keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Sairaanhoitaja ja kodinhoitaja.

Siinä on eräs nimitys myös sanalle "äiti".
Eilen illalla klo 21 oksensi sitten meidän poika. Hän oli lämpöillyt ja kuumeillut ennen sitä. Oli varsin nuutunut jo tullessaan koulusta ja katsoin että "Nyt ei ole kaikki ihan ok, kun on niinkin rauhallinen."
Pyysin isäntää mittaamaan tältä mahdollisen kuumeen ja olihan sitä. 37.98.
Sillälailla! Siinä se syy miksi hän oli niin veto pois.

Minulla on itselläni tainnut tulehtua vasemmansilmäni yläripsien reuna. On aavistuksen turvoksissa. Sitä se on ollut jo nyt 2.päivää. Olen eilen illasta saakka koettanut vanhalla kikalla joka toimii ainakin silmätulehdukseen. Nimittäin olen räpsytellyt silmääni keitetyssä vedessä. Helpottaa se oloa aavistuksen , pitänee tehdä tiuhemmin niin jospa se siitä alkaisi paranemaan. Silmä kun ei rähmi ollenkaan, ainoastaan se yläluomi on turvoksissa ja kosketusherkkä aavistuksen.

Aamulla aloin pesemällä peittoa joka oli illalla oksennuksen myötä mennyt likaiseksi. Illalla levitin  1koneellisen petivaatteita kuivamaan ja tuolloin oli olo että nukahdan jo, antakaa minun nukkua!!! Mutta koska toinen meistä kahdesta aikuisesta oli aamulla heräävä töihin, se olin sitten minä joka venytti nukkumaan menoansa.

Aamulla laitoin myös hernekeiton tulille. Illalla olin ostanut herneitä laittaen ne yöksi likoamaan. Nam Nam... Oli ihan hyvää. Pojalle ei maistanut. En ihmettele, kun hieman meinottelee lämmön puolelle vielä nostella (36,96) ja hän on nuulea edelleen.

Olenkin saanut jo tälle aamua klo 10 mennessä tehdyksi vaikka mitä. Silittänyt lakanat, imuroinut, tehnyt hernekeiton (hooray, ei se nyt niin vaikea ole tehdä...)
Lisäksi syöttänyt ja vaihtanut vaippaa Lantullemme. Askarsin jopa yhden "dinosauruksen munan" jonka koristelin leikellen papereista (erivärisistä) erilaisilla muotosakseilla raitoja jotka liimasin valkeaan suurehkoon "munaan". :D
Ei innostunut lapset, kun kysyin "Tehdäänkö dinosauruksen munia?" (koristellaanko)
- Ei! tuli vastaus.
- Okei, ei ole pakko. Itse kuitenkin tein yhden...kenties vain siinä toivossa jos se malliksi tehty innostaisi heitä. PÖH! Väärinpä luulin.

Meilläpä on nähty jo 1 pääsky!  Ai ihanaa se jos mikä on kesän merkki....
Se tosin on vaisu eikä liverrä.
Se lensi meille sisälle kun avasin askartelukaappini oven. Ja nyt se on kesästä muistuttamassa meidän wc:n ovessa. :)

"Dinomuna" on jääkaapin ovessa. (Olisin muuten maalannut lasten kanssa oikeita kananmunia, mutta kun ne oli loppu :( SURKEAA!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti