Mistäs sen tietää?

Tänä ihanan rauhallisena lauantai aamuna ei sitten meillä nukuttukaan arkea kummemmin lainkaan pidempään. Minua olisi kyllä nukuttanut- kerrankin! Mutta lapset päätti toisin.
 Eräällä oli meno ja sen puolesta lähtö jo klo 7 . Miettikääs siitä moneltako hän heräsi. (Lienee ollut likemmäksi 6)
Minä nousin tuolloin sen verran että syötin "Lantun" ja aloimme uudestaan makoilemaan. Pääsin jopa uneen. kunnes...
Kerttu heräsi ja se siitä sitten. Hän nousi ylös jo klo 07 aikaan pirteänä kuin peipponen. Tuli minun korvan juureeni hokemaan:
- Ei nukuta enää, minä oon jo nukkunu PALJON! (painotti oikein tuota sanaa "paljon".)
- Joo...äiti olis halunnu vielä hetken jos toisenkin vielä..mutta ei sitten.
Nousin ylös.

Katselin Kertun kanssa telkusta lastenohjelmia kun poika herää sitten vaille 8 ja alkoi hokea koska ukki tulee hakemaan hänet?
- Tulee kun ehtii..sinäkin olisit voinut nukkua vielä,sanoin.
Tuon hokeminen sai minut tulemaan siihen päätökseen, että kun Lanttu heräisi, syöttäisin hänet ja sitten lähtisimme kaikki ulos.
Näin edettiin.
Jossain vaiheessa kun taistelin uhma-Kertun päälle ulkovaatteita tuli mieleeni jälleen se ajatus "Oliskohan minun lapset tehty jo. Voisko ne olla tässä."

Miksi pakolla tehdä enempää, kun on jo 2 biologista lasta, kun on pareja jotka eivät saa omaa lasta millään. Onko väärin jos ajattelen näin.
En tosin tiedä,suostuisivatko he tekemään minulle vielä mitään sterilisaatiotakaan.
Eilen puhuin illasta miehen kanssa asiasta ja ainoa kysymys joka esille siinä nousi oli "Mitäs JOS vielä joskus haluaisimme myöhemmin oman, vielä sen yhden...?"
-Niin...mistäs sen tietää?

Ukkoakaan en ole aikeissa vaihtaa, en jos se minusta on kiinni. Tässä tapauksessa siis ei (tässä elämäntilanteessani) olisi ajankohtaista sekään, että alkaisin uuden suhteen lapsettoman kanssa, joka sitten tahtoisi lapsia..ja joita minä en sitten kenties voisi hälle antaa... Mutta siis joo... elän tässä ja nyt tehden päätökseni tämänhetken tilanteeni mukaisesti. Jaksaisinko aloittaa vielä alusta pienten vauvojen kanssa arjen? (elän sitä parhaillaan). Muitakin keinoja toki on sitten myöhemmin saada se lapsi, mikäli sellainen tulisi ajankohtaiseksi.. on adoptio ja sijaissynnyttäjät. Mutta...hmm.. asiaa on vielä pohdittava ja tarkoin.

Nyt vaan elämäntilanne tuntuu olevan se, että eiköhän nämä kaksikin täysin omaa jo riitä. Sääli että molemmat sattui samaa sukupuolta (jos jotain valittamista heistä olisi keksimällä keksittävä). Olen kiitollinen heistä ja siitä että he ovat toistaiseksi olleet kovin terveitä vaikka toisten lapset tuntuu sairastavan alituiseen.

Ajatellen, että jos työuraakin olisi koitettava luoda vielä ennen eläkeikää, niin lastentekeminen sitä ei edistä. Eihän niiden tekeminen nosta eläkettä muutoin kuin rahalla mittaamattomalla tapaa. Hmph...kaikkea sitä aina ajatteleekin.
Tulinpa jakaneeksi tämän nyt teillekin sitten...

Väsyttää, tekis mieli nukkua... Zzz...