Viimein hän nukahti ja äiti hiippaili pois...
Illalla, paljon myöhemmin tuon jälkeen iski minulle kamala tarve/mieliteko viimeistä colatölkkiä kohtaan jonka tiesin jääkaapissa olevan. Päätin hillitä kuitenkin itseäni sen juomisen suhteen, sillä kello oli jo miltei 23 ja sen juominen olisi tiennyt vain lisää wc-rallia yöksi. (Puhumattakaan, kuinka sen juominen olisi voinut vilkastuttaa "Lanttu-nauriin" potkimaan...)
Tiedossa oli, että herääkö tyttö yöllä nukkuessaan nyt omassa huoneessansa, vaiko eikö heräisi?
Tämä oli kysymys joka oli mielessäni mennessäni pitkälleni.
Heräsin joskus klo 01:44 ja wc-hätähän se oli joka minua herätteli. Samalla kuulin tytön huoneesta hänen sanovan jotakin, mistä en saanut selkoa...
Aloin kammeta itseäni ylös mennäkseni wc:n ja poiketakseni matkalla tyttäreni huoneessakin.
En ehtinyt ylös saakka, kun tytön huoneesta kuului kopsahdus.
- PUTOSIKO SE SÄNGYSTÄ! sanoin ääneen , jolloin mies pomppasi nopeasti ylös sännäten edeltä katsomaan, sillä tyttö alkoi itkeä varsin vuolaasti.
Minun oli nyt jo mentävä sinne wc:n suoraan tässä vaiheessa , mutta tullessani sieltä näin kuinka mies istui tyttäreni sängyllä tuudittaen tätä sylissään. *oih, miten suloinen näky-ajattelin* ja hipsin omaan petiin. Päättelin, ettei siinä enää minua taidettu tarvita tilanteen ollessa hallinnassa.
(jälkeenpäin olen miettinyt, sanoiko tyttö ensin "maitoo.." vai mitä. Minusta hän on joskus ennenkin puhunut unissaan...heh)
Ei mennyt kauaa, kun mies tuli petiin takaisin. Tyttö jäi nukkumaan omaan petiinsä.
Hetkeksi.
Pian kuulin pieniä askeleita ja niitä säesti vaimea "äiti!...äiti! " niiskutuksen kera.
Minä nousin istumaan ja näytin puhelimestani valoa ovelle ja tyttö tuli sieltä meidän huoneeseen. En voinut olla sanomatta hälle:
- Tule tänne äidin viereen...
Ja tyttöhän kipitti omat lempiunipehmonsa kainaloissaan.
Pian sain tuntea tutuiksi tulleet pienten jalkojen sitkutukset selässäni tyttömme kääntyillessä ja hakiessaan paikkaansa. :)
Onhan tuo jo hyvä alku, kun nukkui 1.yönä edes 6h ennen kuin tuli viereemme! :D
Tänään jatkamme jälleen harjoituksia. En meinaa antaa periksi. En noin helpolla vielä, sillä näitä viereen pyrkimisiä tulee vielä monen monta jatkossakin, sitä en edes epäile.
Tänään rv 40+3. Ei mitään muuta kuin edelleen hellät/arat nivuset ja illasta muutama "tuikkivampi" supistus + yöllä myös kääntäessäni kylkeä/asentoa vaihtaessani....
Mies sanoi aamulla, että:
-. Jos se ei synny perjantaihin mennessä, niin en lähde firman pikkujouluihin silloin ollenkaan.
Ne olis just perjantaina aamusta alkaen ja paluu olis joskus yöllä mahdollisestikin. Reissu vain on jokseenkin meistä katsoen `kaukana`että tästä syystä hän mietti pois jättäytymistä koko reissulta. Ja olisihan se hieman hankala hänenkin lähteä taksilla sieltä keskenkaiken pois JOS minulle lähtö sinä aikana tulisi laitokselle...aijai... ei olisi minusta kovin hauskaa ajatuksena.
Hieman nostattelee jo kyyneleitä silmiin pelkkä ajatuskin, kun mies jos leikillään/tosissaan sanoo , että:
- Sitten kun sinulle tulee lähtö sairaalaan, niin soitetaan ambulanssi ja minä vien lapset ensin hoitoon isovanhemmille ja ajan sitten itse perässä sinne...
Ensimmäinen ajatukseni on vain ja aina: " EHDITKÖ SINÄ SINNE ENNEN KUIN SE ON SYNTYNYT!?"
Jos tuon sanon ääneen, mies sanoo:
- Ehdin... ajan taas 200km/h.
- EIKÄ!
*sitten minua alkaa vesityttelemään ajatus siitä, miten hän tavallaan vaarantaa paitsi oman henkensä, niin myös mahdollisesti muiden kanssa tielläolijoiden turvallisuuden- VAIKKA onhan se sallittua ajaa hätätilanteessa yli nopeusrajoitusten, mutta...-se ajatus...*
Aamupalaksi nautiskelin sitten todella terveellisesti-suorastaan ennekuulumattomasti, sillä join aamulla sen cola-tölkin ja nautin joka pisarasta jonka kurkustani alas valuttelin.
Nyt, kun meillä on joka huoneessa samanlainen laminaattilattia, meiltä puuttuu enää "Lanttu-nauriin" vaatteille säilytyspaikka.
Kaappi olisi joku ostettava, ellen sitten ostaisi sellaista hoitopöytää jossa on alla ne laatikot ja laittaisi hänen vaatteitansa sellaiseen... Mietinnässä on ja kiirus tulee pian, sillä eräpäivä hänen saapumisessaan on jo ohitettu.
Eilen varasin meille 6hengen tummanruskean ruokapöydän eräältä kirppikseltä. Tai sanotaanpas että menin seuraavaksi jonoon, ellei edellinen sen ottava ottaisikaan sitä. Toivotaan että se jäisi meille. Se olisi juuri väritykseltä ja mallilta sellainen kuin olemme aikeissa hankkia. Uutena se maksaisi yli 1000€, mutta tämä olisi nyt vain 80€ ja on ihan lähellä meitä vielä. Sen pöydän myyjän kanssa olen tehnyt kauppoja jo 2x aikaisemminkin, ja luotettavaksi kaupantekijäksi olen hänet todennut.
Eipä siinä sitten muuta kuin oikein mukava maanantaita kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti