keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Uudessa asumuksessa ollaan!

Huomenta!
anteeksi kun olen ollut päivittämättä, siihen on ERITTÄINKIN hyviä syitä.
1. Tyttö särki molempien koneistamme näppikset (nyt päivitän isännän räsällä näppiksellä olevalla koneelta tätä)-> armahtakaa kirjoitusvirheet jos niitä paljon on...
2. Meillä on ollut MEISTÄ riippumaton vesivahinko jonka vuoksi olemme saaneet vääntää kättä siten että kaikki muu sen rinnalla on ollut toissijaista.
- Tästä sarruneesta syystä pyysin kahta henkilöä laittamaan uudestaan myyntiin koulupäydät, jotka olimme aikeissa hakea lokakuun loppuun mennessä ja joista toisen olin maksanutkin jo ennalta vain antaakseni kuvan että olen TOSISSANI myös tulossa noutamaan ostoksen.
Neuvolassa kävin maananai aamuna ja kaikki oli hyvin.
Perjantaina (huomenna) tämä raskaus on täysiaikainen. tulee viikot tasan 37.

Eilen päätin, että pidän meidän "miehille" (omalle ukko kullalle ja hänen isälleensä& äidilleen) isänpäivänä oikein VILLIT sikajuhlat!
(Ostan villisikapaistin ja tarjoan siitä heille toivoakseni maittavan aterian, olivathan he suurena apunakin meillä tässä muutossa.)

Tänään menemme (olimme ainakin aamulla vielä) aikeissa mennä käymään ostoksilla naapurikaupungissa josta ostan omaan koneeseen uuden näppiksen. :)

Mukavaa MARRASKUUTA kaikille!
Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena, vaikka paikat lonksuu ja paukkuu..
APUA, enää 23 pv LA:n.

2 kommenttia:

  1. Jaksuja odotuksen loppumetreille ! Täällä odotellaan jännittyneinä uutisia sitten ;)

    VastaaPoista