tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tasan 3vuotta sitten...

Näitä main makasin synnytyssairaalassa ensikertaa kypsyteltävänä ja niin viimeisen päälle turhautuneena saamastani kohtelusta siellä.
(No okei, kenties vielä en tähän mennessä ollut kokenut VIELÄ niitä pahimpia tuntemuksia joita edessä vielä oli tällä samaisella reissulla...)

Henkisesti olin kyllä jo täysin kypsä lähtemään takaisin kotiin makoiltuani siellä jo muutaman yön kypsyteltävänä. Sainkin tiedon että ellei seuraavan yön aikana synnytys käynnistyisi minut päästettäisiin käymään kotonani muutama vuorokausi kunnes sama kypsyttely uusittaisiin (ellei olisi itsestään alkanut synnytys.,, Laskettuaikani oli ensimmäisen kohdalla 9.3.2010.)
Olin leiponut jo täytekakun pohjan valmiiksi ja se odotti kotona täyttämistä.
Mietin mitä olisi ostettava vielä kakkuun (mieheni syntymäpäivät) kakkuun.

Ilta koitti ja aloin tuntea erikoisen tuntuisia juilahduksia alavatsassa jotka säteilivät selän puolelle alaselkään. En uskaltanut mainita niistä hoitajille vaan sinnittelin. Sen sijaan mainitsin niistä tuntemuksista aina niitä kokiessani äidilleni ollessani hänen kanssaan puhelimitse yhteydessä mieheni lähdettyä jo takaisin kotiin.
Niitä tuntemuksia siinä puhelun lomassa `kellotin` ja niitähän tuli jopa alle 5min välein.
Äitini sanoi myöhemmin arvanneensa mitä oli tapahtumassa, mutta ei tietenkään kertonut sitä minulle.- JA HYVÄ NIIN!

Koitti yö ja minua alkoi etoa. Ramppasin huoneeni wc:ssä osin turhaan ja välillä ihan asiankin vuoksi.
En kyennyt nukkumaan ja lopulta en enää jaksanut mennä wc:n saakka vaan otin viimeisellä kerralla roskakorin wc:stä mukaan petini viereen siltä varuin jos sattuisi oksettamaan... ja kyllähän minua oksettikin.

Aamulla klo 05:50 tuli yöhoitaja sanomaan "heipat" että aamuvuorolainen tulisi kohta.
Minä istuin sängyn reunalla pahoinvoivana päätäni  muovipussissa roikottaen. Väsnyneenä.
Sen hän varmastikin huomasi ja kauhistuen sanoi:
- Hyvänen aika!
Minä jatkoin siitä:
-...niin... minä en ole nukkunut koko yönä kun olen oksennellut 10.-20min välein...
- Ai kauheaa! Hoitaja sanoi ja jatkoi:
- Pystytkö olemaan pitkälläsi jos laitan sinut hetkeksi käyrille?
- No voinhan yrittää, mutta saanko pitää tämän muovipussin sillä saattaa olla että minä oksennan..
- Tottakai, hoitaja sanoi.
Hän kuitenkin teki alatutkimuksen ja totesi minun olevan tuolloin aamulla jo 6cm auki.
Ja samaan hengenvetoon hän pyysi minua soittamaan mieheni paikalle, että me lähtisimme saliin NYT!
- Selvä.

Aikeenani oli käydä vielä kerran wc:ssä ,mutta siellä tuntui ettei minua oksettaisikaan ja käännyin takaisin. Ajatukset olivat varsin sekavat.
Tänäänhän minun piti päästä kotiin ja olin aikeissa täyttää sen täytekakunkin...
Sain kuitenkin soitetuksi miehelle että TULISITKO NYT, MINUA LÄHDETÄÄN VIEMÄÄN SALIIN SILLÄ OLEN 6cm AUKI...
Hän aikoi tulla.
*Vaelsin muovipussi kädessäni hitaasti kohti synnytyssalia välillä pysähtyen, sillä tuli tunne oksentaisinko. En kuitenkaan oksentanut*

Saliin pääsin ja kätilöt olivat aivan ihania <3 Kiitos heille kaikesta, vaikka nämä kiitokset tätä kautta ei perille menekään.

Mieskin tuntui tulevan varsin nopeasti paikalle. IHANA. KIITOKSET MYÖS HÄNELLE ETTÄ EHTI AJOISSA. <3 - ei sillä että olisi siltä näyttänytkään ettei hän ehtisi, mutta sekin mahdollisuushan oli olemassa... onnekseni tämä oli minun ensimmäiseni jolloin paikat avautuu kaiketi hitaammin.
Sain puudutukset (epiduraalin joka sattui aivan järjettömän paljon! Ja etenkin kun minä palelin samalla ja piti koettaa olla täysin liikkumatta se oli haastavaa!)
Pian kuitenkin se alkoi vaikuttaa ja olo oli kuin olisin päässyt taivaaseen. <3 <3 En kuitenkaan malttanut levätä kätilöiden kehoituksista huolimatta.

Päivä näytti olevan aurinkoinen.. aurinko nousi ja välillä tunsin aavistuksen pieniä tuntemuksia jotka pitivät minut ajantasalla siitä että kaikki ei vielä ollut suinkaan ohitse.
Ihailin synnytyspediltä käsin aamuaurinkoa ja juttelin mieheni kanssa + laittelin tekstiviestejä hyvälle ystävälleni tapaan: "Täällä edelleen ehjänä ja yhtenä kappaleena..."
Olisiko ollut klo 9 aikaan kun alkoi taas olo olemaan hieman "hankala" ja siinä taidettiin puhkaista kalvojakin synnytyksen edistämiseksi ja nopeuttamiseksi..
Klo 10:30 aikaan ponnistelin jo, mikäli suinkaan oikein muistan.
Minua käänneltiin kontilleen ja takaisin selälleen. (se oli jokseenkin epämukavaa silloin ja näin jälkeenpäinkin muistellen ei kovin kivalta tunnu..)

Viimein ponnistelin jo ihan tosissani.
Klo 11:32 syntyi tyttäremme maailmaan nähden päivänvalon. Se helpottava hetki EI tule unohtumaan ikinä. Ja soisin jokaisen saavan sellaisen kokea. (toki tiedän että toiveeni on täysin mahdoton, mutta jos jotakin saisi toivoa niin mielestäni se on varsin`avartava` kokemus, jos näin voisi asiasta sanoa.

Siksipä ostin tänään 2 keltaista tulppaani kimppua huomiselle.
Molemmille rakkaimmilleni, jotka huomenna juhlivat vuosiaan sillä +1:llä lisää :D
Kysyin aamupäivästä Kertulta;
.- Ostetaanko huomiselle kukkia?
- Kyllä. Tyttö vastasi nopeasti.
- Selvä. Äiti ostaa huomenna kukkia pöydälle kun on sinun ja isäsi syntymäpäivät ja iltapäivästä käy vieraitakin.

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ RAKKAAT; Kerttu ja mieheni XXXXX!!!!!!!  <3 x 100000

6 kommenttia:

  1. Onpas hauskaa että isillä ja tyttärellä on sama syntymäpäivä! :) se on varsin harvinaista!!

    Oli kiva lukea ekasta synnytyskokemuksestasi. Ne kun on kaikilla erilaiset. :)

    Oikein kivoja synttäreitä teille toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaanko että oli IHANAA antaa hänelle (miehelleni) syntymäpäivälahjana esikoisemme ;)
      Tämä ei ole ainoa yhteensattuma perheessämme...eikä oikeammin suvussammekaan.
      Nimittäin on eräs päivä jolloin suvussamme on syntynyt kolmelle eri sukupolvelle lapsi samalle päivälle :) Sille iso peukku.

      Poista
  2. Myöhästyneet onnentoivotukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei ole mikään myöhä toivotella onnitteluja. Tänään neiti sen 3v vasta täytti (kirjailin eilen jo tuon mutta en ajastanut sitä ihan vain syystä kun EN OSANNUT.)
      Kiitokset onnitteluista ;)

      Poista
  3. Onnittelut tyttäresi ja miehesi syntymäpäivästä! Jäin miettimään, miksi et sairaalassa ollessa yöllä oksentaessasi ja kipuillessasi soittanut kellolla hoitajaa paikalle, tai siis sain sen kuvan, että kärsit kokoyön yksin. Toki heillä olisi ollut sinulle lääkitystä jo sille yölle ja olisit varmasti jo yöllä päässyt synnytyssaliin. =)
    -Humppis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miksi en kutsunut hoitajaa paikalle yöllä.
      Luulin vain niin vahvasti sairastuneeni jotenkin kummasti juuri siellä johonkin vatsa flunssaan. Ei käynyt pienessä mielessänikään että mahdollisesti synnytys olisi käynnistymässä tai kenties jo käynnistynyt.
      Paleli aivan kamalasti ja pyysin kyllä hoitajalta ensin kuumemittaria saadakseni mitata lämpöä, mutta sitä ei ollut.
      Pahoinvointi tuli vasta paljon sen jälkeen. (Olisiko hoitajalla voinut soida jokin kello tuon paleluni tiimoilta, vaikka tietenkään en syytä häntä/heitä siitä.)
      Oli vain IKIMUISTOINEN ja väsyttävä yö. :D

      Poista