tiistai 26. helmikuuta 2013

Kerhoilua ja ulkoilua.

Mistä on meidän tiistai tehty?
- Kerhoilusta, ulkoilusta, nakkispagetista.
 Siitä on meidän tiistai tehty. :)

Aamuksi teimme treffit tenavatuvalle ja sinnehän me myös menimme.
Olin sopinut ennalta jo erään (entisen) perhekerhoystäväni kanssa, että kävisimme kerhon jälkeen kävelemässä. Niinpä teimme, huolimatta navakkatuulisesta säästä. :)

Kertulle pakkasin jo illalla omaan muumieväskassiin hälle eväät (pillimehu + persikkasose purkki) ja niiden voimalla neiti jaksoi kerhoilla.
Olikin hauska yllätys, kun kerhoon tuli myös Kertun perhepäivähoitaja, jonka kanssa saimme vaihtaa kuulumisia. Alkuun neiti ei näyttänyt oikein "tuntevan" tätiä, sillä hoitoaika hällä jäi varsin lyhyeksi, mutta loppukerhoilua kohti näki selkeästi että ei se täti ollut unholaan kokonaan jäänyt. :)

Kerhosta kävimme kaupalla, josta ystväni osti jotain itselleen tarpeellista.
Sai tyttö käydä kerran karusellissa ostosreissun päätteeksikin. Siinähän se olisi varmasti istunut loppupäivän, ellei äiti olisi sanonut että "Nyt muuten riittää jo...jatketaanpas matkaa..:"
- Tylsä äiti, joo, tiedetään. Samaa mieltä oli Kerttukin kun meinasi hangoitella vastaan..painoipa se nopsana tyttönä karusellin uudestaan sen pysähdyttyä päälle.


Kotiin tulimme kahvittelemaaan pienen kävelyn päätteeksi kirppiksenkin kautta (jossa me emme käyneet vaan minä odotin lasten kanssa ulkosalla sen aikaa kun ystävä poikkesi sisälle kirppikselle...)

Kohta täytyisi tehdä sitten sitä hauskaa ruokaa. Nakkeja joilla on hiukset :D
Näin facebookissa jollakin linkin sinne (nyt en kuollaksenikaan muista millä sivustolla siitä ruoasta oli kuva, mutta oli varsin hauskaa evästä).
Se kuitenkin tehdään spagetista ja nakeista.
Nakkeja leikataan pätkiksi (ei liian pieniksi, vaan esim. 1 nakki 3 osaan ja niiden läpi pujotetaan keittämätöntä soagettia ja sitten ne kaikki keitetään. Yhteen nakinpätkään ystäväni, joka sanoi sitä tehneensä viikonloppuna, oli laittanut 5-6 makaronin pätkää. :D
Täytyy koettaa ottaa itse kuva siitä ruoasta kun se on valmista jos saisin vaikka myöhemmin kuvan siitä tänne. :D
Minusta aika kiva keksintö leikkiä ruoalla, vaikka sanotaan ettei ruoalla saa leikkiä, mutta tuo on varsin viatonta leikkimistä. Kenties se paremminkin herättää lapsen ruokahalua omalla hauskuudellaan. :)
KÄÄKS. Kello alkaakin olemaan jo miltei 14, joten alan valmistaa evästä. Kohta jos isäntäkin tulee töistä niin olisi sitten ruokaa valmiina mitä syödä. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

7 kommenttia:

  1. Jassoo, eli kun blogisi kello näyttää 3.42 niin oikeasti kello on silloin vaille 14...Taitaapa tämän blogin seuraaminen jäädä, koska en aina jaksa laskeskella paljonko se kello oikeasti on, vai käydäänkö teillä esim. klo 1 yöllä kaupassa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon olen tiedostanut että kello ei ole oikeassa ja meillä ainakaan ei ole mikään paikka(Oletan sinun tarkoittaneen kauppaa?) aukikaan YÖLLÄ.
      Tämä kommenttisi on selkeä provo joten en edes jaksa alkaa selittelemään mitään sen kummempia.
      Järjen käyttö olis toivottua- ken sitä omaa. etc etc.

      Poista
  2. Kuvaa odottelen!! :D kuulostaa todella hauskalta ruualta, ja minusta ruualla saa "leikkiä" tuossa mielessä, että tekee siitä houkuttelevampaa. Onhan se täysin eri asia kuin leikkiminen oikeasti.

    Piti tulla vielä blogipäivitykset tarkistamaan, olen istunut hetken koneella opparia tuskailemassa.. pelko jäytää mieltäni kun ajattelen että sen pitäisi olla reilun kuukauden päästä valmis :( kauheaa jos en saisikaan sitä valmiiksi, tai se ei menisikään läpi :O taitaa olla viime hetken paniikkia. Mutta tosiasia on, että opparista puuttuu vielä _paljon_ :/ no, muutama tehokas työskentelytunti niin eiköhän se siitä ala taas edetä..

    mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitsi... Nyt jos koskaan on syyllinen olo, sillä se kuva jäi ottamatta :/
      Se ei kuitenkaan (mielestäni) tehnyt ruoasta yhtään huononmakuista, sillä minun makunystyräni pitivät kyllä siitä ketsupin ja mausteiden kera nautittuna.
      Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä OLEN aikeissa tehdä kyseistä ruokaa uudemman kerran. Jospa se tulisi kuvatuksi silloin.
      Täytyy sanoa, että vaikka idea on niin helppo, tuntui se nakkien hiuksettaminen hetken työläältä...-> sai tökkiä spagettia keittämättömiin nakkeihin, mutta lopputulos oli juuri odotetunkaltaisen hauska :D
      Yritän jos saisin sen erään kuvan siksi aikaa tänne, kunnes teen kyseistä ruokaa taas uudemman kerran.

      Poista
  3. :) joskus ollut mielessä, että tuollaista tekisin. Johonkin halloween bileisiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopis kuin nyrkki silmään tuollainen ruoka tarjottavaksi sellaisiin kemuihin. :)
      Siihenhän voisi lisäksi valmistaa myös niitä "nakkisormia" nakeista erilliseen astiaan tarjolle. + onhan niitä kaikkea muitakin "ällötyksiä" joista voi repiä huumoria, ellei vieraat ole liian herkkiä sitten sen suhteen tai muuten tiukkapipoja. > <

      Poista
  4. Ai tässä kirjoituksessa on tuo kellonaika juttu :D Sen takia laitoin sulle ne ohjeet, ettei tarvii anonyymien suutaan louskuttaa.

    VastaaPoista