perjantai 10. toukokuuta 2013

Uhma ja omapäisyys.

Meidän 3v kiristää käpyämme niin kympillä.

*Kaikki pitäisi saada silllä sekunnilla kun hän sitä jotain pyytää. Usein hän pyytääkin jo valmiiksi hermostuneena. (kiukkuaa jo kuin olisi joutunut odottamaan asiaa jo pidemmänkin tovin.)
- Sanoisinko että jossakin mielessä rasittavaa.
Mitähän olemme tehneet väärin vai olemmeko? tai olemmeko jättäneet tekemättä jotain?
Huomiota neiti on saanut aina ja sen asiankin kutakuinkin melko pian pyydettyään. (mikäli emme osaa ennakoida tulossa olevaa pyyntöä hältä hän kiukkuaa silloin kertomaani tapaan..) En sanoisi että olemme häntä liioin lellineetkään. (Mummot hoitavat kyllä sen puolen, ja aika vähän on ollut tyttö kummankaan mummonsa hoidettavana...)
Vai onko se vain tuo IKÄ.
"Kaikki-mulle-HETI-NYT!!!!"

Toinen mille meidän on alettava nyt miettiä ratkaisua on se, kun tyttö menee OMINLUVIN pojan huoneeseen monta kertaa päivässä. Hakee sieltä pojan autoja (joita poika varjelee kaapissa-> ilmeisesti eivät enää ole tarpeeksi ylhäällä etteikö tyttömme niitä sieltä saisi halutessaan- ja haluaahan se.)
Tänään olen ainakin 3 kertaa löytänyt tytöltä pojan tavaroita omien tavaroidensa seasta.
Kerran yllätin hänet ns."housut kintuissa"/"rysän päältä" hänen ollessaan hiiren hiljaa pojan kaapilla kaivelemassa autoja nyrkkeihinsä.

Viimeimmäksi näin hänen menevän keittiön roskikselle. mietin mitähän mahtaa sinne mennä...? Suu kävi tytöllä siihen malliin että päättelin hänen syövän jotakin, mutta MITÄ!?
Niinpä kysyin:
- Mitä sinä syöt!?
*tyttö avasi suunsa ja näytti*
En nähnyt  mutta jotakin ruskeaa se oli , suklaata oletin ja kysyin:
- Otitko XXXXX:n huoneesta?Onko ne XXXXX:n nameja?
- Kyllä otin, tyttö vastasi hiiren hiljaa.
- Sieltä EI SAA mennä ottamaan mitään! Minä miltei menetin malttini. (Kun oli jo ties miten mones kerta tänään.)

Mikähän tähän hänen "varastelemiseensa" voisi olla keinoksi?
Puhuin jo pikaisesti miehen kanssa ja totesimme puhelimitse että meillä ei ole oikein sellaista mielenkiinnotonta paikkaa jossa voisi rangaistuksena esim.istua penkillä/tuolilla miettimässä mitä tuli tehtyä. Joka paikassa on jotakin kiinnostavaa.
Toinen mikä mieleeni tuli oli että pojan huoneen yläpuolelle olisi asennettava suuri ja kovaääninen lehmänkello! Kuulisi ainakin joka kerta kun joku menee tai tuolee sieltä.
Miten 3 vuotiasta voi "rangaista" lempeästi mutta siten että hän pikku hiljaa ymmärtäisi että se mitä hän teki oli EI-TOIVOTTUA. *huokaus*

Tiedän että uhmaan kuuluu usein se että ellei saada tahtoa läpi, aletaan kiljua ja huutaa.(näin ainakin meidän neiti tekee. Ei ole sitä kuitenkaan vielä kylillä ollessamme tehnyt, mutta ei siihenkään tätä menoa kauaa mene.)

Lisäksi hän on alkanut nyt kaupassa käydessämme -jos saa kävellä rattaiden vierellä niin kassoille saapuessamme kun pyydän viemään oman pikku kärrynsä jo pois - kun olen juuri maksamaisillani, niin tyttö karkaa itsekseen sinne karuselliin istumaan. Se kun on maksuton ja hän osaa se laittaa itse käyntiin. Mielestäni se on vaarallista JOS sattuisi sattumaan jotakin ja minä olen kassalla vielä joko maksamassa tai pakkaamassa ostoksia. Ja ellei siinä nyt sattuisi olemaan ketään muutakaan aikuista valppaana. Tästä syystä en mielelläni päästä lastani yksin edes siihen kolmipaikkaiseen karuselliin itsekseen hyörimään.
Muuten on kyllä aivan ihana asia että kaupallamme on ilmainen karuselli lapsille. Ennen palkitsin tytön jos kauppa reissu oli mennyt hyvin, niin sillä että hän sai mennä sitten lopuksi 1 kierroksen ajaksi karuselliin. Nyt hän karkaa sinne jo itsekseen, eli tämä kortti on jo menetetty. :(
Vinkkejä voisin ottaa taas vastaan HYVIKSI havaituista keinoista kasvattaa lastaan kunnon kansalaiseksi. :D

1 kommentti:

  1. Ikä se taitaa olla.
    Spedellä hyväksi havaittu keino tuohon pyytämiseen on se, että kun tulee huutona "anna se" "haluan..." " tee äiti" niin kydyn että miten pyydetään kauniisti saat vasta sitten. Nyt muistaa jo ehkä n. 40% kerroista ja pyytää kauniisti. Tyytyy jopa vastaukseen "äiti antaa kun pystyy" (jos vaikka Säde on tissillä)
    Voiko "jäähypenkin" laittaa niin, että katse on nurkkaan? Minä vien joskus sätkivää ja huutavaa poikaa sänkyynsä jäähylle... En sitten tiedä auttaako mitenkään...
    Ei taida oikein kellään olla hyviä neuvoja uhmiksen kanssa elämiseen. Muutakun mahdollisimman pitkää pinnaa sekä äidille ja isälle...

    VastaaPoista