvuodesta, jos en väärin muista niin se taisi olla 29.12.2012 illasta. Kertun ja "Luomun" jos saisi vaikka siksi aikaa isovanhemmilleen hoitoon. Olisi aika jees päästä sen vähän tuulettumaan.
Hyacinth on niin verraton, ainakin siinä tv-sarjassa. Jospa häntä näyttelevä nainen pääsisi edes liki samaan omassa roolisuorituksessaan.

Ja mikä parasta... illalla kenties , jos vain suunnitelma menee ennakoidusti niin lämpiäisi sauna meillä... ai että. LUXUSTA!

Nyt Hyvää viikonloppua jokaiselle!

torstai 6. joulukuuta 2012

Suomi juhlii

Sinivalkoiset kynttilät syttyvät illalla ikkunalaudoille.

Kynttilöitä tulen tänään polttamaan, kuvasta poiketen vain pöytäkynttilä-mallisina + tuikkuja suomen itsenäisyyspäivän sekä jo edes menneen ukkinikin muistolle.
 

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Parempi aamu.

Heräsin nukuttuani pitkästä aikaa varsin hyvin.(siltä se ainakin tuntui kun vauvakaan ei yöllä kitissyt kertaakaan!)Nousin perinteisesti vaivalloiseen tapaani ylös, mutta en ehkä enää ihan niin kuten alussa. (nyt voisi sanoa jääneen pois ne valittelusanat nousemisen yhteydestä..heh)

Koska klo oli 04:50 tultuani wc:stä, päätin laittaa miehelle kahvilatingin valmiiksi. Pian makkarista kuuluikin jo varsin rämäkkää kellon räminää kun miehen herätys alkoi päristä.
Hain pienimmäisemme ja syötin hälle aamumaidon (pullosta- syntinen taidan olla...)
Kun "Lanttu" oli syönyt, hän nukahti. Hetkisen katselin siinä musatv:tä ja mietin joko alkaisin leipomaan joko pätkiskakkua tai tekisinkö pullataikinan kohoamaan. Päätin lopulta tehdä ne myöhemmin ja otin "Luomu-Lantun" rintani päälle ja menin hänen kanssaan jatkamaan unia. Jatkounia vedettiin sitten klo 8 saakka, kunnes Kerttu heräsi.
Sitten nousin minäkin "Luomun" kanssa ja aloimme aamutoimille.
Kun aamutoimet oli saatu tehdyksi ja jokainen lapsistaan sen aamumaitonsa, oli aika alkaa leivontapuuhiin.

Tein ½l pullataikinan kohoamaan ja sen kohotessa täytin tiskikoneen ja laitoin sen päälle.
Sitten olikin jo aika alkaa pesemään Kertun käsiä ja etsiä hänen esiliinaansa.
Onneksi tyttö itse tiesi missä esiliina oli ja kipaisi sen varsin sukkelasti huoneestansa.

Sitten pääsimme leipomaan.
Pupupullia tuli yhteensä 8kpl:tta, loppu taikinasta tein nopsasti pyöreitä pullia lopputaikinasta. Pyöreiden päälle ripottelin voitelun päälle väriraesokeria. (Olivat ihan syötäviä, kun 1 maistoin joka oli ulkomuodosta päätellen Kertun tekele pupupullaksi, mutta joka oli jäänyt ilman silmiä ja korvia. :D )

Eilen tuli isännälle äkillinen, suorastaan ennalta arvaamaton meno, joten en sitten päässyt sinne kaupalle & asioille kuten olin ensin suunnitellut. Hänen kotiin tulonsa venyi niin, että se alkoi jossakin määrin suututtamaan minua ja pistin hänen tilillensä rahaa ja iskin hälle kauppalistan kouraan kun hän pikaiseen käväisi vain kotona.
Tänään olen aikeissa käydä kävellen sitten itse viemässä ainakin ne palkintokirjeet postiin.(Lupaan käsi raamatulla/pää pölyllä ja kautta kiven ja kannon sen vannon!!!)
Pakkanenkin on lauhtunut -12*C, mikä ei kuulema enää tunnu pahalta. Noh, minulle ei tullut kokemusta niistä "miltei -20*C pakkasistakaan, kun en saanut tyttöjen kanssa mennä ulos, joten veikkaan, että minusta se tuokin tuntunee vilpoisalta!

Vielä olisi johonkin väliin tekaistava se pätkiskakku... tekisinköhän sen illemmasta, sillä en ehtine ennen kuin mies tulee töistä. Jos kävisin kuitenkin suht.valoisan aikaan siellä asioillani. Vaikka pimeys laskeutuu jo varsin varhain...Näkisi edes menomatkan paremmin "luonnonvalossa" tallailla...(hämyssä edes...)

Huomiseksi meille odotellaankin vieraita. (Siitä osittain johtuu tämä minun leipomisenikin) ja olisi täällä siivottava vielä. Pitkin päivää olen patistanut Kerttua viemään omia lelujaan olkkarista omaan huoneeseensa. Hyvin hän niitä on vienytkin, on vain hetken kuluttua tuonut sieltä jotakin muuta lelujaan edellisten tilalle...- oikea oravanpyörä! :D

 

tiistai 4. joulukuuta 2012

No jopa taas...PÖH!

Odotin ja odotin... odotin taas kai liikaa kun hieman joutui pettymään.
Odotin nimittäin miestä kotiin töistä, sillä olimme aikoneet käydä sitten kaupassa.
En todellakaan jaksaisi kantaa kaikkea sitä, mitä minun olisi ostettava selvitäkseni huomisista leipomisaikeistani sekä muistakin tarvikkeista joita minun varastoistani alkaa jo uupua ja jotka ovat jokseenkin hyviä ja välttämättömiä olla olemassa.(en jaksa alkaa erittelemään niitä asioita...)

Kerttu kiukkusi väsymyksestään ja minäkin olin nukahtaa viimeksi tähän koneelle ollessani tässä. Niinpä menin ja vein tytön taluttaen wc;n pottailemaan ja sitten hänen jatkaessaan huutoaan ohjasin omaan huoneeseensa petiin ja laitoin perässäni oven kiinni. Sitten keskityin pienempään "Luomuun" alkaen vaihtaa hälle vaipan ja sitten taas syöttämään.
Aikansa Kerttu huuteli "Äitiä!" mutta ei siinä tainnut mennä kuin 10-15min ja se huutelu kiukuttelu ja riehuminen loppui kuin seinään hänen nukahtaessaan.

Kävin avaamassa huoneen oven ja menin itse "Luomun" kanssa meidän isoon petiin pitkäkseni. Miestä ei tuntunut kuuluvan kotiin. En millään jaksanut alkaa kyselemään viestitse, "missä hän oikein oli?!" Sen sijaan ilmoitin viestitse, että kuka meistä nukkui missäkin + että missä koira oli.
Reilun ½h myöhemmin siitä viestin laittamisesta havahdun Kertun huutaessaan minua jälleen...
Talo on edelleen pimeä (koska olin laittanut verhot kiinni jotta jokainen saisi paremmin päiväunta palloonsa).
Viimein kuului auto tulevan pihaan.
Mieshän sieltä saapui. Kertoi, että talomme uusi omistaja oli soittanut hälle ja kysellyt mistä voisi johtua kun ei kuulema tule vettä!? Oli itse arvellut että olisiko putket jäätyneet...
. Me ei kyllä saatu koskaan koko 6vuoden aikana siellä asuessamme vesiputkia jäätymään. Ei vaikka varmasti tuona aikana siellä oli niitä kovia -jopa yli -40*C pakkasiakin.
Minä epäilin, että he ovat laskeneet liian monesta paikasta liian suurella paineella vettä samanaikaisesti jolloin vesipumppu on imaissut ilmaa ja vettä ei tullut sen vuoksi.
Miehen piti lähteä sinne katsomaan mikä voisi olla syynä. ÄRH!!!!!

Tietenkin jos olisin itse siellä (kylmässä) mökissä niin toivoisin että vettä tulisi, mutta jotenkin on alkanut tuntua että se uusi asukas ei osaa itse yhtään mitään ja vaivaa meitä (miestäni) niillä "pikkuasioilla" jotka hieman nohevampi nikkari osaisi ratkoa itsekin ilman ulkopuolisen apua.

Huomenna olen aikeissa leipoa pullaa sekä pätkiskakun.

Hrrrrr!!!!

Jopas se tuo pakkaselle lämpötilan putoaminen saa ihon kananlihalle, vaikka varsinaisesti sinne ulos ei olisikaan asiaa.
Nyt kyllä on erittäin hyvä syy (jos sitä niin tahtoo ajatella) sanoa Kertulle hänen vaatiessaan ulos, että:
- Nyt emme voi mennä...vauva on vielä liian pieni, mutta käyt illemmasta isän kanssa tai jos isä on vauvan kanssa niin äiti tulee pikaisesti kanssasi haukkaamaan happea. :)

Ei se varmasti mennyt jakeluun, mutta se kinuaminen ulos kuitenkin loppui...
Erävoitto minulle 1-0. :D

Olen aamun nuokahdellut sohvalla (Luomun nukkuessa vaunuissaan ja Kertun katsoessa tv;tä). Sitten olen tehnyt kauppalistaa leipomis tarpeista joita tulen tarvitsemaan, mikäli päätän leipoa huomenissa.
Ajatuksenani oli leipoa itsenäisyyspäivää silmitellen pullaa ja kenties vaikka pätkiskakku.
Joulutorttuja on 1kg pakkaus levyinä pakastimessa jotta kun vain hillon ostan niin niitä saamme sitten paistella lähemminkin. (Lämpiminähän ne nekin on parhaita!)

Enpä tiedä joko onnistuin saada rintatulehduksenkin. Todennäköisesti, kun eilisen olin kokonaan tyhjäämättä niitä (vaikka niistä ei paljon tulekaan). Muka "rauhoitin" niitä, kun olivat halki eli minun sanoessani "ihan räpäleinä pienen puutarhajyrsimen lutkutettua niitä 2 päivää kovin ahkeraan...")
Eilen oli pientä lämpöä minulla (37,11) ja vilutteli melkoisesti. Nyt ei ole ollut mitään muuta "vaivaa" nivusten hellänä olemisen lisäksi kuin että rintoja aristaa. (TIEDÄN, pitäisi vaan alkaa imettää ja ottaa vaikka ennen sitä lämmin suihku..univelkaa kai liikaa jo..nytkin nukuttaa, mutta hyvä kysymys onkin;

. Miksi ei voisi sitten mennä nukkumaan?
- EN OSAA.
Ei ole siitä kiinni etteikö uni tulisi, Oi ei! Se tulisi jo tässä vaikka istuen.

Jospa menen soffalle tyttären seuraksi katsomaan Rölli-elokuvaa.
Siihen annan luvan vaikka nukahtaa- jos niikseen tulee. :)


maanantai 3. joulukuuta 2012

Arvonnan tulos!

Olipas tasaväkistä veikkausta syntyvän lapsemme sukupuolen veikkauksen suhteen.
Muutama oli uskaltanut "poiketa" valtavirrasta ja arvellut syntyvänä olevan "Lanttu-Nauriin" olevan poika.
Itse kyllä aloin uskoa siihen siinä vaiheessa, kun eräs nainen sanoi vatsani olevan "poikamasu". Nooh, en pettynyt pahoin vaikka sieltä kuoriutui tyttö lapsi. :)

Arpaonni potkaisi seuraavia KAHTA henkilöä, joille lähtee lupaamani VEIKEÄ-merkin trikoopipo palkinnoksi.

1. Possu-Munkki!

-PALJON ONNEA!!!!! Sinulle siis se pinkki leppäkerttukuosilla oleva trikoopipo (ja kenties jotain pientä muutakin saattaa eksyä mukaan... ;)

2. Humppa-Hilma!
- OnneA, OnneA myös sinulle!!!
Sinulle olisi lähdössä se siilikuosinen VEIKEÄ-merkin trikoopipo + kenties jotakin pientä muutakin ;)
Humppa-Hilma: En millään löytänyt osoitetietojasi ...*nolona tunnustaa ettei edes muista MIKÄ oli blogisi jota kirjoitit, jotta olisin sinne tullut asiasta ilmoittamaan sinulle..laitatko minulle siis osoitteesi minne voin paketin lähettää. Ja sen osoitteesi voisit laittaa minun @osoitteeseeni: kataris10@gmail.com  - kiitos.


Armas-Luomu

Elimme torstaipäivän iltaa.
Olin käynyt päivällä neuvolassakin ja kysynyt silloin terkkarilta mm.
- Miten tulee toimia JOS sattuisi että lapsivedet menee, saako silloin kävellä itse vai olisiko oltava makuullansa vain, sillä olen kuullut molemmanlaisista tapauksista....?
Terkkari selitti jotenkin, että asia riippuisi hieman miten alhaalla lapsi on(vrt. kuinka pitkällä synnytys olisi jo meneillään-näin minä asian ymmärsin siis.)

Minulla hän totesi tutkittuaan meidän "Lantun" olevan varsin `liikkuvaisena` ja jotakin hän muistaakseni mainitsi sen sijainnista `yläkanava`.

Tepsutin kotiin, mukanani tulevaa maanantaita varten virtsanäyte putkilo. Sovimme, että kävisin silloin viemässä sen näytteen hälle ja samalla hän mittaisi minun verenpaineeni.

Tuli ilta. Vein Kertun nukkumaan melkoisesti sai taas käyttää luovuuttansa että sai hänet pysymään & jäämään omaan petiinsä. Viimein tyttö nukahti ja siirryin olkkariin.
Poikakin oli jo nukkumassa, sillä hällä oli aamulla kouluaamu ja herätys olisi klo 7.

Olin mielestäni ollut varsin pirteähkö kuntooni nähden koko päivän, ja viimein alkoi tuntua että "Nyt voisin lähteä hampaiden pesulle ja nukkumaan, mutta ensin olisi käytävä wc:ssä."
Sinne siis. Yle-kanavalta näkyi juuri loppuvan se Kimmo-ohjelma. (klo olin.~ 21:20).

Istahdin pöntölle ja tein tarpeeni. Pyyhittyäni jotakin `surahti`vielä tulla pyttyyn.
!?!?!? 8I
-Mitä mitä!?
Pyyhkäisin ja paperissa oli limaista vuotoa (kirkasta). Heti tuli mieleen se `limatulppa` ja huusin wc;stä miehelle:
- Hei...taisipa tulla lapsivettä!!!
Mies kiiruhti siihen ovelle kysyen:
- Oletko varma?
- NO OLEN, koska muutakaan se kirkas limainen ei voinut olla, perustelin hälle.
- Pitää sitten soittaa kyyti sinulle. (ambulanssi)
- Etkö sinä lähde mukaan? hätäännyin hieman.
- No ensin on odotettava/vietävä lapset hoitoon...taidan soittaa äidille, että tulee tänne NYT HETI.
- Soita. Minäkin soitan omalle äidilleni ja kysyn hieman hältä asioista...
*istuin pytyllä `ruikkien`lapsivettä varsin tiuhaan samalla kun olin äitini kanssa puhelimessa*

Viimein olin päässyt jo autoon etupenkille ja mies oli laittanut auton käyntiin. Odotimme enää anoppiani saapuvaksi 300m päästä. Matka ei ole pitkä, mutta odottavan aika on!
Mihinkään ei koskenut, Onneksi. Joten siinä mielessä tilanne oli kirjaimellisestikin kivutonta ja hupia. (Minä nimittäin nauroin miltei koko ajan katketakseni kaikelle sille koomisuudelle mikä tilanteessa oli päällä.)

viimein pääsimme matkaan. Kävimme matkalla tankkaamassa autoa, sillä ihan tuluipalo kiirus meillä ei kuitenkaan ollut.
Minä vuosin lapsivettä koko sen matkan ajan sairaalaan ja nauraa kikattelin kaikenlaisille asioille, mitä mieleeni siinä sattui tulemaan.

Pääsimme vihdoin perille. Mies ajoi sairaalan päivystyksen ovien eteen. Pinkoi ulos, haki eteisestä pyörätuolin ja juoksi hartiat luimussa minua hakemaan.
- EI OLE TOTTA!!! TUOLLAKO MINUT MEINAAT SISÄÄN KÄRRÄTÄ!! Sain kivahdetuksi ja kampesin itseäni autosta ylös kohti pyörätuolia.
Kun lopulta siinä istuin alkoi varsin `hurja`matka kohti synnytyssalia....

Ensimmäinen kompastuskivi oli heti ulko-ovien edessä. Mies ei meinannut saada minua työnnetyksi ovista sisään ja sanoin:
- ...tuota osaatko sinä tällä kuljettaa ....? *nauraa rätkätin niin että tuskin sanomisistani sai edes selvää*
Viimein tuoli nytkähti pienen kynnyksen yli ja olimme hetkessä päivystyksen `ilmoittautumisen`edessä jossa mies alkoi sopottaa:
- Tässä olisi alkanut synnytys, missä päin on synnytyssali?
Virkailija neuvoi ja sitten mentiin jotta hippulat vinkui.
(Vai sanoisinko, jotta renkaat kipinöi ja ulvoi pyörätuolissa, sillä hetken matkan kuluttua alkoi kuulua selvemmin ja selvemmin *FlurBFluRB...FlurrBFluRB....*
Mieshoitaja, joka oli tullut melko alkumatkasta meitä vastaan ja jolta kysyimme uudestaan reittiä synnytyssaliin, sillä minulta oli mennyt nauramiseni vuoksi ihan ohi kaikki sen ilmoittautumisvirkailijan antamat ohjeet saliin. Mieshoitajalta kysyttyämme reittiopastusta saliin, hän kääntyi katsomaan meitä ja sanoi:
- Siinä taitaa olla renkaat hieman tyhjänä...
Minä repesin nauramaan ja sanoin:
- Kipinät vain suihkuaa renkaista ja vanteet on soikeana!! ...Miksi sinä muuten tämmösen RÄSÄN otit just niistä kaikista vaihtoehdoista?, sanoin miehelle joka puski minua jakkarassa eteenpäin.
*Mieshoitaja loi minuun hieman `oudoksuvan`katseen.*
Jälkeenpäin mietin, että emme tainneet olla kovin uskottavia niissä selittelyissämme "synnytys taitaa olla käynnistynyt..." ,"..vedet alkoi tulla 1h sitten*raikuvaa naurua aina miltei joka sanojen väliin...Ihme, ettei meitä viety sairaalaputkaan luullen meidän tulleen sinne pelleilemään esim. oltuamme baarissa ensin.


 Viimein olimme synnytyssalin ovilla. Mieshoitaja laski meidät ovista sisään kulkukortillaan.
Pääsimme kutsumaan kätilöä paikalle summerilla.
Kätilön tultua paikalle, selitin itse hänelle että:
- Lapsivettä tuli ensimmäisen kerran n. reilu 1h sitten ja että laskettuaikani oli edellinen perjantai...
Kätilö pyysi minua menemään vessaan ja vaihtamaan sairaalan kamppeet hyllystä päälleni jotta voisin olla hetken käyrillä.

Katsoin mielenkiinnolla lukemia monitorilta. Monitorin mukaan supistuksia oli ja sitä niistä kertovaa lukua oli kiva seurata verraten samalla omiin tuntemuksiin.
Ensin lukema oli 13-18, niitä en voinut sanoa edes tuntevani.
Jonkin ajan päästä alkoi hieman tuntuakin jo... (tunne vastasi kuukautiskipuja).
- Aijai... sanoin miehelle, nyt hieman sattuu jo.
Kun kätilö tuli taas siihen katsomaan millaista käyrää kone oli piirtänyt, kerroin että muutama supistus oli alkanut jo sattumaan.

Strategia oli heiltä, että jäisin osastolle ollessani jo ohittanut LA:n. Ja ellei seuraavaan päivään mennessä synnytys olisi alkanut itsestään olisi käynnistys edessä.
Minut ohjattiin osastolle. Sain varsin KYLMÄN huoneen. Ikkunoista kävi veto ja huone oli kolkko muutenkin.
Kätilö kertoi, että:
- Nämä on varsin viileitä huoneita. että "synnytyssalikin on aika vilpoisa..."
* Mihin igluun minun on synnytettävä mahdollisesti, mietin mielessäni*
Hytisin ja tärisin vilusta.
Mies isonsi patteria huoneessa ja johan alkoi humista pattereissa kun ne alkoivat lämmetä. Sitten hän lähti ajamaan takaisin kotiinsa. (klo n.~00:35)

Kerroin yöhoitajalle että edellisen kerran ollessani synnyttämässä synnytystä edeltäneen yön olin oksentanut 10-15min välein nukkumatta siinä juuri lainkaan.
- Mistä luulet että se olisi voinut johtua? yöhoitaja kysyi minulta.
- O_o!? No jaa, jospa reagoin kipuun siten...en minä tiedä!
- Pystytkö sinä nyt nukkumaan, vai tarvitsetko kenties kivunlievitystä tai jotakin muuta? yöhoitaja kysyi.
- No jos oloni on tämä mikä nyt juuri on, niin en tarvitse mitään, mutta jos alkaa supistelemaan niin EN KYLLÄ PYSTY NUKKUMAAN!
- Haluaisitko esim. Panadolin ja nukahtamislääkettä, yöhoitaja kysyi.
- Kyllä voisin melkein sanoa ottavani.

Kävin vielä wc:ssä ja pian hoitaja toi pienessä kipossa minulle 2pientä tablettia.
Heitin ne kitaani ja kävin pitkäkseni. Hytisemään.
Olin niin horkassa vilusta, että hyv' kun se ohkainen peite pysyi edes päälläni.
Onneksi hoitaja oli tuonut 2 lämpötyynyä/pulloa, joista pidin toista alavatsani lähellä ja toista selkäni tuntumassa. Aaah, miten ihanasti ne lämmitti!
(olisi ne voineet/saaneet olla kuumempiakin, mutta en valittanut...)

En minä saanut nukutuksi, sillä supistukset oli varsin voimakkaan oloisia ja sitten alkoi suuhun kertyä sylkeä joka enteili `laattaamistani`. Wc oli käytävällä, eli minun oli alettava toimia asian vuoksi JOS meinaisin ehtiä ennen kuin se vain lentäisi lattialle samalla kun nousen ylös.
Menin wc;n, pahoinvointi oli laantunut hieman. Kävin pissalla ja huomasin että siteessä oli nyt myös verensekaista vuotoa.
Kerroin tästä hoitajalle päästyäni petiin ja maattuani hetken aikaa viluissani.
Soitin kelloa kutsuakseni hänet paikalle ja hänhän tuli.
- Minua palelee edelleen kamalasti ja etookin jo jonkin verran...sanoin hoitajalle.
Lisäsin vielä että supistukset tuntui välillä kipeiltä.
- Katsotaan tilannetta ja jos haen sen laitteen, niin olet hetken käyrillä taas...hoitaja sanoi.
-. Sopiii..*lienenkö valittanut siinä ääneen tullutta supistusta, sillä hoitaja päätti ensin katsoa mikä oli tilanteeni `alakerrassa`ja sitten saisin olla käyrillä sen 20min.

- Sinähän olet auki jo 6cm. Kätilö sanoi.
- Anna minä arvaan, sanoin... Nyt lähdetään saliin?
- Kyllä.
Aivan kuin historia olisi toistanut itsään, sillä hoitaja sanoi saman kuin ollessani tekemässä Kerttuakin:
- Kerää kamppeesi, voi olla että et tulekaan enää tähän huoneeseen takaisin.
-O_o!?! *taas oli varmistettava ymmärsinkö oikein*
- Tarkoitatko, että otanko ihan kengät ja ulkovaatteet yleensäkin?
- Kyllä ota vain...
Aloin kerätä tavaroita, kassejani sekä irtaallaan olevia roippeitani.
Hoitaja keräsi niitä myös käsiinsä.

Sain siinä ennen saliin siirtymistä ilmoitettua miehelle että:
- Tulisitko, olen 6cm auki ja lähdemme saliin...
Siirryimme melkoisen nopsaa vauhtia. Tai siltä se minusta tuntui ainakin näin jälkikäteen ajatellen. Hoitaja kiisi edellä ja oli oikeasti työ  pysyä minulla hänen perässään.
Välillä valittelin tulleita supistuksia ja ne hidastivat matkaani, koska minun oli pysähdyttävä niiden ajaksi.
Salissa oli "tuttu" kätilö. Sama joka oli tullessammekin ottanut minulta sitä käyrää.

Anteeksi, mutta se kätilö oli niin kovin ^näköinen.
Teki jokseenkin tiukkaa päästä siirtymään siinä kiikussa käyrillä oloni jälkeen taas sinne synnytyspöydälle. Nivuset huusi hallelujah! Mieskään ei ollut tullut vielä.
- Sinä toivoit epiä? kätilö sanoi.
- Kyllä kiitos mielihyvin, sanoin.
- ...se vaan ei oikein auta enää toista kertaa synnyttävillä sillä sen vaikutus alkaa niin hitaasti...mutta meillä oliis spinaali sekä kohdunkaulan puuduttavia muita vaihtoehtoja...?
- IHAN SAMA! Kaikki käy, kunhan ei tätä kipua tarvitse enää tuntea, Sanoin.
- Siirry sitten tähän pedille kun pystyt, kätilö sanoi minun vaikeroidessani kiikussa varsin kipeitten supistusten kourissa.
*Viimein kokosin itseni ja siirryin siihen pedille siinä toivossa että saisin jotakin lievitystä kipuuni.
Kätilö teki tilannearvion sanoen:
- Nyt olet jo 8cm auki...ponnistuttaako?
- No ei oikeastaan, tuntuu vain että sieltä on jotakin tulossa poikittain.*samassa sain valtavan voimakkaan supistuksen ja aloin vaikeroida sen voimasta*
- Hengitä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, kätilö ohjeisti minua.
Minua raivostutti ajatus että joutuisinkin tekemään tämän ilman mitään kivunlievitystä.
Ilokaasua en tahtonut. Sen olin tehnyt jo selväksi Haikaraan kirjatessani "synnytystoiveitani".
- Nyt taitaa tulla tarve ponnistaa! Sanoin...
- Anna sitten mennä vain, kätilö sanoi.
Aloin puskea lasta ulos ja mieskin asteli siinä samassa saliin juuri sopivasti.
Kipu oli VALTAVAN sanoinkuvaamatonta, mutta ihme kyllä, se katosi kun vain sai ponnistuksen alkamaan. Olin hämmästynyt.
- Hyvä työnnä työnnä, kätilö zemppasi minua ponnistaessani kaikilla voimillani.
- Jatka vaan...vedä henkeä ja heti uudestaan!
En pysynyt hänen varsin erikoisessa rytmissään mukana joten tuntui että kun hän käski vetää henkeä, minä vain jatkoin ponnistusta siitä huolimatta siinä pelossa että supistus loppuisi "kesken" sen vuoksi.

Pian se "lintu" (angry birds-possu) alkoi hokemaan:
- Onkohan se juuttunut jotenkin kiinni..pitäisiköhän meidän leikata kohta väliliha.
* ETTÄ MITÄ ETTÄ!?!!! SÄIKÄHDIN OIKEIN! ja samassa tunsin valtavaa tarvetta ponnistaa uuden supistuksen tullessa kuin salama kirkkaalta taivaalta*

(Tämä "Angry Birds-possukätilö oli varmasti iältään yli 50v ja olen lukenut niin paljon esikoistani odottaessa erinäisiä synnytyskertomuksia, joissa on kerrottu että "nykyisin väliliha leikataan enää äärimmäisen harvoin, syynä sen heikohko paraneminen..."
Kenties tämä oli sen ikäkauden ihmisiä, kun se on ollut miltei sääntö kuin poikkeus että synnyttäjältä on leikattu väliliha. Vai olikohan hän joku entinen "lihanleikkaaja" joka on tehnyt ammatinvaihdoksen...hahahaaaa...jokin fetissi hällä niihin leikkauspuuhin tuntui olevan.)
- Minua ei kuitenkaan leikattu enkä revennytkään, joten sen puoleen ei ole paranemisprosessi ongelmallinen osaltani.

Jossakin vaiheessa tämä kätilö sulloi käsiään sisääni koittaessaan auttaa lasta syntymään. Se teki sen verran kipeää että sähisin hänelle:
- ÄLÄ NYT SINÄ ENÄÄ SINNE TYÖNNÄ MITÄÄN!!!!
Kätilö oli kuin ei olisi kuullutkaan sitä ja jatkoi hupattamista:
- työnnä nyt OIKEIN pitkään niin vauva syntyy sitä nopeammin!
Huoneessa kävi useita kätilöitä ja 1 lastenlääkärikin siinä oli nyrpeänä poikennut. Muuten kaikki oli kätilöiden ja minun "armoillani".
Seuraava "pahalta" tuntunut vaihe oli, kun en saanutkaan enää työntää lasta ulos, kun kätilöt alkoivat "jarrutella" lasta loppuvaiheessa.
Minä tahdoin sen ulos!
Se kipu siinä vaiheessa tuntui jälleen epämiellyttävälle. (voitte varmasti kuvitella...ainakin te jotka olette kerran synnyttäneet..)

Viimein lapsi oikein muljahti ulos ja se jos mikä oli helpottava tunne!
Mies sai leikata napanuoran ja siihenpä se meidän "omatoimisuus" sitten jätettiinkin.
Tarkoitan sillä sitä, että edellisellä kerralla mies sai pestä Kertun kun nyt se "Ei-angry-birds-possua" muistuttava kätilö hupatti:
- Minä käytän nopsasti tämän täällä ja teen näin...*pesaisi lapsesta enimmät kinat pois* ja käskytti miestäni, joka seurasi häntä perässä luullen varmaan, jotta saisi pestä lapsen, niin antamaan jonkin pyyhkeen hänen osoittamastansa alakaapista.
Sitten sain lapsen rintani päälle ja meidän suloisuudella oli tälläkin hiuksia varsin mukavasti. Ei ihan niin paljon, kuin mitä Kertulla oli, mutta oli kuitenkin varsin `samettinen`päälaki. :)

Saimme siinä hetken olla juoden kahvit sekä haukata leipää sekä aivan ihanat pienen lapsen jalkapohjanmuotoiset pikkuiset täytekeksit juhlallisesti tarjoten shampanja-lasien vierellä joissa oli tietenkin omenamehua tms. ja enpä voinut todeta miehelle tästä lapsestamme kuin:
- Hyvää nimipäivää sinulle rakas...nyt en sitten ehtinyt muuta lahjaa järkkäämään sinulle. ;)
Pienokaisemme painoi 3260g, pituutta oli lähtöpäivänä mitattuna 48cm. Synnytyksen kestoksi oli merkitty 5h, eli se kaikki tapahtui varsin nopeasti edelliseen verraten jonka kestoksi oli merkanneet yht.15h.

Sanoisinko näin loppuun vielä, että kenties se kivunlievitys on vain kokonaan ylimainostettua höpönlöpöä... :D
(ei vaan onhan sillä etunsa, en vähättele ollenkaan. Kenenkään , eikä koskaan pitäisi joutua kokemaan kovaa kipua tahtonsa vastaisesti. Se jos mikä on selvää.)

Tästä on nyt hyvä jatkaa elonsuunnitelmia eteenpäin. ;)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Miten hullua pidetään jännityksessä?

En kaipaa siihen vinkkejä.

Olen kotiutunut tänään uuden ihanuuden kanssa. ;)
Oli täällä jo osattu arvaillakin blogihiljenemiseeni syytä joka oli osunut aivan oikein Ruskalla.
Lanttu-Nauris päätti alkaa syntymään 29.11.2012 illasta klo 21:20 .
Kerron paremmalla ajalla kaikesta tarkemmin ja suoritan sen arvonnankin.


ARVONTAAN OSALLISTUMINEN EI OLE ENÄÄ MAHDOLLISTA.
HAIKALA LASKEUTUI JA TOI MEILLE TYTÖN 30.11.2012 KLO 02:12.

Painoa hällä oli 3260g ja pituus 48cm.

Nyt on Kerttu niin väsy+huomionkipeä, että ei auta kuin lähteä koettamaan jos saisin unilleen hänet.