torstai 21. maaliskuuta 2013

Aurinkoa aurinkoa...

Ihana sää, vaikka siellä pakkastakin on reilut -10*C.
Kyllä tuo auringonpaiste saa ihmeitä aikaan, kun pakkanenkaan ei tunnu muka kovalta. Ei se sitä varmasti olekaan kun pukeutuu oikein. Ainakaan ei tuntunut kovin tuulevankaan kun hain postin aamulla (lehden) laatikosta.

Tässä oli suunnitteilla mennä tenavatupailemaan, mutta katsotaan nyt saanko vielä Kertun kelkan käännettyä. Hän iski jarrut päälle siinä asiassa ja sanoi että "EI HALUA SINNE.PISTE" O_o
Minä ihmeissäni tietenkin...
Ajattelin kuitenkin että KYLLÄHÄN ME ULOS MENEMME. Juksaan vaikka jollain asian varjolla että pääsemme lähtemään matkaan, (esim. että viedään kierrätykseen lehtiä tms.) ja menemme kerhon ohitse ja kokeilen olisiko hän siinä kohdalla ollessamme halukas sinne menemään.
Minä olisin oikeasti NIIN sen kerhon tarpeessa. Tuntuu että tartteis jo NÄHDÄ muitakin AIKUISIA. Tässä mennyt muutamia kertoja ohi kun on itsekukin sairasteltu, ja sillehän ei tietenkään voi mitään, mutta silti!
NYT kun kaikki olemme "iskussa" niin kokisin ja näkisin että siellä olisi ihan hyvä käydä. Saisi jotain muutakin ajateltavaa kuin kotiympyrät.
+ sellainen pieni harmituksen aihe on kotiasioissa, niinkin pieni kuin IMURI.
Se ei ole rikki.(onneksi!) Se vaan on autotallissa jonne isäntä sen vei illalla mennessään siivoamaan sitä. Noh, minä en pääse sinne autotalliin koska en saa sitä ovea auki. (mieheni pelastus kenties mikäli jotain tahtoisi viedä että minä en näe...tai minne en pääse...haha)
Mutta kun nyt sitten menee HYVÄÄ AIKAA sen vuoksi imuroinnilta hukkaan, sillä JOS Kerttu ei sinne kerhoon tahdo, niin olisin voinut edes siivota sillä välin täällä.

Aamulla kävi asia ilmi, että imuri on siellä autotallissa.
Minä asiasta sanoin miehelle hieman närkästyneenä (syystä kun en pääse sitä sieltä tarvitessani hakemaan) että :
- NO miksi se SIELLÄ on, vähemmänhän siellä ollaan kuin tässä itse asuintilassa!?
- NO EI SIIVOTA SIELLÄ SITTEN. hän sanoi takaisin.
- EN MINÄ SITÄ TAAS TARKOITTANUT!!! mutta... (teki mieli sanoa että HALOO!??KUKKUU??)
Entä jos jotain putoaisi lattialle täällä meillä kun hän on töissä, jotain minkä siivoaminen vaatisi imuria? - MINÄ EN VOISI IMUROIDA.
Tosin eipä nuo tulleet silloin mieleen kun hän vielä oli kotona. Taas kerran sitä jälkiviisautta ja neronleimahduksia minulta kun tilanne on jo ohi.
AAAAaaaargh!!!!! * itku-potku-raivarit päälle*( taitaa olla vain kyse miehen ja naisen ajattelutapojen eroista tuossakin)


Odotan kuitenkin iltapäivää, kun pääsee sinne kaupoille.
NÄILLÄ NÄKYMIN oli ainakin aluksi puhe ajaa Valiolle ostamaan rukiisia karjalanpiiraita laatikollinen ja mennä sitten syömään ja sitten kauppaan ostamaan muuta tykötarvetta.
Pitkäripaisessakin piti käydä ostamassa kenties punaviiniä. Juustoja joitakin on mies ostanut. Tarkoitus oli että syömme ensin "ulkona" ja sitten kotiin jälkkärille. (punaviiniä ja juustoja + kenties kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä tms. SITTEN KUN LAPSET NUKKUISIVAT!) Ja ei mitään övereitä vaan sen että saa MAISTAA.

