sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Pieni fiasko...

Tuli iltaan sitten sutinaa hetkellisesti kun ensin olin tehnyt pannukakkua (ja ehdin jopa juoda kahviakin ja maistaa sitä tekelettä) ennen kuin alkoi tapahtumaan.
Pesin uunipeltiä ja Lanttu oli leivinuunin edessä olkkarin lattialla.
Alkaa kuulua kakostelua. Käännyin katsomaan meinaako tyttö tukehtua vai mitä ihmettä!?!
Hän yskähteli siinä aika ajoin ja lopulta oli jo pakko mennä hänen luo katsomaan josko hällä on jotakin suussansa menossa kurkkuun. Sillä uunimme edustalla saattoi olla toisinaan puista tullutta murusta, tuohenpalaa tms roskaa mitä nyt liiteristä niden mukana saattaa kantautua...
Otin tytön syliini ja taputin lapaluiden väliin selkään häntä, josko se jokin kurkussa mahdollisesti kiinni oleva/kutittava jokin lähtisi pois.
Neiti yski hieman enemmän taputeltuani selkään häntä.
Sain ajatuksen, "Jospa annan hälle juotavaa, kun tuttipullo oli siinä lähellä ja siinä oli hetkeä aikaisemmin hälle laittamaani maitoa..."
Niinpä menin sohvalle ja annoin hälle maitoa (korviketta). Neiti maistoi vähän ja yski taas.
Toistin sen lapaluiden väliin taputtamisen muutaman kerran ja hän oksensi. Mitään merkittävää en kyllä nähnyt siinä "laatassa", mutta tytön nyrkissä oli mytättynä paperia.
- Olisiko hän laittanut kenties lattialta löytämäänsä paperia suuhunsa ja se olisi takertunut kurkkuun laittaen hänet yskimään ja sitten oksentamaan hetkeä aikaisemmin syödyn hedelmämössö-maidon pois...?"
Mahdollisesti.
Tyttö lattialle(etäälle siitä oksennuksesta) ja eikun luuttua hakemaan pesuhuoneesta.
Nyt sitten pyörii pesukonekin, jotta sain ne oksennuksenpyyhintään käyttämäni lattiapyyhkeet pestyksi. :/
Ei siis päivää ilman ettei tartteis pestä pyykkiä.

Saatuani siivotuksi sen "laatan" annoin neidille maitoa (korviketta) kun itkeskeli ja oli selkeästi vailla jotakin vielä.
Siihen korvikkeen juotuaan nukahti syliini sitten. nyt on omassa pedissään. Täytyy tutkailla ja tarkkailla että hengittäähän tyttö, jotta ei vain ole tukehtumassa/tukehdu unissaan. Kovin pienen röyhtäyksen antoi vain syönnin päälle. veikkaan että tulee heräämään vielä syödäkseen myöhemmin lisää tälle vuorokautta. Viimeistään aamuyöllä herättää tapansa mukaan, sillä en jaksa uskoa että 200ml juotua korviketta nukkuisi aamuun saakka, ainakaan kovin pitkälle aamua.

Kertulla mennyt mummon luona kaikki hyvin. Mummo soitti vain kysyäkseen apua minulta erääseen ongelmaan mihin hän ei tiennyt vastausta.
Tyttö oli pyytänyt saada katsoa "Autot kakkosta". Mummo oli ihan ymmällään "mikä semmoinen on?!" Ja minähän kerroin.
Sitten ymmärsi yskän ja sanoi että "no NYT minä tiedän!" kuulema oli Kerttu sanonut kun mummo oli ensin sanonut että "en minä tiedä mikä semmoinen autot kakkonen on..."että "äiti ymmältää.." :D Niimpä soitti sitten minulle.
onni ettei ollut tuon suuremmasta ongelmasta kyse. :)

1 kommentti:

  1. Säde os saanut suuhunsa: kiviä, käpyjä, paperia... Kaikenlaista. Välillä näkyy kakassa ylläreitä, mutta onneksi taitaa suurimmaksi osaksi jemmata poskeensa. Kerran kauppalapun, enkä todellakaan ymmärrä missä vaiheessa sen nappasi itselleen!!

    VastaaPoista