sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Viikonloppu lopuillaan...

Jo on ollut `toiminnallinen`viikonloppu-siinä mielessä että eilen, lauantaina lähdimme aamupäivästä naapuripitäjään poliisipäiville. siellä meni heittäen iltapäivän puolelle. Nähtävää oli varsin paljon ja kävimme sitten syömässä ABC:llä (missä minulta särkyi syödessä TOINEN HAMMAS!!!! Mikä tuuri!!!)
*kieli menee koko ajan sinne julmettuun monttuun joka tuli syödessäni niinkin kovaa kuin pehmyttä pastaa!!*
Lienee se paikka tullut tiensä päähän siitä hampaasta kun päätti irtaantua minusta. :D
Puolikkaan taisin ehtiä nielaisemaan, mutta toisen, sen suuremman palan sain `ongituksi`pois suustani. Jippijai jei!

Tänään -sunnuntaina. kävin aamusta aivan YPÖYKSIN ilman rattaita kävelemässä miltei 1h. Oli ihanaa, kun vain sai kävellä tarvitsematta ennakkoon miettiä "Minnekkähän saakka uskaltaa lähteä ennen kuin Lanttu tai Kerttu hermostuu".
Sittemmin kävimme koko sakin voimin kävellen kaupalla. Ensin olisi käyty katsomassa sitä meillä ollutta koiraa, mutta siellä ei ollut isäntäväki kotona, joten jäi sitten välistä se. Siirryimme sitten lampsimaan kohti sitä "liiteriä" (Liiteri= Lidl)

Kaiken keskellä olen mietiskellyt tulevia synttärijuhlia, vähän jokaisen. Lähinnä niistä on pojan (jotka pidetään hänen kaveri kutsuen meille la 28.9) ja sitten on marraskuun lopulla sopivasti sattuen juuri lauantaille Lantun 1v synttärit. Ne meinasin pidellä "Eläin teemalla". :)

Jalat on saaneet kuntoilla koska käveltyä on tullut varmaan jokunen kilometri. Hiki ainakin tuli molemmilla kerroilla.

Huomenna olemmekin illasta lasten kanssa kotosalla, kun isännällä on oma sääntömääräinen menonsa joka vie miltei koko illan. :( Mutta se on asia joka on aina kestettävä ja joka on aina vain kerran kuussa.

Lanttu seisoksii kovasti kaikkea vasten mikä ei anna periksi. Lisäksi hän näyttää mielestäni aivan "Paavo Pesusieneltä" nauraessaan siten että ylhäältä näkyy 2 etuhammasta. Ne sitten on harvassa!!! Väliinmahtuisi hyppien keikuen vielä 1 hammas...eiköpä se iän kanssa se rako siitä pienene. Uskoisin. Tai sitten ei hällä voi ainakaan jäädä siihen rakoseen mitään ruokaa ikävästi kiinni. :D
Itselläni se "ongelma" on taimmaisten hampaiden välien kanssa. Joutuu kulettamaan aina käsilaukussaan hammaslankaa, sillä mikään ei ole niin inhaa kuin että joku sinne rakoseen jäänyt ruoanpala tekee sen välin niin tiukaksi että ihan kipelöittää. Hammastikku sinne ei mahdu eikä sillä oikein saisikaan sieltä niin kaukaa "tongituksi".

Mutta jatkanpa etsiskelyä-nimittäin tiedon metsästystä asiaan että onkohan mahdollista saada auringonkukkaa marraskuunlopulla leikkokukkana. :)
(Ajatellen Lantun 1v synttäreitä. Täytyisihän siellä olla 1 varma aurinko jos tyttö itse sattuis olemaan änkänkänkkä-päällä :D )

Lisäksi ensiviikon alussa saisin soitella sinne KYS:lle että me emme tarvitse Lantun silmään sitä toimenpidettä, koska se on parantunut jo niin hyvin. Paljon parempi kuin 2viikkoa sitten jolloin soitin ja siirsin toimenpide aikaa. Jes. Se taitaa todellakin parantua itsekseen, vaikkakin hitaasti. Nyt pätee sitten se että "Hiljaa hyvä tulee."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti