perjantai 8. marraskuuta 2013

Viikonloppuja!

No niin, näin on polkaistu taas meidän viikonloppumme pian käyntiin.
Ei siis mitään ihmeellistä ole luvassa...kaiketikaan, muutoin kun pyhänä tulee isovanhemmat syömään ja laitamme kotona sen aterian tarjotaksemme heille evästä. :) Nam!

Tänä aamuna lähdimme (aivan kuten muutoinkin olisi lähdetty perjantaisin) aikanaan kerholle. Tällä kertaa emme vaan menneet sinne kerhoon kerhoilemaan. Lapset sai odottaa rattaissa sen aikaa kun minä käväisin välillä hakemassa/tyhjäämässä erään kassan isännälle myydyistä kynttilöistä (itsenäisyyspäivän kynttilöitä on siellä myynnissä).
Olihan summa varsin "huima"! Yllätyin ihan, sillä siellä oli 38€ ja se kaikki oli sinne tullut viimeisten 2 viikon aikana. Ensi perjantaina haen ne kynttilät pois sitten.
Sain niistä kynttilöistä ajatuksen; "Ostaisin kenties muutamat antiikkikynttilät antaakseni joululahjana jollekin!" :) Ei liene hulluimmasta päästä se idea.
Minä ainakin tykkäisin jos saisin pöytäkynttilänä moisia.(Syy:meillä kun ei ole kynttilänjalkaa antiikkikynttilälle)

Kärräilimme kerholta kauppaan ostamaan Kertulle hänen jo pitkin viikkoa tahtomansa suklaatikkarin. (Olimme luvanneet että perjantaina, kun on namipäivä, se sitten käydään ostamassa) nyt lupaus lunastettiin. Hieman "säälitti" kun hän valitsi vain pienen suklaisen tikkarin, kun vaihtoehtona olisi ollut jokin kooltansa suurempikin säkki ottaa... ;)
Ei vielä osaa tuon ikäinen ajatella niin ovelasti ;)
Itse ostin miehelle ja minulle tummaa suklaata `merisuola`makuisena. Hmmm... saa nähdä millainen jano siitä iskee kun sitä maistaa. :D
Ei sillä, ei ole itsellä tarkoitus ahtaa mielinmäärin, kunhan hieman saa kutkutella makuhermojaan sen avulla.
Isäntä aikoi ostaa meille illaksi puolestaan kuoharia. Hih. Jänskättää osuuko maku kohdilleen. Ei olla paljoa osteltu mokomia, niin se on melkein joka kerta kuin ostaisi sen kuuluisan "sian säkissä". :D
Minä tykkään itse punaviini
ä nautiskella ja jo 1 lasillinen alkaa ramaista niin että on ihana heittää ruotonsa petiin sen perään toivoen ettei jälkikasvu herää ihan heti sen perään kun on unenpäästä saanut itse kiinni.

Mistä tulikin mieleen, että viimeyönä ei tarvinnut herätä Lantun vuoksi kuin kerran ja sekin oli suhteellisen alkuyötä. Eli takana sen puolesta hyvä yö. :)
Edeltävä yö olikin varsin...noh, miten sen sanoisi...kamala? kun piti herätä solkenaan. Tosin se, mitä sain nukkua tuli nukutuksi ehkä sikeämmin kuin mitä muutoin olisi nukkunut. Ainakin se tuntui siltä näin jälkenpäin ajatellen.

Hmm.. no eipä siinä sitten muuta. Laittelen tähän yhden linkin ja toivottelen sen myötä kaikille mukavaa viikonloppua! :)

Hauskaa Viikonloppua! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti