keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Talven riemuja.

No nyt on saatu sitä lunta ja pakkasta!
Senpä vuoksi toteutimme erään talvenriemuihin kuuluvan jutun, mitä ei oikein voi luonnossa tehdä kesällä saati muutenkaan sula-aikaan. Siihen tarvitaan siis jäätä. :)
Arvaattekos jo.. niinpä.

Eilen kävimme luistelemassa joka oli muistini mukaan Kertulle jo 3:s kerta. Minä olin mukana 2:n kerran,mutta en itse ollut luistimilla suinkaan.
Syy, miksi en itse luistimille nouse vielä on se varpaani sivussa oleva kipeä patti joka estää luistinten jalkaan laittamisen. Tai no voi ne jalkaan laittaa, mutta se painaa ja painettaessa sitä pattia koskee.->ei hyvä siis.
(huomenna olen menossa näyttämään sitä pattia ortopedille joka päättää mitä sille voisi tehdä. poistettavahan se on, se on selvää, koska ei siinä kuulu olla moista.)

Koska luistellaan, ihan muuten vaan,
kun maassa on lunta ja pakkasta!
Koska luistellaan ihan muuten vaan,
no tietenkin talvella!

Oliskin jännä joskus toteuttaa joku laulunsanojen mukaan tapahtuva juttu, eli nyt meillä olis vielä sitten toteutuksen alla se hiihtely ja mäenlasku. :)
Hoksitteko pointin mitä meinasin. - Uskoisin. :)

Tänään olen herännyt ite jo klo 05:30 ja siinä join kupin kahvia ja mietin mitä tänään tekisi. No mitäs muuta kuin valmistelisin lapsille ruoat huomisellekin että on evästä valmiina kun lapsilleni hoitaja tulee tänne minun ollessani siellä lääkärissä. Tein tälle päivää makaronilaatikon jo aikanaan ja sitä jo syötiinkin.
Huomiselle olen aikeissa tehdä vielä vatkatun vispipuuron mustikoista. Kertun toive oli se.

Tosin se, että jos Kerttu jotakin ruokaa toivoo, ei tarkoita että hän sitä sitten söisi maistamista enempää.. ;)
että sellainen tyttö se meidän Kerttu.

Jaahas, se pysähtyi pyykkokonekin. Lantulla oli vaipan ohi mennyt pissat nukkuessa niin peitto piti laittaa koneeseen, Taas, (Ja sanottakoon selvennyksenä että ne pissat oli karannut siis ohi vaipasta Lantulla... ;D )

maanantai 13. tammikuuta 2014

Jotakin tännekin.

Hengissä ollaan.
En vain ole ehtinyt muka `kiireiltä`tänne kirjailemaan.

Ei sillä, on tässä ollut pikkaisen kiirustakin. Viikonloppuna kun sain leipoa lauantaina omena-rahkapiirakan pyhää varten, jolloin menimme Kertun kanssa kummikirkkoon. Kertun kummeista sinne kutsumistamme saapui 1/2 sekä mummo.
Oli se osin jopa liikuttavaa kokemuksena (minulle äitinä) kun Kerttu kävi ehtoollisella kummin mukana. Hän sai tietenkin pienestä iästään johtuen vain siunauksen, ja juurikin se alkoi kostuttaa silmänurkkani. Katsoin itse sen toimituksen etäämpää koska muistissani on niin vahvasti se ehtoollisviinin maku josta minä en pidä. Tai en ainakaan silloin pitänyt kun viimeksi kävin.

Olen ahkeroinut hankkien itselleni kirjekavereita tai noh, ehkä kaksi. Paha sanoa mitään vielä kun on niin alussa, että en ole saanut heiltä vielä ainuttakaan kirjettä.
Mutta yllätyin ihan saamastani palautteesta laittaessani kirjeenvahto ilmoituksen. Jepsistä.

Pitää alkaa iltahommille. Lapsille iltapalaa ja sitä rataa.
Aamulla toivoakseni tarkenisimme lähteä tupailemaan. Näytti kyllä pohjoisesta tuuleksivan, mutta matka ei ole pitkä niin ei anneta sen häiritä. Pistetään vaan enemmän vaatetta päälle!

Niin ja keskiviikkona- eli jo ylihuomenna, tuleekin Kertun ja Lantun kauempana asuva mummo käymään pariksi yönseuduksi meille. Ei tiedä tyttö (tytöt) vielä asiasta mitään. Olkoonpa se sitten heille vaikka yllätys sille päivää. ;)
Itse menen tuolloin klo 16:30 alkavaan seminaariin joka on naapurikylässä ja käsittelee kiusaamista ja siihen puuttumista. Toivon että sieltä jäisi jotakin käteen, ajatellen jo mahdollisia työkuvioitakin tulevaisuutta ajatellen.

Mukavan kirpakkaa pakkaspäivän iltaa teille kaikille!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Heipsan!

Minä ja Ihana joulun 2014 projektini.

Olen ideoinut kaiken muun keskellä mahdollisia joulumuistamisia jatellen niitä yksinäisiä vanhuksia paikkakunnallamme. (joiden määrä on minulle aivan XX vielä tällä hetkellä).
Siitä huolimatta, ei ole kiellettyä miettiä MITÄ keksisi heille laittaa pakettiin sen kortin lisäksi.
Eilen sainkin mielestäni hyvän idean.. vai sainko sittenkään..

Ajatus välähti, että koska olen jo viime (vuoden 2013) joulusta saakka haaveillut huovuttavani saippuaa villan sisään, niin tekisin sen nyt!
Lahjoittaisin (toivoni mukaan kauniiksi huovutettuja) palasaippuoita nättiin pakettiin laitettuna. (sellofaaniin sekä siihen kortti kylkeen ja eikun "Hyvää Joulua!"

Toinen ajatukseni oli kohdistuen mikäli joku ei jaksaisi itse leipoa, niin voisin tehdä valmistaikinasta leipoen esim. pipareita johonkin rasiaan ja/ tai joulutorttuja. Näitä olisin valmis tekemään vain 1 satsit molempia. Taloudellinen tilanteeni ei sallisi enempää.

Miksikäs ei voisi yhdistää (siitä tulisi vain ehkä liianarvokas yhdelle henkilölle annettavaksi) esim. purkillista pipareita , huovutettu palasaippua sekä kortti.
Toki se on suhteellinen  käsitys minkä arvoista kukakin olisi laittamassa. Minulla tämä `arvo`asiana korostuu ehkä siksi koska koen että juuri MINUN tulisi kyetä jakamaan iloa yksin ja mahdollisimman usealle. Vaikka se ei ole tarkoitus tässä projektissa.

Sää ei ole vieläkään pakkasen puolella. Ärh!
Taidan lähteä laittamaan pyykit narulle. Adios!

torstai 2. tammikuuta 2014

Voi rähmä!!

Kirjaimellisestikin se nyt on niin rähmä kuin vaan voi olla.
Minun piti soittaa aika itselleni terveyskeskukseen tuon jatkuvan silmätulehduksen vuoksi.
Aikaisempi oli minulla joulukuun alussa mihin sain antibioottisalvaa. Sitä toki oli vielä minulla ja se oli säilytettykin ihan ohjeen mukaan jääkaapissa, mutta...
Siinä myös lukee, että suositus on että avattuna säilyvyys on sen 28päivää, ja siitä 2.12 kun sen avasin on jo yli 28päivää.
Hetken näytti että se taitaa auttaa,mutta nyt yläluomi on niin pullakan pinkeä ja se kutisee + yöllä heräsin kun siitä valui rähmää, niin aamulla katsoin viisaammaksi soittaa ajan itselleni saadakseni uuden kuurin siihen vaivaani.
Niinpä menen tänään sitten sinne illasta päivystävälle lääkärille, sillä kaikki muut ajat oli jo menneet.
Eipä sen väliä. Ehtii käydä rauhassa kaupalla ennen sinne menoa.

Meinottelin että täynynee alkaa kokeilemaan joululahjaksi saadusta "Mmmm... suklaa"-kirjasta niitä herkullisia ohjeita.
Ajatuksena oli kokeilla "Lämmin tuorejuustosuklaakakkua". Siihen taidan tarpeet ostella. Seuraavan kokeen teen varmaan ensi kuussa, sillä ei tässä ole varaa ostella leivontatarpeita joka viikko kuitenkaan.
Ja sitä paitsi, kohtahan tässä joutuisi jo vaatekauppaankin kun ei mahtuisi enää entisiin vaatteisiinsa syötyään herkkuja niin maan kamalasti. :D
Hammaslääkäristä puhumattakaan vaikka ne hampaani pesen niin ne näkyy vaan reikiintyvän siitäkin huolimatta. :(

Nyt lähden ruokkimaan pienintä Lanttua joka taitaa itkeksiä hieman nälkäänsä. On kyllä väsynytkin, kuulee jo äänestä kuinka ulisee itkeä joka asiasta leikkiessään siskonsa kanssa.

joten mukavaa tammikuuta teille! ;)

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hip hip heippati hei.

Sanoisinko että meidän Lanttu on tänään askeltanut enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin tähän saakka alkaen hetkestä jolloin otaksuimme hänen oppineen kävelyn saloihin ilman tukea.
Välillä on mennyt jopa miltei juoksuaskelin ja samaan aikaan taputtanut käsiään naurussa suin yhteen. (selkeästi tulkitsisin sen siksi että hän tajuaa mitä tekee ja on siitä sen vuoksi riemusta suunniltaan). Hyvä hyvä!

Tänään ei ole meillä kummoisenpaa tehty kuin syöty käpynakkeja sekä kaverina oli sitten makaroonia keittettynä.(kun Kerttu sitä suostui syömään siten).

Vielä saunominen tiedossa, täytyykin lähteä pesemään Kerttua joka on liotellut itseään jo hyvän tovin ammeessa istuen. :)

Näin on hyvä alkaa vuosi 2014. ;)