lauantai 14. syyskuuta 2013

Väsy lauantai...Zzz

Väsy lauantai syystä että meidän Lantulla on melkoine nuha.
Ei sitten nukkunut yöllä juuri muutamaa tunnin mittaista pätkää pidempään kun heräsi töhisemään räkä valuen poskillaan ja minun oli alettava häntä "niistättämään" niistimen kanssa. Eihän se tietenkään huutamatta mennyt joten muutkaan ei saaneet nukkua sitten.
Mies naureskeli alkuun tullessaan nukkumaan joskus klo 22 jälkeen kun Lanttu rallatteli herättyään omassa pedissään. Meinasin jo sanoa että "Älähän innostu-isäntä meinaan, että kyllä se siitä vielä suruksi muuttuu sinunkin kohdallesi kun neiti jatkaa tuota LÄPI YÖN..."
mutta en sitten sanonut. Minä vaan niin tiesin siinä niin käyvän. - Ja niin siinä sitten kävi.

No jonkin ajan päästä mies sai tarpeekseen ja siirtyi hermostuneena nukkumaan Kertun huoneen vieraspetiin. Minä jäin Lantun kanssa suureen makkariin kaksin "mellastamaan". Otin hänet viereeni ja minua nauratti kun hän siinä ilveili ja kikatteli + poleksi minun reisiäni niin että sai minut nauramaan.
Pian alkoi minullakin hauskuus loppua kun alkoi jo uni painottaa omissa silmissä oikein kunnolla. Tarjottelin neidille maitoa aina ja koitin saada hänet hyvään asentoon syliini (puoli-istuvaan) jos hän vaikka nukahtaisi..No viimein se onnistui ja neiti nukahti, mutta vain ½h, kunnes taas heräsi.
* huokaus*
Ei muuta kuin niistin esiin ja sitten taas saatuani nenukin neidiltä putsatuksi tarjoamaan maitoa.
Tuota oravanpyörälle tuntuvaa h**vetinmoista oli koko yö. Heräsin siihen kun miehen kello soitti hänet ylös aamulla klo 05! En kuitenkaan jaksanut millään nousta siihen aikaan joten käänsin kylkeäni ja jatkoin unia.
Ai niin, yöllä jossain vaiheessa Kerttu juoksi viereeni omasta huoneestansa ja hänkin oli vieressäni.

Nyt on olo kuin ZOMBILLA.
Siitä huolimatta kun Kerttu aamulla siinä ~7 huippeilla tökki minut ylös:
- Äiti,  minä helätin jo!
Minä nousin ja sitten tekaisin aamusta pellillisen pannaria.
Eipä se juurikaan maistunut...eikä ole maistunut vieläkään vaikka klo on jo 13:22.


Pesin koneellisen pyykkiäkin ja keräsin kierrätykseen vietäviä törpelöitä mm.muovisia pesuainepurkkeja ja siivousainepurkkeja jotta viemme ne sinne, Oli jokseenkin turhauttavaa huomata siellä keräyspisteellä että siellä ei olekaan muovijätteelle paikkaa!!! En siis voinut kuin tunkea ne takaisin rattaiden alatilaan ja siitä kaupalle ostamaan sitä maitoa. Olipa mielessä tehdä päivänruoanlaitto helpoksi ostamalla koti-pizasta pitsat, mutta ajatus siitä julmetun mäen punkaamisesta takaisin ylös sai lopulta toisiin ajatuksiin. Niinpä ostin 3 pakastepitsaa, (2 salamipitsaa ja 1 Grandiosan Kebab-pitsa). Viimeisimmän tein äsken ja siitä ei Kerttu syönyt palaakaan. Tarjosin kyllä. Otti palan ruisleipää josta puraisi tasan 1 kerran sanoen "ONPA TOTI HYVVÄÄ!"
Siihen jäi leipä. Juustot sen päältä katosi. :D

Omat olot on hieman väsymyksen ja flunssaisuuden rajamailla. En tiedä onko tämä väsymyksestä yksin johtuvaa vai olisko mahdollisesti flunssallakin osuus tähän oloon. Ajoittain tuntuu kuin olisi jossain usvassa, vaikka kaikki näkyy selkeästi. Kenties se flunssa tekee tuloaan minulle noin. Kurjaa!

Mies tulee vasta illasta joskus klo 19 jälkeen, että on taas pitkäpäivä leikkiä "Yy-hoo:ta".
Jospa kokeilen käydä pitkällään.-mikäli pienimmän Lantun saisin nukkumaan voisin silloin hyvillä mielin itsekin KOITTAA sen ajan lepäillä. Uskoisin vaikka vain 10min:kin riittävän virkistävästi tähän olotilaan.

Jospa muilla ei riehu tämä nuhaisuuden flunssa.

Syksyistä lauantaita joka kotiin!

4 kommenttia:

  1. Silppua paloiksi yksi tai kaksi raakaa sipulia vanhaan nylon-sukkaan ja ripusta (tai laita tyynyn viereen jos ei ole ripustusmahista) sängyn päätyyn. Pitää tukkoisen ja vuotavan nenukin auki yöllä. Haisee ihan nakkikiskalle koko makkari, mut se on pieni vaiva jos sillä saa lapsen nukkumaan paremmin. Meillä ainakin on ollut toimiva konsti jo 5v. =)
    Keittosuolatipat tai nasolin-nenätipat ovat myös hyviä tukkoiseen nenään lisäksi.
    Mitä teillä Kerttu tekee silloin, kun nukutte Lantun kanssa päiväunet? Meillä minä käytän sen ajan kun vauva nukkuu joko isoveljen kanssa touhuten tai kotihommia tehden, sillä en uskalla jättää tuota 5v:sta yksin valvomaan, todennäköisesti se olisi hävinnyt sisältä jonnekin ulos sinäaikana.... :/
    -Humppis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiti vinkistä.
      Nyt on nuha jokseenkin pienivaivoista tämän aamun sattumusten tiimoilta, vaikka ikävä ja hankalaa se elo nuhassa LAPSELLA onkin, etenkin alle 1v kun ei osaa niistää.
      Meillä on ollut niistin ahkerassa käytössä.

      Meillä on työnjako sellainen kun minä nukutan Kerttua niin toinen on Lantun kanssa-> usein Lanttu on jo nukahtanut kun minä pääsen "vapaaksi" Kertun nukutus puuhista.
      Ei tulis mieleenkään jättää yksin vielä vasta 3v tyttöä edes sisällä siten että olisin itse "sidottu" esim.toisen nukutushommiin-> eihän siitä tulis mitään kun ei tyttö ymmärrä sitä jos sanotaan että "Älä tule nyt häiritsemään, yritän nukuttaa Lanttua/koita tehdä jotakin hiljaisia leikkejä sillä välin.."

      Poista
  2. Heh, meillä toimii melkein tuo "leiki hiljaisia leikkejä" kun istun selkä säteen pinnikseen, niin spede leikkii omassa huoneessaan hiljaa. "melkein" johtuu siitä, kun välillä tulee ovenraosta kuiskuttamaan "äiti, katso tätä" ja välillä tulee leikkimään ihan ovensuuhun, että näkee minut siitä rakosesta. Onneksi nyt on säteen nukahtamiseen mennyt jo monena päivänä alle 10 minuuttia (3-9)

    VastaaPoista
  3. Meillä onneks vauva nukahtaa tissille, niin pystyn imettämään vaikka olohuoneessa isoveikan leikkiessä vieressä tai omassa huoneessa. Meillä on harvoin iskä edes kotona sillon kun on päiväuniaika. Eikä se tuota minulle ongelmaa, mutta en ole pystynyt itse nukkumaan edes raskausaikana päiväunia viimeiseen kolmeen vuoteen.....
    -Humppis-

    VastaaPoista