perjantai 1. helmikuuta 2013

Kiva päivä.

Vaikka eilen illalla nukkumaan menosta ei tuntunut ensin tulevan mitään lasten osalta niin taintui ne molemmat viimein lopulta uneen.
Aamulla oli minulla herätys soimassa 6;30, että saisin itse juoda ensin rauhassa aamukahvin ja syödä aamupalaa itse, ennen kuin herättelen lapsia jotta ehtisimme kerhoon.
Ensin soi työläisen kello 5 aikaan. Lanttu ykisi siihen malliin että olisi pian ruokaa vailla kovemman huudon kera joten nousin ja annoin hälle ruokaa javaihdoin vaipan. Sitten takaisin unille.Ja kun lopulta oma kelloni soi, sammutin sen oikein sujuvasti jatkaen unia lastenkin vielä nukkuessa.
Siinä vaiheessa se kerhoon lähtö oli aivan sama, koska itseäni nukutti niin paljon ja koska kerrankin siihen nukkumiseen oli oiva tilaisuus (molemmat lapsetkin vielä nukkui) niin en nähnyt vaivaa mokoman vuoksi.

Havahduin 7:30 kun Kerttu räppäsi omassa huoneessaan yövalonsa kanssa. Arvelin hänen pian tulevan viereeni ja niinpä hän tuli mönkien jalkopäähän ensin ja siitä hissukseen hivuttautuen viereeni. Vieressäni maattuaan hetken hän alkoi muksia sänkymme päätyä että minä heräisin.. kun en hänen nähtensnä käyttänyt silmiäni auki, hän hivuttautui peittoni alle ja siinä meni vielä +1h lisää.

Lopulta aloin tuntea itseni sen verran "tarpeeksi nukkuneeksi" että "miksi emme nousisi, kävisi varaamassa ne kukat kastajaisiin ja menisi kerhoon jos ehtisime enää..."
Niinpä nousin toivotellen hyvät huomenet tytölle ja sitten vessaan koko sakki.(Paitsi ei tietenkään Lanttu)


Kukkakaupasta varasin/tilasin jo meille kastajaiskukat ja ne tulee olemaan siis kimppu tulppaaneja. violetinvalkoisia seassa hieman vihreää. ja toinen kimppu gerberoita, aniliininpunaisia joiden seassa myös hieman vihreää. Nyt on sitten sekin pois mielestä, kun vain muistaa sitten 9.päivän aamuna käydä ne hakemassa. 
Kukkakaupasta soikkaroimme sitten kerhoon. Viimeisiähän me siellä olimme,mutta koska Kerttu alkoi kukkakaupasta lähtiessämme hieman ättäröidä, oli minun pakko sanoa, että "mennään nyt sinne kerhoon..." ja siihen hän tyytyi.
Kyllä tykkäsi Kerttu kun pääsi sinne leikkimään toisten lasten kanssa.
Sieltä saimme vielä hetkeksi kaverinkin meille pihaleikkeihin mukaan, kun eräs äiti lähti odottamaan omaa kyytiään meille poikansa kanssa joka on Kerttua vain +2½kk vanhempi.
Kun heidän kyyti viimein tuli meidän pihaamme, niin Kertulle tuli itku kun setä ei huolinut häntä kyytiin, ainoastaan hänen leikkikaverin tämän äidin kanssa. :D
Siitäpä saimme hyvän syyn pyytää heidät uudemman kerran meille leikkimään. ;)

Nyt odottelemme työläistä saapuvaksi kotiin, sitten lähdemme naapuri pitäjään ihan syömään ja kauppaan.




LEPPOISAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE! :)

2 kommenttia: