sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Uusi viikko- uudet kujeet.

Toivokaamme, ettei tämä viikko menisi ihan pelkästään kujeiluksi, sillä lauantaina meillä vietetään Lantun 1v syntymäpäiviä.
(Wouw, joko siitä on pian 1 vuosi kun pinnertelin tuon pienen ihanan hymyilevän ja kujertelevan pienen tyllerön maailmaan...)
-Aika menee todella sukkelaan, etenkin kun ajattelet sitä taaksepäin.

Lanttumme on ottanut jo ensiaskeleita ilman tukea. :) Wohou! Sitä sattuu aina useimmiten silloin kun kukaan ei oikein keskity häneen. Hän ottaa silloin ja lähtee teputtelemaan. Ja juuri ennen kuin hän on kädet kohti kävelemässä seinää päin,joku huomaa "HEI, hän kävelee ilman tukea!!" Tai sitten vaihtoehtoisesti hän seisoo jokin tavara kädessään ensin jotakin vasten vatsallaan nojaillen, kunnes nojaa itsensä tuesta irti ja sitten huomaa joku hänen seisovan ilman tukea. :)

Tänään pesen pyykkiä. (Toki sitä on pestävä vielä myöhemminkin-lopummalla viikkoa, mutta aloitinpa viikon sillä tällä kertaa. Siivoilemista on luvassa pitkin viikkoa,mutta siintää siellä jotakin kivaakin-niiden synttäreiden lisäksi. Eräs ystäväni kysyi, lähtisimmekö me tyttöjen kanssa hänen ja tämän pojan mukaan käymään entisellä kylällä,missä molemmat tutustuimme perhekerhossa. En edes epäillyt vaan olin heti juonessa mukana lähdössä sinne mukaan. Olihan siitä jo yli vuosi aikaa, kun siellä kerhossa olimme viimeksi olleet. Silloin ei ollut edes Lanttua-saatikka tietoa hänen syntymästään, enempiä kuin odotuksestakaan...luulen..(ellen ihan metsään muistele asioita nyt).
Niinpä torstaiaamusta olisi luvassa siellä suunnin käyntiä.
Siksipä leivonkin mukaan viemisiksi pakastimesta yhden paketin (sis.2 valmista piparitaikinalevyä) niistä jotakin pipareita -hauskoilla muoteilla..oolisiko ne villieläimiä, vai koneita (avaruusraketteja ja traktoreita?)
Jouluksi olen kotiimme tekemässä enkeleitä, kameleita sekä tähtiä ja pieniä sydämiä. Nehän kuvastaa (kuvainnollistaa eniten joulun henkeä).
Toisaalta, sinnekin perhekerhoon voisi viedä enkelipipareita,koska se on seurakunnan järjestämä kerho. En tiedä, katsotaan nyt. :) En ota siitä stressiä!

Eilen kävimme tämän ystäväni ja hänen lastensa syntymäpäivillä. Olihan säpinää, vaikka meillä oli lapsia vain 3, joista 2/3 on alle kouluikäisiä ja kun nämä meidän lapsemme kohtasivat heidän lapset joista puolestaan 2/3 käy jo koulua, oli säpinät valmiina.
Tämä 1/3 joka ei heillä ole koulussa, on jokseenkin vilkkaamman oloinen ja joutuisa. Siellä alkoi hetki meidän oltuamme hänen toimestaan lennellä pienet tuolit. Milloin hän roikkui Kertun hiuksista kiinni tai nipisteli tätä.
- Niin eihän se kivaa ole moinen.. kiellettiin me ja kielsi hänenkin vanhemmat.
Välillä itki Kerttu niin vuolaasti siellä ja sitten välillä itki tämä sen paikan poika. Niin, tämä heidän vielä koulua käymätön oli poika.

Täytyy vakoilla millaista säätä luvassa tälle viikkoa, että tiedän mikä päivä tai minkä päivien väliseksi yöksi veisin matot ulos roikkumaan. Olisivat sitten lauantaina raikkaat. :)

Illalla tekaisin niitä joulukortteja sille joka niitä oli kysellyt. Oh-hoh...kuvasin ne, ja laitankin kunhan kameran akku on latautunut jotta saan ne siirretyksi koneelle. Sitten voin laittaa niistä otokset tännekin nähtäville.
En tiedä oliko tökeröä tehdä leimakuvilla ne leimaten keltaiselle paperille jouluisia kuvia.
Korttipohjat olivat violetteja ja niihin laitoin hopeiset ääriviivatarratekstit "hyvää joulua".
No mutta niistä lisää kunhan saan ne kuvatkin.. Niin ja tein niistä vain 1 osaisia säästääkseni omia paperitarpeita. Ajatukseni perustui myös siihen jos hän tahtoo lähettää ne, niin ne ei tarvitsisi sitten pakosta kirjekuorta, vaan ne voisi lähettää kätevästi ilman kirjekuortakin.
Onhan siinä sekin, että meidän tulisi vielä kaiken kukkuraksi viedä ne sinne yli 10km päähän, koska tällä ei ole autoa itsellään... (miettikää mikä vaiva kaikesta tuosta tulee...)
Noh, onneksi keksin tuon suht.nopean ja vaivattoman (vähä vaivaisen tavan) tehdä niitä. Joten ne valmistui aikalailla kuin liukuhihnalta. Ajattelimme kysyä sopisiko hänelle vaihtaa ne 15 korttia jotka tein kylmäsavulohifileeseen sekä mahdolisesti kauralyhteesen, mikäli hällä olis moisia. Se olis sopiva hinta niistä. (jos minulta kysytään) mutta havukranssia en mieluusti ottaisi niistä vastaan... En ainakaan mikäli se on harvaan tehty...

No joo, lähden katsomaan millä mallilla on perunamuusiin tulevat perunat kiehumassa pehmeysasteeltaan, jotta osaan alkaa tehdä sitten siihen niinkin eksoottista kuin jauhelihakastiketta kaveriksi. Mietin kyllä josko olisin tehnyt jauhelihakeiton, mutta ehkä teen sen kastikkeen kuitenkin... en ole vielä päättänyt. :D

Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle!

2 kommenttia:

  1. Minusta taas 15 kortista, vaikkakin itsetehdystä, on aika iso hinta kylmäsavulohifileeseen ja kauralyhtyyn verraten. Kala kun on kallista. Itse en suostuisi vaihtamaan noin. Jättäisin kortit lunastamatta. Miksi ette sopineet niin, että tämä kyseinen korttien tilaaja maksaisi postitushinnan sinulle ja sinä postittaisit kortit hänelle? ja maksaisi vaikka jonkin hinnan niistä korteista, niin ei tarvitsisi vaihtaa tuotteita, jos toisen tarjoama tuote ei miellytä?

    VastaaPoista
  2. Lusikkani "hintasoppaan" laitan. Nyt en laske mitään kuljetuskustannuksia tms. Itsetehdyn kortin hintana nuo "ammattilaiset" (tarkoitan vaikka Maijua ja Taavaa yms.) taitavat pitää 5e? (Kaksiosainen)
    Jos yksiosaiselle kortille laskee hintaa 1-2,5e/ kpl (riippuu kortista) niin siinä MIELESTÄNI summittaista arviota?
    Kauralyhde taitaa maksaa kolmisen euroa?? (ei hajuakaan, villi veikkaus siis) ja kylmäsavulohi riippuu koosta.
    eli jos 15 korttia on vain euronkin kpl, niin saahan niillä jo. ja jos tilaaja on tyytyväinen, niin varmasti suostuu, siitähän se riippuu :)
    Hauskoja synttäreitä!

    VastaaPoista