keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Joopa.

Jossain mielessä voisin sanoa kokevani nyt "uskon puutetta".
Ei sen vakavampaa asiaa kohtaan kuin säätietoja joita ne ennalta jakelee. Tänään PITI olla ennusteen mukaan hellepäivä, mutta päin mäntyjä meni meidän osin. Ei tuo kyllä ole satanutkaan, mutta kovin on harmaata ja pilvistä ulkosalla.
Minä ostaa nasautin meille sinne joskus tulevaisuudessa tuloillaan olevaan leikkimökkiin lapsille lastenmallin pirtinpöydän! Penkkejä/tuoleja siihen ei ole, mutta hintaa sillä oli vain 5€ niin ei se paljoa minusta ole. Se on kuulema teetätetty joskus ihan puusepällä ja on jämäkkä eikä kiiku eikä keiku. Se on 1 hyvin tärkeä kriteeri hankkiessani jotakin sen kaltaista lapsille leikkiin tai leikkeihin yleensäkin että olisi turvallisia. Koskaan kun ei voi tietää mitä lapset saavat päähänsä. Joku voi alkaa vaikka tanssata pöydällä ja se on sitten sairaalareissu tiedossa jos huonosti käy.
No saattoi olla hieman huono esimerkki mutta en parempaakaan asian tiimoilta keksinyt tähän hätään. :/
Tänään käymme hakemassa sen sitten naapuri kaupungista jossa se myyjällä on. Samalla pääsen tuhlaamaan kauppaan tänään KELA:n minulle maksamia "almuja" joilla olen aikeissa ostaa täydennystä ruokavarastoomme (unohtamatta leivontaankin tarvittavia raaka-aineita..vehnäjauhoja, perunajauhoja, kananmunia ja sokeria jne.) Aina täytyy olla edes pannukakku tarpeet, sillä se on niin nopea ja helppo tehdä jos vaikka sattuisi joku ilmoittavansa kylään tulostansa. Tosin se, että pannukakkuni sisältäisi tuolloin kananmunaa... eipä ole tiedossa kuin 1 tuttavaperhe jossa on kananmuna allerginen ja he harvemmin meillä käyvätkään.

Se, meidän mahdollinen Helsingin Peacock-teatteri juttu ei siis tule onnistumaan ajattelemanani ajankohtana. Sen sijaan meillä on suunnitteilla nyt luottoystäväni kanssa viikonlopuksi (elokuun ekalle viikonlopulle, eli ei vielä seuraavalle mutta sitten..) jotakin kivaa.
Saatamme suuntia Kuopioon. Kuka tietää! :)
Siis että tuo jo ajatuksena piristää minua NIIN sanoinkuvaamattoman paljon että en osaa edes asiaa kuvailla. Sen puolesta mieli on aurinkoinen ja sen ajatuksen voimalla kai tässä tätä arkea elelläänkin.

Meidän Lanttu nukahti. Ruoka politiikka oli nyt sen verran "löyhä" että jämillä menimme. Eilistä riisipuuroa ja mustikka-vadelma soppaa siihen kaveriksi.
Huomiselle suunnittelin makaroonilaatikkoa ja sitten voisi olla vaikka hernekeittopäivä. Samalla ostaisi niihinkin tarpeet. Ei tartte joka päivä juosta kaupalla, vaikka liikunnastahan se käy. :)

Kirjeitäkin on postitettava nyt. Niitä kirjailinkin aamulla kaksi. Sekä viimeistelin isälleni tulevan syntymäpäivä kortin, tosin sen ei ole vielä kiirus kun ajankohta on vasta ensi viikolla, mutta kenties ei ole paha olla ajoissa, kun nuo säätkin on niin epävarmoja että en tiedä pääsenkö viemään lähempänä sitten ja jos niin miten. Ehtiikö se sitten vaiko eikö... :D

Täytyy kiittää -Humppis-Hilmaa- ihanasta kommentistasi. Oli niin piristävä ja positiivinen että siitä jos mistä sai energiaa. Ikävä sanoa että sen vahingossa poistin... ;(
Mutta siinä vain kehoitettiin jaksamaan ja puhumaan itseään askarruttavista asioista kumppanille jotta toinen tietäisi miltä toisesta tuntuu..kutakuinkin noin se taisi mennä...

Nyt voisin katsoa olenko muistanut kirjata kauppalistaan KAIKKI tarpeelliset puutokset, jotta saisi ne ostetuksi yhdellä kertaa. Suurelle kaupalle kun taas pääsee. Jippiiiiiiiiiiiii!!!!! :)

Mukavaa keskiviikkoa jokaiselle! Positiivisia ajatuksia :)

5 kommenttia:

  1. Ei ensiviikonloppuna kannata Kuopioon mennäkään, ellei ole raviharrastaja... Kunkkarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis olisko ne kunkkarit (ravit) samaan aikaan kuin mahdollinen KuopioRockCock:n kanssa 2.-3.8?
      Se ei haittaa, en ole menossa luullakseni ystäväni kanssa kumpaankaan. Jospa sitten olisi kirppiksillä hiljaista muiden asiakkaiden osalta niin saisi rauhassa siellä kierrellä! :)

      Poista
  2. No täällä sama juttu sään puolesta! Hellettä "luvattiin" - joo, meillä paistaa kyllä aurinko MUTTA tuulee pohjoisesta niin maan p*leesti että lähtee tukka päästä jos päänsä ulos uskaltaa laittaa! Arggghh! Ja minä kun oon niin oottanut kans että tulis taas lämmin, viime viikot on tuullu joka päivä ja silloin ei viitsi lähteä edes vaunulenkille vauvan kanssa.

    Minusta kuulostaa ihanalle, kun kirjoitat perinteisiä kirjeitä! On se vaan ihan eri juttu, kun postilaatikossa odottaakin oikea kirje! Vau, peukut siitä sulle ;)

    Hyvää viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä suorastaan rakastan kirjoittamista. Muodolla ei ole merkitystä, onko se kirjeenmuodossa paperille vaiko näin koneella. Kunhan ajatuksiaan saa jollain tapaa ja nimenomaan kirjoittaa! :)
      Se on niin totta, että jos joskus on postilaatikossa oikea käsinkirjoitettu kirje niin se piristää päivää uskomattoman paljon.
      Ystäväpiirini joutuukin sanosinko "kärsimään" kun minä tulitan heitä kirjeillä, en tosin pahastu jos joku vastaa vaikka käsinkirjoittamassa kirjeessä esittämääni kysymykseen niin sähköisesti vaikka @ kautta tai sitten facebookin in boksiin. Minä vain tykkään kirjoittaa (puhumattakaan kerronnallisesta puolesta kirjoittaen kun taidan takerrella niihin lillukanvarsiin ja muihin epäolennaisuuksiin joskus niin että unohdan toisinaan sen pääasian mistä olinkaan aikeissa kirjoittaa. :D

      Poista
  3. Kunkkarit on nyt viikonloppuna. Piti varata hotelli pe-la yöksi (muista syistä) eipä ole vapaata ;)

    VastaaPoista