Armas-Luomu

Elimme torstaipäivän iltaa.
Olin käynyt päivällä neuvolassakin ja kysynyt silloin terkkarilta mm.
- Miten tulee toimia JOS sattuisi että lapsivedet menee, saako silloin kävellä itse vai olisiko oltava makuullansa vain, sillä olen kuullut molemmanlaisista tapauksista....?
Terkkari selitti jotenkin, että asia riippuisi hieman miten alhaalla lapsi on(vrt. kuinka pitkällä synnytys olisi jo meneillään-näin minä asian ymmärsin siis.)

Minulla hän totesi tutkittuaan meidän "Lantun" olevan varsin `liikkuvaisena` ja jotakin hän muistaakseni mainitsi sen sijainnista `yläkanava`.

Tepsutin kotiin, mukanani tulevaa maanantaita varten virtsanäyte putkilo. Sovimme, että kävisin silloin viemässä sen näytteen hälle ja samalla hän mittaisi minun verenpaineeni.

Tuli ilta. Vein Kertun nukkumaan melkoisesti sai taas käyttää luovuuttansa että sai hänet pysymään & jäämään omaan petiinsä. Viimein tyttö nukahti ja siirryin olkkariin.
Poikakin oli jo nukkumassa, sillä hällä oli aamulla kouluaamu ja herätys olisi klo 7.

Olin mielestäni ollut varsin pirteähkö kuntooni nähden koko päivän, ja viimein alkoi tuntua että "Nyt voisin lähteä hampaiden pesulle ja nukkumaan, mutta ensin olisi käytävä wc:ssä."
Sinne siis. Yle-kanavalta näkyi juuri loppuvan se Kimmo-ohjelma. (klo olin.~ 21:20).

Istahdin pöntölle ja tein tarpeeni. Pyyhittyäni jotakin `surahti`vielä tulla pyttyyn.
!?!?!? 8I
-Mitä mitä!?
Pyyhkäisin ja paperissa oli limaista vuotoa (kirkasta). Heti tuli mieleen se `limatulppa` ja huusin wc;stä miehelle:
- Hei...taisipa tulla lapsivettä!!!
Mies kiiruhti siihen ovelle kysyen:
- Oletko varma?
- NO OLEN, koska muutakaan se kirkas limainen ei voinut olla, perustelin hälle.
- Pitää sitten soittaa kyyti sinulle. (ambulanssi)
- Etkö sinä lähde mukaan? hätäännyin hieman.
- No ensin on odotettava/vietävä lapset hoitoon...taidan soittaa äidille, että tulee tänne NYT HETI.
- Soita. Minäkin soitan omalle äidilleni ja kysyn hieman hältä asioista...
*istuin pytyllä `ruikkien`lapsivettä varsin tiuhaan samalla kun olin äitini kanssa puhelimessa*

Viimein olin päässyt jo autoon etupenkille ja mies oli laittanut auton käyntiin. Odotimme enää anoppiani saapuvaksi 300m päästä. Matka ei ole pitkä, mutta odottavan aika on!
Mihinkään ei koskenut, Onneksi. Joten siinä mielessä tilanne oli kirjaimellisestikin kivutonta ja hupia. (Minä nimittäin nauroin miltei koko ajan katketakseni kaikelle sille koomisuudelle mikä tilanteessa oli päällä.)

viimein pääsimme matkaan. Kävimme matkalla tankkaamassa autoa, sillä ihan tuluipalo kiirus meillä ei kuitenkaan ollut.
Minä vuosin lapsivettä koko sen matkan ajan sairaalaan ja nauraa kikattelin kaikenlaisille asioille, mitä mieleeni siinä sattui tulemaan.

Pääsimme vihdoin perille. Mies ajoi sairaalan päivystyksen ovien eteen. Pinkoi ulos, haki eteisestä pyörätuolin ja juoksi hartiat luimussa minua hakemaan.
- EI OLE TOTTA!!! TUOLLAKO MINUT MEINAAT SISÄÄN KÄRRÄTÄ!! Sain kivahdetuksi ja kampesin itseäni autosta ylös kohti pyörätuolia.
Kun lopulta siinä istuin alkoi varsin `hurja`matka kohti synnytyssalia....

Ensimmäinen kompastuskivi oli heti ulko-ovien edessä. Mies ei meinannut saada minua työnnetyksi ovista sisään ja sanoin:
- ...tuota osaatko sinä tällä kuljettaa ....? *nauraa rätkätin niin että tuskin sanomisistani sai edes selvää*
Viimein tuoli nytkähti pienen kynnyksen yli ja olimme hetkessä päivystyksen `ilmoittautumisen`edessä jossa mies alkoi sopottaa:
- Tässä olisi alkanut synnytys, missä päin on synnytyssali?
Virkailija neuvoi ja sitten mentiin jotta hippulat vinkui.
(Vai sanoisinko, jotta renkaat kipinöi ja ulvoi pyörätuolissa, sillä hetken matkan kuluttua alkoi kuulua selvemmin ja selvemmin *FlurBFluRB...FlurrBFluRB....*
Mieshoitaja, joka oli tullut melko alkumatkasta meitä vastaan ja jolta kysyimme uudestaan reittiä synnytyssaliin, sillä minulta oli mennyt nauramiseni vuoksi ihan ohi kaikki sen ilmoittautumisvirkailijan antamat ohjeet saliin. Mieshoitajalta kysyttyämme reittiopastusta saliin, hän kääntyi katsomaan meitä ja sanoi:
- Siinä taitaa olla renkaat hieman tyhjänä...
Minä repesin nauramaan ja sanoin:
- Kipinät vain suihkuaa renkaista ja vanteet on soikeana!! ...Miksi sinä muuten tämmösen RÄSÄN otit just niistä kaikista vaihtoehdoista?, sanoin miehelle joka puski minua jakkarassa eteenpäin.
*Mieshoitaja loi minuun hieman `oudoksuvan`katseen.*
Jälkeenpäin mietin, että emme tainneet olla kovin uskottavia niissä selittelyissämme "synnytys taitaa olla käynnistynyt..." ,"..vedet alkoi tulla 1h sitten*raikuvaa naurua aina miltei joka sanojen väliin...Ihme, ettei meitä viety sairaalaputkaan luullen meidän tulleen sinne pelleilemään esim. oltuamme baarissa ensin.

 Viimein olimme synnytyssalin ovilla. Mieshoitaja laski meidät ovista sisään kulkukortillaan.
Pääsimme kutsumaan kätilöä paikalle summerilla.
Kätilön tultua paikalle, selitin itse hänelle että:
- Lapsivettä tuli ensimmäisen kerran n. reilu 1h sitten ja että laskettuaikani oli edellinen perjantai...
Kätilö pyysi minua menemään vessaan ja vaihtamaan sairaalan kamppeet hyllystä päälleni jotta voisin olla hetken käyrillä.

Katsoin mielenkiinnolla lukemia monitorilta. Monitorin mukaan supistuksia oli ja sitä niistä kertovaa lukua oli kiva seurata verraten samalla omiin tuntemuksiin.
Ensin lukema oli 13-18, niitä en voinut sanoa edes tuntevani.
Jonkin ajan päästä alkoi hieman tuntuakin jo... (tunne vastasi kuukautiskipuja).
- Aijai... sanoin miehelle, nyt hieman sattuu jo.
Kun kätilö tuli taas siihen katsomaan millaista käyrää kone oli piirtänyt, kerroin että muutama supistus oli alkanut jo sattumaan.

Strategia oli heiltä, että jäisin osastolle ollessani jo ohittanut LA:n. Ja ellei seuraavaan päivään mennessä synnytys olisi alkanut itsestään olisi käynnistys edessä.
Minut ohjattiin osastolle. Sain varsin KYLMÄN huoneen. Ikkunoista kävi veto ja huone oli kolkko muutenkin.
Kätilö kertoi, että:
- Nämä on varsin viileitä huoneita. että "synnytyssalikin on aika vilpoisa..."
* Mihin igluun minun on synnytettävä mahdollisesti, mietin mielessäni*
Hytisin ja tärisin vilusta.
Mies isonsi patteria huoneessa ja johan alkoi humista pattereissa kun ne alkoivat lämmetä. Sitten hän lähti ajamaan takaisin kotiinsa. (klo n.~00:35)

Kerroin yöhoitajalle että edellisen kerran ollessani synnyttämässä synnytystä edeltäneen yön olin oksentanut 10-15min välein nukkumatta siinä juuri lainkaan.
- Mistä luulet että se olisi voinut johtua? yöhoitaja kysyi minulta.
- O_o!? No jaa, jospa reagoin kipuun siten...en minä tiedä!
- Pystytkö sinä nyt nukkumaan, vai tarvitsetko kenties kivunlievitystä tai jotakin muuta? yöhoitaja kysyi.
- No jos oloni on tämä mikä nyt juuri on, niin en tarvitse mitään, mutta jos alkaa supistelemaan niin EN KYLLÄ PYSTY NUKKUMAAN!
- Haluaisitko esim. Panadolin ja nukahtamislääkettä, yöhoitaja kysyi.
- Kyllä voisin melkein sanoa ottavani.

Kävin vielä wc:ssä ja pian hoitaja toi pienessä kipossa minulle 2pientä tablettia.
Heitin ne kitaani ja kävin pitkäkseni. Hytisemään.
Olin niin horkassa vilusta, että hyv' kun se ohkainen peite pysyi edes päälläni.
Onneksi hoitaja oli tuonut 2 lämpötyynyä/pulloa, joista pidin toista alavatsani lähellä ja toista selkäni tuntumassa. Aaah, miten ihanasti ne lämmitti!
(olisi ne voineet/saaneet olla kuumempiakin, mutta en valittanut...)

En minä saanut nukutuksi, sillä supistukset oli varsin voimakkaan oloisia ja sitten alkoi suuhun kertyä sylkeä joka enteili `laattaamistani`. Wc oli käytävällä, eli minun oli alettava toimia asian vuoksi JOS meinaisin ehtiä ennen kuin se vain lentäisi lattialle samalla kun nousen ylös.
Menin wc;n, pahoinvointi oli laantunut hieman. Kävin pissalla ja huomasin että siteessä oli nyt myös verensekaista vuotoa.
Kerroin tästä hoitajalle päästyäni petiin ja maattuani hetken aikaa viluissani.
Soitin kelloa kutsuakseni hänet paikalle ja hänhän tuli.
- Minua palelee edelleen kamalasti ja etookin jo jonkin verran...sanoin hoitajalle.
Lisäsin vielä että supistukset tuntui välillä kipeiltä.
- Katsotaan tilannetta ja jos haen sen laitteen, niin olet hetken käyrillä taas...hoitaja sanoi.
-. Sopiii..*lienenkö valittanut siinä ääneen tullutta supistusta, sillä hoitaja päätti ensin katsoa mikä oli tilanteeni `alakerrassa`ja sitten saisin olla käyrillä sen 20min.

- Sinähän olet auki jo 6cm. Kätilö sanoi.
- Anna minä arvaan, sanoin... Nyt lähdetään saliin?
- Kyllä.
Aivan kuin historia olisi toistanut itsään, sillä hoitaja sanoi saman kuin ollessani tekemässä Kerttuakin:
- Kerää kamppeesi, voi olla että et tulekaan enää tähän huoneeseen takaisin.
-O_o!?! *taas oli varmistettava ymmärsinkö oikein*
- Tarkoitatko, että otanko ihan kengät ja ulkovaatteet yleensäkin?
- Kyllä ota vain...
Aloin kerätä tavaroita, kassejani sekä irtaallaan olevia roippeitani.
Hoitaja keräsi niitä myös käsiinsä.

Sain siinä ennen saliin siirtymistä ilmoitettua miehelle että:
- Tulisitko, olen 6cm auki ja lähdemme saliin...
Siirryimme melkoisen nopsaa vauhtia. Tai siltä se minusta tuntui ainakin näin jälkikäteen ajatellen. Hoitaja kiisi edellä ja oli oikeasti työ  pysyä minulla hänen perässään.
Välillä valittelin tulleita supistuksia ja ne hidastivat matkaani, koska minun oli pysähdyttävä niiden ajaksi.
Salissa oli "tuttu" kätilö. Sama joka oli tullessammekin ottanut minulta sitä käyrää.

Anteeksi, mutta se kätilö oli niin kovin ^näköinen.
Teki jokseenkin tiukkaa päästä siirtymään siinä kiikussa käyrillä oloni jälkeen taas sinne synnytyspöydälle. Nivuset huusi hallelujah! Mieskään ei ollut tullut vielä.
- Sinä toivoit epiä? kätilö sanoi.
- Kyllä kiitos mielihyvin, sanoin.
- ...se vaan ei oikein auta enää toista kertaa synnyttävillä sillä sen vaikutus alkaa niin hitaasti...mutta meillä oliis spinaali sekä kohdunkaulan puuduttavia muita vaihtoehtoja...?
- IHAN SAMA! Kaikki käy, kunhan ei tätä kipua tarvitse enää tuntea, Sanoin.
- Siirry sitten tähän pedille kun pystyt, kätilö sanoi minun vaikeroidessani kiikussa varsin kipeitten supistusten kourissa.
*Viimein kokosin itseni ja siirryin siihen pedille siinä toivossa että saisin jotakin lievitystä kipuuni.
Kätilö teki tilannearvion sanoen:
- Nyt olet jo 8cm auki...ponnistuttaako?
- No ei oikeastaan, tuntuu vain että sieltä on jotakin tulossa poikittain.*samassa sain valtavan voimakkaan supistuksen ja aloin vaikeroida sen voimasta*
- Hengitä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, kätilö ohjeisti minua.
Minua raivostutti ajatus että joutuisinkin tekemään tämän ilman mitään kivunlievitystä.
Ilokaasua en tahtonut. Sen olin tehnyt jo selväksi Haikaraan kirjatessani "synnytystoiveitani".
- Nyt taitaa tulla tarve ponnistaa! Sanoin...
- Anna sitten mennä vain, kätilö sanoi.
Aloin puskea lasta ulos ja mieskin asteli siinä samassa saliin juuri sopivasti.
Kipu oli VALTAVAN sanoinkuvaamatonta, mutta ihme kyllä, se katosi kun vain sai ponnistuksen alkamaan. Olin hämmästynyt.
- Hyvä työnnä työnnä, kätilö zemppasi minua ponnistaessani kaikilla voimillani.
- Jatka vaan...vedä henkeä ja heti uudestaan!
En pysynyt hänen varsin erikoisessa rytmissään mukana joten tuntui että kun hän käski vetää henkeä, minä vain jatkoin ponnistusta siitä huolimatta siinä pelossa että supistus loppuisi "kesken" sen vuoksi.

Pian se "lintu" (angry birds-possu) alkoi hokemaan:
- Onkohan se juuttunut jotenkin kiinni..pitäisiköhän meidän leikata kohta väliliha.
* ETTÄ MITÄ ETTÄ!?!!! SÄIKÄHDIN OIKEIN! ja samassa tunsin valtavaa tarvetta ponnistaa uuden supistuksen tullessa kuin salama kirkkaalta taivaalta*

(Tämä "Angry Birds-possukätilö oli varmasti iältään yli 50v ja olen lukenut niin paljon esikoistani odottaessa erinäisiä synnytyskertomuksia, joissa on kerrottu että "nykyisin väliliha leikataan enää äärimmäisen harvoin, syynä sen heikohko paraneminen..."
Kenties tämä oli sen ikäkauden ihmisiä, kun se on ollut miltei sääntö kuin poikkeus että synnyttäjältä on leikattu väliliha. Vai olikohan hän joku entinen "lihanleikkaaja" joka on tehnyt ammatinvaihdoksen...hahahaaaa...jokin fetissi hällä niihin leikkauspuuhin tuntui olevan.)
- Minua ei kuitenkaan leikattu enkä revennytkään, joten sen puoleen ei ole paranemisprosessi ongelmallinen osaltani.

Jossakin vaiheessa tämä kätilö sulloi käsiään sisääni koittaessaan auttaa lasta syntymään. Se teki sen verran kipeää että sähisin hänelle:
- ÄLÄ NYT SINÄ ENÄÄ SINNE TYÖNNÄ MITÄÄN!!!!
Kätilö oli kuin ei olisi kuullutkaan sitä ja jatkoi hupattamista:
- työnnä nyt OIKEIN pitkään niin vauva syntyy sitä nopeammin!
Huoneessa kävi useita kätilöitä ja 1 lastenlääkärikin siinä oli nyrpeänä poikennut. Muuten kaikki oli kätilöiden ja minun "armoillani".
Seuraava "pahalta" tuntunut vaihe oli, kun en saanutkaan enää työntää lasta ulos, kun kätilöt alkoivat "jarrutella" lasta loppuvaiheessa.
Minä tahdoin sen ulos!
Se kipu siinä vaiheessa tuntui jälleen epämiellyttävälle. (voitte varmasti kuvitella...ainakin te jotka olette kerran synnyttäneet..)

Viimein lapsi oikein muljahti ulos ja se jos mikä oli helpottava tunne!
Mies sai leikata napanuoran ja siihenpä se meidän "omatoimisuus" sitten jätettiinkin.
Tarkoitan sillä sitä, että edellisellä kerralla mies sai pestä Kertun kun nyt se "Ei-angry-birds-possua" muistuttava kätilö hupatti:
- Minä käytän nopsasti tämän täällä ja teen näin...*pesaisi lapsesta enimmät kinat pois* ja käskytti miestäni, joka seurasi häntä perässä luullen varmaan, jotta saisi pestä lapsen, niin antamaan jonkin pyyhkeen hänen osoittamastansa alakaapista.
Sitten sain lapsen rintani päälle ja meidän suloisuudella oli tälläkin hiuksia varsin mukavasti. Ei ihan niin paljon, kuin mitä Kertulla oli, mutta oli kuitenkin varsin `samettinen`päälaki. :)

Saimme siinä hetken olla juoden kahvit sekä haukata leipää sekä aivan ihanat pienen lapsen jalkapohjanmuotoiset pikkuiset täytekeksit juhlallisesti tarjoten shampanja-lasien vierellä joissa oli tietenkin omenamehua tms. ja enpä voinut todeta miehelle tästä lapsestamme kuin:
- Hyvää nimipäivää sinulle rakas...nyt en sitten ehtinyt muuta lahjaa järkkäämään sinulle. ;)
Pienokaisemme painoi 3260g, pituutta oli lähtöpäivänä mitattuna 48cm. Synnytyksen kestoksi oli merkitty 5h, eli se kaikki tapahtui varsin nopeasti edelliseen verraten jonka kestoksi oli merkanneet yht.15h.

Sanoisinko näin loppuun vielä, että kenties se kivunlievitys on vain kokonaan ylimainostettua höpönlöpöä... :D
(ei vaan onhan sillä etunsa, en vähättele ollenkaan. Kenenkään , eikä koskaan pitäisi joutua kokemaan kovaa kipua tahtonsa vastaisesti. Se jos mikä on selvää.)

Tästä on nyt hyvä jatkaa elonsuunnitelmia eteenpäin. ;)