keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Elokuun avaus.

Torstai 1.8.2013 klo 7:38

Tässä etsiskelin sopivaa `avauskappaletta`näin elokuun alkuun.. ei oikein löydy tai sitten vain ei raksuta. Löysin kuitenkin yhden jonka sopivuudesta elokuun avaukseen voisi kyseenalaistaa, mutta päättäköön sen jokainen ihan itse onko se sopiva vai ei. Kaunis kappale se ainakin on sekä edesmenneen taitelija Juice Leskisen varmasti yksi suosituimmista kappaleista joita on soitettu suomen radioissa monet kerrat: Syksyn sävel.
Sitten ettei minun aikani loppuisi niin menenkin asiaan...

Eilen väläytti isäntä vaihtoehtoa että hän voisi lasten kanssa ajaa minut hakemaan lauantaina ystäväni luonta. "So sweet!"
Se kyllä helpottaisi meidän pikareissuamme huomattavasti sillä meidän ei tarvitsisi olla ajamassa kellon kanssa kilvan takaisin jotta minä ehtisin paluu kyytiini.
Olemme siis lähdössä huomenna ystäväni kanssa Lahteen,(olinkohan asiasta maininnutkaan aikaisemmin...?). Tarkoitus oli kierrellä mahdollisia kirppiksiä siellä ja käydä syömässä jossakin.
Eilen isäntä myös sanoi että "saattaisi" voida yrittää järjestää niin että minä pääsisin lähtemään aikaisemmalla bussilla ystäväni luo. Olen silti asennoitunut siihen että pääsen vasta myöhemmällä kyydillä lähtemään-ihan vain että en pettyisi jos ja kun niin käy etten aikaisempaan pääsekään.

Lanttu nukkui viimeyön vain pienesti kitisten. Nousin taas vain käydäkseni istumassa sänkyni reunallaja keikautin itseni miltei heti takaisin makuulle. En jaksanut nousta. Sitä paitsi tyttökään ei ennää kitissyt joten miksi olisin herätellyt häntä turhaan juomaan maitoa.
Veikkaan että  nykyiset kitinät johtuvat vain hampaiden puhkeamaisillaan olemisesta. Alas on jo 2 saatu varsin näkyvää, mutta kova on hankaus ja kaikki menee suuhun, että olisiko vastaparit tulossa ylhäältä tai jotain... :)

Minun pitäisi pakatakin reppu huomiselle, vaikka en kummia tarttekaan mukaani, mutta edes jotakin. Ajallisesti se on lyhyt pyrähdys, varmaan loppupeleissä alle 24h, ja käymme kuitenkin Lahdessa "saakka". Hassua kun tämä sattuu juuri sille Kuopio Rockin kanssa samalle aikaa niin lähempää ei tahdo löytyä yöpaikkaa, ei ainakaan missä olisi omenahotelli. Mennään sitten mahdollisimman kauaksi. :D
Tai pitänee sanoa PITÄÄ/JOUTUU sitten menemään niin kauaksi.
Päätän tämän sekavuuden tähän siellä kuuluukin jo molemmat lapset olevan hereillä :)

Oikein mukavaa elokuuta kaikille ja ne koulutkin alkavat piakkoin monissa paikoin.

2 kommenttia:

  1. Hauskaa reissua! Me juuri palattiin kotiin sieltä teidän kulmilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiin on ihmisen aina hyvä tulla. Toivoakseni teidän reissu oli onnistunut kaikinpuolin. Ainakin paripäivää takaperin oli ihan kivat säätkin :)
      Ja kiitos, jospa se olisi rentouttava reissu-vaikkakin sitten pikaisestikin tehtynä.

      Poista