torstai 7. maaliskuuta 2013

Naistenpäivä 8.maaliskuuta 2013

Oikein HYVÄÄ ja täydellistä päivää kaikinpuolin kaikille NAISILLE!
Vietetään päivä stressaamatta mistään (sikäli kuin se on mahdollista). Toivokaamme, että meitä jokaista hemmoteltaisiin jollain tavoin tämän päivän aikaan...
- Voitkin kertoa päivän päätteeksi tai jo sen mentyä tähän postaukseen kommentoiden kuinka SINUA hemmoteltiin? :)
Lupaan tehdä itse samoin.
Villiveikkaukseni on, että mitään kukkia en tule saamaan, enempää kuin mitään lahjojakaan, joten omalta kohdaltani se "hemmottelu" ei varmaan ole mitään materiaalista...mutta haitanneeko se? Ei minua ainakaan. (Olen jo niin tottunut...hahaha!)

Aloitin itse aamuni makoillen mahd.pitkään. Syötin pienen tyttäremme aamulla 5:30 -06 ja otin sen ihanan pienen tuhnottajan viereeni.. <3
Kun lopulta heräsin, keitin kupin cappuccinoa ja napostin sen kera palan mokkapalaa...Njami Njami. <3

Herätessäni oli heti mieliteko ja se oli joko ryynimakkaraa tai mustaamakkaraa uunissa tehtynä.
(En ole erityisemmin makkaranystävä, haluan sanoa tämän mahdollisille kauhisteleville lukijoille tai lukijalle, ettei tarvitse nousta takasilleen kauhusta parkuen "EIKÄ SE SYÖTTÄÄ TAAS MAKKARAA LAPSILLEEN JA AIKOO NÄKÖJÄÄN SYÖDÄ SITÄ ITSEKIN!")
-Kai sitä makkaraa nyt hyvänenaika kohtuudella saa joskus syödä!!!!!

Pahoitteluni tuosta ylläolevasta asiallisille lukijoille & kommentoijille, mutta minua vaan pisti niin vihaksi se eräs anonyymin kommentti siitä makkaranpaistamisesta lasten kanssa luonnossa.ÄRH!!!

Saatan olla lyhytmuistinen joissakin asioissa, mutta ikävästi minua kohtaan toimineet minä jotenkin vain muistan -tahtomattakin joskus. :/

Menipä fiilikset kun muistin tuonkin... PÖH!
Mutta siitä huolimatta...


 

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE!

                                    

6 kommenttia:

  1. Aina niitä kauhistelijoita löytyy, voin kertoa että meijänki tyttö syö makkaraa eri muodoissa kuten leivän päällä leikkeleenä ja uunimakkarana, makkarakeitossa /-kastikkeessa ja onpa hänkin maistanu GRILLImakkaraa eikä ole kuin 1v3kk vanha!!!!!! Jumankekka, sole kuin yks makkara sen kaiken muun ruuan joukossa.. :D kyllä minä näen tärkeämpänä sen, että lapsi saa ruokaa eikä kärsi nälästä/opi nirsoksi, kun kyse on kuitenkin aika satunnaisesta ruokalajista (meinaan siis grillattuna).

    Meillä naistenpäivä on aloitettu nukkumalla 7.30 saakka (jeeee!) ja aamukaffin kera söin daim-suklaamuffinsin NAM! :D Ja mieheltäkin tuli töistä viesti että hyvää naistenpäivää :)

    Mies menee illalla veljelleen kylään joten met tytöt oomma sitten kahdestaan. Täytyy keksiä jotain mukavaa naistenpäivän illalle, ennenkuin tyttö menee nukkumaan ja äiti linnottautuu soffalle katsomaan vof:ia :)

    Oikein hyvää naistenpäivää sinullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww, miten herttaisesti miehesi tehnyt kun muistanut oikein töistänsä toivotella sinulle hyvät naistenpäivät. :)
      Vietelkäähän tyttöjen kesken siellä sitten kiva ilta.

      Poista
  2. Ai niin ja ryynimakkara on muuten todella hyvää! Me ollaan aika harvoin sitä ostettu, mutta pari viikkoa sitten tehtiin uunissa ja ai että, se onkin hyvää!

    Ihanaa muutenkin, että kevät ja kesä on tulossa, meillä tehdään kesäisin paljon ruokaa ulkona grillissä. Kasvisvartaat ja maissi on aivan järettömän hyvää, samoin täytetyt herkkusienet.

    Oijoi tuli nälkä kun rupesi miettimään ruokaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä syötiin eilen perunamuusia mustan makkaran kera uunissa tehtynä. Ai miten sekin oli hyvää, vaikka ei kyllä ollut aivan yhtä hyvää kuin Tampereelta ostettu ja syöty.
      Piti ihan "överit" vetää, eli syödä liiaksi jotta olosta tuli väsynyt ja varsin `ahdas`, koska vatsa oli aivan liian täysi.(Enkä mielestäni edes ahminut ruokaa..sitä vain meni huomaamatta.)

      Grillattumaissi on jotain NIIN hyvää!!!Sitä usein tulee itsekin kesäisin grillattua. Ja sen myötä syötyäkin jotenkin ennemmin kuin makkaraa.
      Lisäksi sipulia kun laittaa grilliin esim.folioon niin nami nami. + muut vihannekset ja ne vartaan...OI JOI JOI!!!
      Olispa jo KESÄ!!!
      Paitsi ettei meillä ole enää grilliä, joten se olis ostoslistalla.. jaiks... noooh, ei auta itkeä vaan alkaa säästää rahaa. Eihän sen tarvitse niin jäjettömän suuri olla :)

      Poista
  3. Minä sain 10kpl. Keltaisia ruusuja mieheltäni. Hän myös hoiti töistä tullessaan meidän perheen isot ostokset cittarista, ei tarvinnut minun lähteä kaupoille. =)Viikonloppuna meillä syödäänkin valkosipuliperunoita, porsaan ulkofilettä- ja kylkiriviä kera lantun ja porkkanan leivinuunissa haudutettuna sekä vihreää salaattia, meinasin jopa nauttia 2cl punaviiniä lihan kanssa vaikka olenkin viimeisilläni raskaana, ajatelkaa miten holtiton äiti olen!!!!!! =D Mukavaa viikonloppua! -Humppis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Meillä oli vielä tyttären ja miehen synttäreiksi ostamani tulppaanikimput "hengissä" ja ne sai välttää (jos minulta kysytään...) heh..
      Lisäksi anoppi oli tuonut meille keskiviikkona ruukkukukan (jonka nimeä en tiedä.. :/ )

      Voi ei se liene maailman suurin synti nauttia pienimäärä punaviiniä, edes raskaana. Älä pelkää, en tuomitse sinua.
      Itse otin odottaessani saunan jälkeen aina alkoholitonta olutta oluen ystävänä. (Kun en minä sitä koskaan sen päähän nousevuuden vuoksi ole juonut vaan sen maun!)
      Teenkin oman postauksen kuinka vietin oman naistenpäiväni hemmotellen itseäni. ;)

      Jospa viikonloppusi olisi aurinkoista odotusta täynnä vaikka pakkasta aika ajoin kovasti aamusella onkin ollut.- Ainakin meillä... :)

      Poista