keskiviikko 28. elokuuta 2013

Outova...

 Outoa on nyt se, että lapset ovat molemmat nukkuneet nyt ainakin 1h..(mikä tarkoittaa sitä että illalla eivät nuku-saati että aamuun saakka unta riittäisi.)

Lisäksi sain oudon päähänpiston lueksittuani Anttilasta tullutta "Pimeiden hintojen" mainosta. Siinä oli syystakkeja. itse tarvitsen(lukekaa:TAHDON JA HALUAN!!!) uuden talvitakin joten sen metsästys on edessä ensi talveksi. Lisäksi entiset talvikenkänikään eivät ole enää mitenkään `priima`kuntoiset, joten ei olisi kai haittaa jos nekin uusisi. Mieluusti tahtoisin jotkin tasapohjaiset (ilman mitään kantaa) ja tummat. Saisivat olla vaikka tyyliä "Gore-tex", niin ei haittaisi jos hieman kastuisivat sateessa/loskassa, suomen kelit huomioiden.

Odottelen lähtisikö eräs ystävä lenkille. Ei mitään juoksulenkkiä vaan kävelemään.
Samainen kaveri kävi aamusta meillä kahvittelemassa kun "tappoi" aikaa odottaessaan että pääsee lähtemään kouluunsa. (Alkoi hällä vasta 11.30, joten aamupäivä oli joutilasta aikaa...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti