sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Heipsan!

Minä ja Ihana joulun 2014 projektini.

Olen ideoinut kaiken muun keskellä mahdollisia joulumuistamisia jatellen niitä yksinäisiä vanhuksia paikkakunnallamme. (joiden määrä on minulle aivan XX vielä tällä hetkellä).
Siitä huolimatta, ei ole kiellettyä miettiä MITÄ keksisi heille laittaa pakettiin sen kortin lisäksi.
Eilen sainkin mielestäni hyvän idean.. vai sainko sittenkään..

Ajatus välähti, että koska olen jo viime (vuoden 2013) joulusta saakka haaveillut huovuttavani saippuaa villan sisään, niin tekisin sen nyt!
Lahjoittaisin (toivoni mukaan kauniiksi huovutettuja) palasaippuoita nättiin pakettiin laitettuna. (sellofaaniin sekä siihen kortti kylkeen ja eikun "Hyvää Joulua!"

Toinen ajatukseni oli kohdistuen mikäli joku ei jaksaisi itse leipoa, niin voisin tehdä valmistaikinasta leipoen esim. pipareita johonkin rasiaan ja/ tai joulutorttuja. Näitä olisin valmis tekemään vain 1 satsit molempia. Taloudellinen tilanteeni ei sallisi enempää.

Miksikäs ei voisi yhdistää (siitä tulisi vain ehkä liianarvokas yhdelle henkilölle annettavaksi) esim. purkillista pipareita , huovutettu palasaippua sekä kortti.
Toki se on suhteellinen  käsitys minkä arvoista kukakin olisi laittamassa. Minulla tämä `arvo`asiana korostuu ehkä siksi koska koen että juuri MINUN tulisi kyetä jakamaan iloa yksin ja mahdollisimman usealle. Vaikka se ei ole tarkoitus tässä projektissa.

Sää ei ole vieläkään pakkasen puolella. Ärh!
Taidan lähteä laittamaan pyykit narulle. Adios!

4 kommenttia:

  1. Suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen kotihoitoon, uskoisin, että jos heille toimittaisi paketit, niin he osaisivat ohjata ne juuri niille oikeasti yksinäisille vanhuksille. He kun eivät saa sinulle tai muillekaan antaa kenenkään asiakastietoja, niin homma varmasti toimisi helpoiten niin, että toimittaisit paketit/kortit heille ja he käynneillään ne jakaisivat niille ketkä niitä eniten kaipaisivat.
    -Humppis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti sulle Humppis vinkistä. Näin ajattelinkin, mutta oli eräs `kätyri`jolle delegoin sen tehtävän.
      Aloin jo miettiä sitäkin että mikäli hän ei muista oman työssäoppimisensa ohella asiaa kysyä, olisi viisainta kysyä ihan itse ollen sinne yhteydessä.
      Näin ollen välttäisi kaikki "mututuntuma" tiedot ja saisi tietää ihan itse sen mitä tarviseekin. :)

      Poista
  2. Hieno idea, vau! :)
    Vähän ehdin jo aloittaa blogisi lukua, kivaa seurata kun tyttäremme ovat melkein saman ikäisiä :) Jään seuraamaan blogiasi ja kahlaan luultavasti kaikki tekstit läpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen kyllä lukemaan myös sinun tekstejäsi- heti pikimmiten ja kun aikaa vain siihen on. :)
      Kiva saada uusi lukija jolla vielä samoja ikiä oleva lapsi kuin täällä meidän nuorin. :)

      Poista