torstai 3. lokakuuta 2013

VAUVAKASSIKERÄYS 2013.

Tälläiseen törmäsin ja tuntui kyllä kiinnostavalle koska meilläkin on kaapeissa vauvan vaatteita -hyvä kuntoisia jopa, ja niitä kun ei raaski heittää ihan roskiinkaan. Usein niitä on hankalampi saada kaupaksikaan.(Yritys päällä koko ajan, mutta rajansa kaikella.- Lopulta olen valmis ne vaikka lahjoittamaan mikäli menevät niitä tarvitseville.)
Laitanpa tähän kopioitua tekstiä sivustolta missä tästä on kerrottu lisää/tarkemmin:

"Vauvakassiyhdistys Vaaka ry järjestää lokakuussa 2013 kaikille avoimen vauvakassikeräyksen. Vauvakassi on hyväkuntoisista käytetyistä ja/tai uusista vaatteista sekä tarvikkeista koottava pienoiskokoinen äitiyspakkaus. Keräyksen kassit lahjoitetaan vähävaraisille vauvaperheille Sortavalan alueella Venäjän Karjalassa ja Viron Rakvereen. Keräyksen tavoitteena on kerätä 800 vauvakassia.
Keräykseen voit osallistua lahjoittamalla joko kokonaisen kassin TAI vauvan toppapuvun (esim. äitiyspakkauksen toppahaalari). Lahjoitettavien vaatteiden ja tavaroiden tulee olla uudenveroisia: hyväkuntoisia, ehdottomasti ehjiä ja puhtaita."Toki se lista kassiin liitettävistä tavaroista voi ensialkuun tuntua suurelta määrällisesti, mutta jos tähän lähtisi samalta paikkakunnalta muitakin, niin se voisi olla vaivatonta saada edes 1 kassi lähtemään sinne. :)
Minä olen juurikin sellainen joka on varsin helppo saada mukaan näihin keräyksiin. Aivan kuten joskus taisin tehdä lähemmäksi 20 vai olisiko ollut ylikin kortteja keskoslapsille annettavaksi.(No heidän vanhemmilleen lähinnä tietenkin, mutta...noh, taisitte jo napata jutun pointin!)

Vaatekassin vaatteiden koko tulisi olla 50-74cm, ja meiltä ainakin löytyy juurikin näitä kokoja jossain määrin. Potkuhousut taisin jo myydä (ne mitä tulee äitiyspakkauksessa-kun ne ei enää mahtuneet meidän Lantulle.)

EDIT.35.10 klo 11:42

Sain eilen vastauksen kysymykseeni jonka lähetin sinne Vaaka-asema Ry:lle, liittyen "kuinka voisi toimittaa kassin mikäli omalla paikkakunnalla ei ole kerääjää/keräyspistettä ko.kasseille, mutta olisi halua auttaa osallistuen keräykseen?

"Kiitos viestistäsi, saisitteko mitenkään vaikka kerätyksi listassa kassiin vaaditut tarvikkeet ei enempää jotta kassit olisi mahdollisimman tasa-arvoisia keskenään. Pystyisikö joku teistä joku toimittamaan syyslomalla kassin/ kassit Mikkeliin tai Savonlinnaan?"
-Joten tyrehtyykö tämä auttamishalu nyt siihen ellei ole käyntiä kenelläkään täällä meillä päin olevista kummallakaan paikkakunnala.... :/
Täytyy kysellä vielä. Itselläni ei kyllä löytyis ihan kaikkea kassiin tarvittavia, saati edes 50 x 60 kasia (pitiköhän sen olla vielä kangaskassi..en muista, mutta sellainen mielikuva kuitenkin jäi)... että mahdollisesti tämä tyssäsi tuohon toimitukseen. .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti