tiistai 28. elokuuta 2012

Huh mikä päivä...

Selvittiinhän siitä päivästä joka ensialkuun tuntui että se tulee olemaan pitkä  Siis todellakin PIT-KÄ ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.
Se nimittäin alkoi jo klo 8:15 ja päättyi vasta klo 15:30. Ja koko tuo aika oli koulussa istumista.
Istuminen ei ole oikeastaan enää se "minun juttu nro 1". Paikat jokseenkin puutuu / jäykistyy ja ylösnoustessa olo on aivan kamalan ankkamainen!

Tänään eräs luokkatoverini sanoi minun saavan vatsanmuodon mukaan pojan.
xD
- Minähän en tiedä kumpiko sieltä tulee edelleenkään, sanoin hänelle.
- Ihan selkeästi sieltä tulee poika, kun minulla on ihan sellainen tunne...vai mitä sinä itse luulet, kumpikos sinulla oli se edellinen lapsi?
- *heh heh...* Tyttöhän se on.
Eräs toinenkin luokallamme oleva viittasi puheissaan siihen, että tuleva lapsi olisi mahdollisesti poika.
En voinut olla tuolloin (-kaan) kysymättä, "mihin hän sen perusti?"
- Kun tuo sinun vatsasi on niin alhaalla...
- No en minä vielä ole aikeissa sitä synnyttää,älä sitä pelkää, totesin.

Koulusta päästyä menin ennalta sovitusti erään kaupan luo, jonne mies tuli tyttöni kanssa.
Siinä hän sitten napautti minulle sen kuuluisan "kylmän luutun" (vertauskuvainnollisesti tietenkin!) päinnäköä sanoen hieman johdatellen jo asiaan...
- Mitä olet mieltä, alkaisitko sinä erääseen hommaan...
- Mihin???
-maksamaan sitten sitä seuraavaa yhteistä taloa...`
- No tottahan toki, jos se suhteutetaan vain minun osalta minun tuloihini! Kuinkas niin?
- Talosta on nyt tehty alustavasti tarjous jonka olen hyväksynyt. (siis entisestä jota remontoimme parhaillaan).
- Että MITÄ SANOIT!? O_o
*samalla kyyneleet kohosi silmiini ja vuodatin hetken kyyneleitä ja vain ajatuksesta että emme voisikaan muuttaa sinne itse takaisin.*
- ensi kuun puolivälissä on oltava sen tyhjillään, uudet asukkaat tulevat sinne silloin, isäntä jatkoi.
Yritin sopertaa jotakin että "Minnekkäs me sitten menemme, kun vuokramurjukin on jo sanottu irti..." mutta en ehtinyt edes aloittaa kun isäntä jatkoi:
- Kävin kunnassa ja kukaan ei ole ollut vielä kiinnostunut siitä vuokra-asunnosta jossa asumme, niin saamme vielä asua siinä sen aikaa kun tahdomme.
*helpotus!*

Ajoimme sitten entiselle kodille, missä aloimme kasata jälleen kerran -sinne jo kertaalleen takaisin vietyjä tavaroitamme viedäksemme ne sieltä jälleen kerran pois.
Purimme sängyn ja minä sulloin patjoja jätesäkkiin. Hieman huonolla menestyksellä, sillä eihän niihin säkkeihin mahtunut kuin petarit (kumpikin omaansa...) Viskasimme uudet patjat sitten lopuksi peräkärriin kuorman päälle (kuomullinen kärry HUOM!)
Alkoi armoton tavaroiden kuskaaminen takaisin vuokramurjuun.

Kun viimein saimme tavarat puretuksi kärrystä vuokramurjuun, oli edessä entisen pedin purkaminen pois alta-> kaatopaikalle vietäväksi!
Ja pesin ja imuroin sängynalusen kun sänky oli pilkottu palasiksi pois vietäväksi, uuden alta.
Sen perään lämmitimme saunan ja kylläpä se saunominen teki taas terää!


Saunan päälle tyttö nukahti varsin pian ja pääsin taas ahkeroimaan koulutehtävien pariin...
- nyt ei jaksa kiinnostaa koulutehtävät etenkin kun en enää löydä linkkiä jonka takaa löysin edellisellä kerralla paljon hyvää ja hyödyllistä tietoa oman kuntamme hallintoon liittyen.
Olen koettanut miltei kaikki mahdolliset hakusanatkin erilaisin yhdistelmin mutta ei niin ei.
Paree kai painua tästä nukkumaan. Aamulla herätys on taas vaille 05!

6 kommenttia:

  1. Ouh, juuri kun olit ajatellut että pääsette muuttamaan takaisin.
    Me maksetaan puoliksi lainaa - tai totuus on toinen, kun tiliä katson... Minä siirrän säntillisesti rahaa, isäntä silloin kun sitä on... Mutta tosiaan teidän täytyy ottaa huomioon, että opiskelet/äitiyslomalla jne. Ei rahaa tule ovista ja ikkunoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan toki ja olemme aikeissa tehdä sen jotenkin juuri samaan tapaan kuin tekin.
      Tulemme myös tekemään jonkin ihan VIRALLISEN sopimuksen siltä varuin, JOS sattuisi että tulisi sellainen este että esim.(pahin mahdollinen mitä en edes tahdo ajatella, mutta joka on tälläisessä asiassa otettava huomioon) jos toinen jostakin syystä lähtisi, tai suoremmin tulisi avoero. Kuinka silloin jatketaan maksamista/ ja miten ratkaistaan mahdolliset kiistat JO maksetun osin. (Kumpikaan ei tule omistamaan taloa yksin vaan se on siis yhteisessä omistuksessa tai jotenkin siihen suuntaan) Tuon teemme jo molempien osapuolien turvaksi, jotta se on selvää jo ennen, eikä se ainakaan houkuttele sitten tekemään mitään ratkaisuja epäsuotuisaan suuntaan...
      - Jos ymmärrätte mitä oikein ajan tuolla nyt takaa.

      Poista
  2. Heips, miksi te möitte sen talon jos olitte jo muuttamassa siihen takaisin? En tiedä, olethan voinut sen jo kertoa jossain postauksessa, liekkö mennyt ohitse. Mutta tsemppiä tulevaan jokatapauksessa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minä asiaa valoittanut jo aikaisemminkin jossakin postauksessa, mutta voin valottaa sitä erikseenkin juuri sinulle hyvä Anonyymi. :)

      Hätäilimme vain sen suhteen ettei se menisikään kaupaksi ja sanoimme vuokra-asuntomme irti jotta muuttaisimme sinne entiseen takaisin.
      Taloamme kävi katsomassa irtisanomisen jälkeen pariskunta joka sitten (iloiseksi) yllätykseksemme ostikin talon!
      Ei kovin maireaa ole maksaa n.700€/kk asunnosta joka on lähellä palveluita, mutta jossa on kaikenmaailman elikoita "alivuokralaisena". (kunta ei niitä ala häätämäänkään myrkyin ja on aivan turhaa tehdä sitä vain omaan asuntoon omalla kustannuksella niin kauan kuin on sama viemäriverkko naapureiden kanssa.)

      Veikkaan että kovin moni muukaan EI haluaisi asua pidemmän päälle asunnossa jossa vilistelee sokeritoukkia, hämähäkkejä ja aika ajoin myös muurahaisia.
      - Okei, mitkään niistä ei ole haitaksi ihmiselle, mutta ON NE AIKA ILKEITÄ JO AJATUKSENAKIN.
      Lisäksi tämä asunto on "kylmä", + tähän on tulossa remppaa -> vuokra tulee nousemaan entisestäänkin.
      Jospa tämä vastaukseni selvensi tilannetta hieman.

      Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  3. Aah, noniin juu kyllä selvensi. En miekään tahtois kyllä asua vuokra-asunnossa, jossa olis oman perheen lisäksi vähän niitä ylimääräisiäkin "vuokralaisia". Toivottavasti löydätte jonkun mukavan kodin :) Viikonloppuja sinne myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väliaikaisratlaisu tämä onkin.
      - EI TODELLAKAAN olla aikeissa jäädä tähän asumaan vuokralle. NO AWAY!
      Aina ei vaan mene yksiin siinä suhteessa että mahd.asunnon ostaja odottaisi kunnes olet löytänyt itsellesi sopivan uuden oman asunnon.
      Nyt näin ja ei tämä niin paha vaihtoehto ole. Jos vertaisi että vaihtoehtona olisi se, että talo olisi pitänyt pakko huutokaupata tai et asumuksena olis vene jonka alla joutuisi "puljaamaan" xD

      Poista