Eilen havahduin että KÄÄK! Minä olen ollut SUPER huono ystävä luottoystävääni kohtaan.. en ole muistanut häntä juuri minkäänlaisin yllätyksin, kuten muutamia muita ystäviä olen muistanut. (laittamalla esim. suklaakortin, kirjoittelemalla kirjeitä jotka sisältäneet pieniä makoisia yllätyksiä jne.) Ystäväni avautui minulle vain ja hän oli jälleen flunssassa. MIKSI MINÄ EN OLE AJATELLUT HÄNTÄ! HÄNELLEHÄN MINUN KUULUISI NIITÄ MUISTAMISIA/YLLÄTYKSIÄ OSOITTAA ENEMMISSÄ MÄÄRIN KUIN MUILLE EI-NIIN HYVILLÄ YSTÄVILLENI.
Kyllä alkoi syyllisyys painaa. No koitin korjata tilannetta eilen soittamalla hänelle kysyäkseni kuinka hän voi?
No yllätys, hän ei ollutkaan enää kotonaan potemassa vaan oli töissä koulutuksessa. JUURI MINU NTUURIANI KOETTAA SOITTAA NIIN "EI-nyt-niin-hyvään" AIKAAN!
Laitoin hälle kuitenkin menemään äsken suklaisenkortin, jospa sen saaminen edes hieman piristäisi. Luullakseni hän sen saa viimeistään keskiviikkona.

Täytyy alkaa pukea Kertulle päälle. Pikku-Lanttuni nukkuu sillä hän söi maitoa aamusella vaille 6 ja nukahti sen perään. Pitää hänetkin "herätellä" ja alkaa pukea päälle jotta jos kerholle mielisi, tai edes käydä ulkosalla kävelemässä lasten kanssa pieni lenkki, jos sinne kerhoon en saisikaan heitä (no vanhempaa) houkutelluksi.

Toivottelenkin teille kaikille oikein IHANAA viikonloppua!!!
Ulkoilkaa, ellei tuuliainen ole kylmänvoimakas. Näyttäisi muuten tulevan viikonlopusta aurinkoinen :)


JA JEE, mä saan tänään ostaa sen kimpun TULPPAANEJA!!!!!!!!AH! <3 <3 <3 <3



5 kommenttia:

  1. On ihan pakko kommentoida tuosta miesten ja naisten välisistä ajattelutapojen eroista :D korostan alkuun että rakastan miestäni enkä vaihtaisi häntä mihinkään maailmassa, mutta joskus ajatukset ei kertakaikkiaan vain kohtaa. Erityisesti tuntuu että mies ei nää kokonaisuutta vaan takertuu usein pikkuasioihin jotka vievät koko jutun ihan väärille raiteille ja sitten saa alkuperäisen ajatuksen lisäksi olla vielä korjaamassa vääristynyttä asiaa..huoh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiahan ON juurikin noin toisinaan. tsekään en miestäni vaihtaisi, sillä luulen ja uskon niin vahvasti siihen sanontaan että "EI SE VAIHTAMALLA PARANE" - joten ihana jos joku ymämrsi sen "pointin" jutustani jota koitin.
      Toisinaan meillä riidat johtuvat ihan vain siitä kun mies tahtoo kuin pakolla ymmärtää jotain väärin, vaikka sanot että EN MINÄ SITÄ TARKOITTANUT! mutta siinä vaiheessa on aivan sama mitä sanot, sillä tuntuu ettei toinen edes tahdo kuunnella MITÄ/MISTÄ kenkä todellisuudessa puristikaan. (Ja riidan ollessa päällä minun puoleltani se on useimmiten turhautumista siitä että asiahan EI ollut noin mitä tarkoitin kun toinen vaan tahtoo suuttua ja pitää linjansa sen asian suhteen...Eli oravanpyörä tavallaan... joka päättyy että molemmat mökötämme eikä asiasta puhuta tai nosteta enää esille. Itse vältän asin nostamista esille vain siksi että sitä ei tarvitse alkaa samaa uudestaan.)
      Annan periksi ja elän sittenvaikka radikaalisti sanoen "marttyyrinä"-> aika vahvatermi, mutta nyt en parenoaakaan siihen keksi.

      Poista
  2. Minä kyllä ymmärrän, mielestäni on normaalia että aikuiset riitelevät välillä. Meillä se ainakin puhdistaa myös ilmaa, vaikka eihän se mukavaa ole. Mutta tuo on niin totta että tuntuu kuin toinen oikein HALUAMALLA HALUAISI ymmärtää väärin. Ehkä se on sitä kun paineet on kasautuneet niin sitten ne pitää saada ulos, vaikka keksimällä riidan syy.

    Me ollaan miehen kanssa vielä ihan erilaisia riitelijöitä. Mies on tosi äkkipikainen, minäkin tempperamenttinen. Mutta mies leppyy sekunnissa kun juttu on selvitetty, mulle jää surullinen mieli riitelystä joksikin aikaa enkä ihan heti pysty olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä sitten aiheuttaa monesti jatkoriitoja, kun mua ärsyttää mies joka on kuin mitään ei ois sattunu ja miestä ärsyttää kun minä oon siipi maassa :D oravanpyörä todellakin.. :D

    Riidoilta ei voi ikuisesti välttyä, mutta toivoisin oppivani paremmaksi puhujaksi. Etten patoaisi ikäviä ajatuksia liian kauan, vaan puhuisin ennenkuin niistä tulee riidan aiheuttavia asioita. Ja että riidellessäkin osaisin pitää malttini, sillä huudetuista asioista ei toinen kuitenkaan kuuntele mitään.

    Joskus elämä todellakin on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksiköhän minusta tuntuu että me emme miehen kanssa osaa riidellä RAKENTAVASTI.
      Kumpikin on sellaisia että mieluummin "unohtaa" tai ainakin esittää että olisi jo unohtanut sen edellisen riidan, vain koska sitten olisi /on helpompaa jatkaa kaiken ollessa ok. (tai kuvitellessa että kaikki on TAAS ok.)
      Minua kyllä hieman häiritsee se, että ne riidat jäävät "ilmaan" enkä enää tahdo itse ottaa riidan alkusyytä esille jotta emme riitelisi pian uudestaan samaisesta asiasta.*huokaus*
      Eikai riitelyyn ole mitään sääntöjä, mutta onneksi meillä ei ole ne riidat edenneet fyysisenväkivallan asteelle. Ja toivon että ei sitä koskaan-ikinä-milloinkaan tarvitsisikaan joutua kokemaan. Ainakaan lasten nähden.
      Joskus tuntuu, että "Kylläpä kaikki oli helppoa silloin, kun oli vastuussa vain itsestään. Nyt on jo ainakin 2 biologista omaa lasta, joista joutuu kantamaan vastuun ja kaikinkeinoin yrittää parhaansa mukaan elää itsekin sen mukaan, että he kasvaisivat tasapainoisiksi kansalaisiksi. Aina se ei onnistu. Joskus kun hermo on pinnassa saattaa lipsahtaa joku epökelpo sana lasten kuultavaksi. Mutta kukapa meistä on täydellinen? Näyttäkää/ kertokaapa minulle sellainen henkilö. xD

      Poista
    2. Jäi sanomatta että siltikään EN KADU päivääkään näiden kahden lapseni kanssa oloajasta. Lapset ovat tehneet elämäni paljon rikkaammaksi, henkisesti ajatellen.
      Vaikka fyysinen ulkokuori onkin ehkä saanut lisäkiloja, mutta ne on saatu HYVÄSTÄ syystä ja nekin saisi pois kun vain ottaisi itseään niskasta kiinni. Eihän se muusta ole kiinni.

      Poista