maanantai 1. lokakuuta 2012

Neuvolassa.

Kävin tälle aamua neuvolassa.
Uutiset oli jokseenkin vain hyviä. :) Sillä meidän "nauris-lanttumme" oli kääntynyt kuten sen kuuluukin olla siinä vaiheessa kun aikoo poistua omasta ensikodistaan.
(tutkimus tehtiin "käsikopelolla" ja näin terkkari päätteli lapsen olevan.)
Se selittänee sen erään varsin kovan muljahduksen joku aika sitten saunassa ollessani, sillä olo tuntui että "eikai se jo tule sieltä pois?!?" Tuolloin en edes ottanut löylyä, istuin vain lämpimässä kylmän päivän ja hitaasti tekemäni kotimatkan päälle.

Kun kerroin asian tekstiviestitse miehelle, hän oli heti entistä varmempi asiasta, että " Nythän se voi tulla sitten koska vaan pois!?!"
- No jospa se ei vielä päättäisi niin.. koetin lohdutella.

2 viikon päästä on uusi aika, lääkärineuvolaan  jolloin he varmistavat tohtorin toimesta sikiön tarjonnan. Jos hän on päättänyt kääntyä takaisin istumaan tai on muutoin "väärässä" asennossa, saan kuulema silloin lähetteen KYS:lle siihen "Käännytykseen".
Voi jummi, toivon että se ei päättäisi kääntyillä enää, sillä ajatus jotenkin ei tunnu kivalta tehdä moisen vuoksi KYS:n reissua. Vaikka ymmärrän senkin kyllä jos se on edessä...

Sain jälleen kehoituksen alkaa syödä lisärautaa. Edellisen kerran olin saanut 17päivää syötyäni lisärautaa nousemaan hempan 112:sta 124:n. Nyt hemppa oli sitten jälleen 112 ja kävin apteekista ostamassa sitä ihan 100kpl/pakkauksen ja katsotaan miten se lähtee taas nousemaan.
(Tuo lisäraudan syönti loppui lähinnä vain siitä syystä kun ne tabletitkin loppui tuolloin, muuten olisin syönyt sitä entiseen malliin 1/päivä.)
Nyt niitä riittää minulla syödä sinne raskauden "loppuun saakka", sikäli kun muistan vain ottaa aina :D

Eipä siinä luulisi tulevan ongelmaa, kun otan lisämagnesiumia jo päivittäin estääkseni suonenvetoja pohkeissa niin samalla se tulee sitten mieleen ottaa sekin.

Tänään meinaan tehdä meille ruokana pinaattilettuja sekä keitettyjä perunoita. Ostin kahta erilaista salaattiakin, herkkusieni-, sekä kaisersalaattia.
Luomuporkkanoitakin lähti pussillinen matkaan. Olivatpa ne hyviä kun pari mussutin. Sitä en tiedä tekikö mausta niin hyvän se, että ne olivat nimenomaan "LUOMUA", mutta en huomannut niissä samaa "kitkeryyttä" kuin tavallisissa porkkanoissa.

Näiden herkku kuvien myötä toivotan kaikille oikein mukavaa alkanutta lokakuuta! :)



Mietin vain että ottaisinko vielä pari porkkanaa lisää, sillä ne 2 syömääni olivat niin herkkua... :D

2 kommenttia:

  1. Onneksi kävit vuodatuksen puolella vanhaa blogiasi päivittämässä, kävin kuulumisia lukemassa. Mulla on edelleen blogi vuodatuksessa, en ole tänne blogispottiin siirtänyt tai vaihtanut, laiska ja saamaton. Mutta onko tämä tausta ihan tarkoituksella - musta? Huh, aika rankka.

    T. Tina-Maria vuodatuksen puolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kún kävit visiitillä täällä :)
      En sanoisi sen olevan tarkoituksella musta (taustan) mutta ainakin kontrastin suhteen ei pitäisi jäädä epäselväksi mitä tänne on kirjoittanut kukakin.
      (Vrt.onpahan miltei kirjaimellisesti "mustaa valkoisella"- vaikka se onkin tässä tapauksessa toisinpäin. :D )

      Kenties muokkaan sitä taustaväriä jolloinkin jonkin toisenlaiseksi...katsotaan nyt. Olin jotenkin niin pettynyt silloin vuodatuksessa tapahtuneeseen, että loin tuolloin vain pikaisesti uuden blogin tänne, välittämättä pahemmin asetuksita tms.

      Poista