perjantai 25. lokakuuta 2013

Hyvää viikonloppua!

Ainakin viikonloppumme on siinä mielessä `hyvä`, kun kävin Lantun kanssa siellä KYS:llä ja uutiset olivat hyviä. Käsi (kämmen ja sormet) oli parantunut palovammasta oikein hyvin, eikä tällä erää ainakaan nähnyt plastiikkakirurgi tarvetta millekään jatkotoimille.
Tilannetta tulisi tarkkailla (kättä) ja mikäli siinä huomaisi jotakin normaalista poikkeavaa muutosta niin tulisi soittaa heille.
-Siispä toivottelimme hyvät viikonloput ja eikun pirssillä takaisin kotiin.

Enää en jaksanut lähteä itse naapuripitäjään, koska rahatilanteeni ei siitä lisisi kuitenkaan.
Niinpä jäin Lantun kanssa kotiin kun muut sinne lähtivät. En enää edes muista oliko heillä jotakin erityistä syytä vai muutenko vain..tämä ON huolestuttavaa jossainmäärin, mutta tässäkin positiivisena nähkäämme se, että edes muistan MINNE he menivät. Etten ala soittelemaan perään "minnekkäs te menitte? Missä olette?" hehe...

Äsken kun syötin Lanttua, niin oli hauska seurata kuinka 2 oravaa kirmaili pihamaallamme aidan päälle ja siitä lintulaudalle syömään sinne laitettuja pähkinöitä. Suurimman osan ne varmaan on piilotelleet naapureiden kiusaksikin, mutta minkäs eläin luonnolleen mahtaa.
Hauska niitä on seurata. Ovat varsin kesyjäkin, ainakin yksi. Eilen seisoimme meidän takapihalla liki tätä syöttöpaikkaa ja orava istui aidan päällä napostellen pähkinää jonka oli lintulaudalta hakenut. Siinä tuijottelimme ihan alle 2m etäisyydeltä toisiamme. Kurre meitä ja me sitä Kertun kanssa.
Äsken ne kaksi taisi olla kisasilla. Juoksivat peräkanaa ja  hätistivät toinen toista aina pois ja sitten takaa-ajo oli valmis. Lienevät kuitenkin samasta pesueesta.. tai enpä mene vannomaan,voihan olla että tässä käy joltakin muulta reviiriltä oravia. Niitä nimittäin on varsin paljon. täällä meillä päin.

6 kommenttia:

  1. Teillä taitaa olla ns. "omat rahat" molemmilla, eikö? Miten te jaatte ruokalaskut, lainat, lasten vaate/tavarahankinnat yms.? Siis ihan vaan uteliaisuuttani kyselen, meillä kun on alusta saakka ollut "yhteiset rahat" eli laskut,ostokset,ruoat ym. maksetaan aina sen tililtä jolla sillä hetkellä on rahaa tilillä. Kun sitten toinen saa tilinsä, sieltä maksellaan sitten. Ja laitetaan sille toiselle osapuolelle rahaa jos sen tili on jo tapissa. =) Ollaan miehen kanssa monesti vaan mietitty, et miten se menee ja toimii käytännössä jos molemmat pitäisivät "omat rahansa". =)
    Mukavaa viikonloppua!
    -Humppis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutakuinkin se näin on...
      Pääasiassa mies hoitaa maksut joista minä hänelle siirtelen sen "oman osani". Ruokaostokset pääasiassa jakaantuu niin että yhteisesti "syöntiin" ostettavat jaamme suht.tasan (silmämääräisesti) ja sitten mikäli itse tahtoo jotakin "extraa"(->tiettyä) hän ostaa sen omillaan->mikä takaa sitten sille ostokselle muilta ns."koskemattomuuden". Tietenkään se "koskemattomuus" ei ole ehdoton, eli ei mene ääriräjoille siinä mielessä jos joku tahtoo maistaa niin OK. (lähinnä ne maistajat ovat lapsistamme joku->maistettuaan toteaa ettei pidä ja that`s it!)
      Muutkin ovat ihmetelleet tätä kuinka voimme pitää ns."omat rahat". Meille se on jossain määrin helppoa, kun alusta alkaen se on ollut näin.
      Sitä on hieman hankala selittää... mutta siis pääsääntöisesti pyrimme jakamaan yhteiset kustannutkset ja kuluerät tasan.
      Lapsista pienimmän eväät (korvikke+ vaipat) ostetaan hänen omilla rahoillaan, aivan kuten se on tehty muidenkin lasten kohdalla. Eli ei ne lapsilisät heiltä ihan täysin 100% mene säästöön. SUurimmaksi osin kuitenkin kyllä.

      Poista
  2. Meillä oravat vähenee jatkuvasti...
    Hyvä että kösi kunnossa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikai ne teiltä saakka meille ole tulleet pähkinänpiilotusta pelailemaan.. :D

      On mietitty jo että tätytisi jotenkin kai koettaa `rajoittaa`tuota pähkinöiden syöttämistä, sillä ne näkyvät piilottavan niitä niin paljon että aikuisten oikeasti alkaa pian naapurit (keväällä viimeistään) antaa meille noottia jos näkevät että ne meiltä niitä kantaa jonnekin heidän pihoilleen...
      Eka satsin tyhjäsivät n.3-4päivässä tyhjäksi... Ja mielestäni siihen mahtuu kuitenkin melkoisesti kerralla pähkinöitä siihen lintulaudan "mökkiin" (ruoka-automaatti vai mikä lie)
      Auringonkukan siemeniä ei huvita laittaa kun ne vasta roskaakin sitten...
      Lyhde olis aika kiva talvemmalla laittaa, mutta tuleehan sitä siitäkin vähän roskaa... ei kuitenkaan mielestäni niin "rumaa" kuin niistä auringonkukan siemenistä. :/

      Poista